Kolumni

Hyvästi kir­ja­hyl­ly?

Al Gore ei koskaan päässyt Yhdysvaltain presidentiksi. Vaalitappion jälkeen hänet on tunnettu ennen muuta ilmastonmuutoksen saarnamiehenä.

Al Gore ei koskaan päässyt Yhdysvaltain presidentiksi. Vaalitappion jälkeen hänet on tunnettu ennen muuta ilmastonmuutoksen saarnamiehenä. Goren tuottama elokuva Epämiellyttävä totuus on pyörinyt Suomessakin. Saman aineiston pohjalta hän on koonnut vaikuttavan – ja kalliin – luennon. Toimittajana kansainvälisissä kokouksissa olen kahdesti päässyt katsomaan Goren esiintymistä. Rautainen ammattitaito, mutta lopultakin vain viimeisen päälle viritetty power point –esitys.

Gore yrittää vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ilmastoasioissa. Siinä sivussa hän on kuitenkin tullut tehneeksi jotain muuta.  Sellaista, joka toden teolla voi vaikuttaa arkielämään kaikkialla. Kuten niin monet uudet ideat, sekin syntyi varsinaisen tavoitteen sivutuotteena. Al Gore on tullut muuttaneeksi sen, mitä sana ”kirja” tarkoittaa.

Sähkökirjoja, e-kirjoja – mikä niiden vakiintunut nimi sitten suomeksi onkaan – on ollut saatavilla jo jonkun aikaa. Suomessa niiden osuus on vielä aivan marginaalinen. Amerikassa läpimurto on parhaillaan menossa. Peruslähtökohtana on ollut tunkea perinteinen kirja sähköiseen lukulaitteeseen ja yrittää tehdä lukukokemuksesta mahdollisimman toimiva. Siinä kehitytään koko ajan, ja kuvallinen aineisto on aina vain monipuolisempaa.

Nyt on menty yhden kynnyksen yli. Olen nähnyt muutaman havaintoesityksen Al Goren uudesta sähkökirjasta nimeltään Our Choice (Meidän valintamme), joka on olemassa vain Applen laitteissa toimivana. Näky on tyrmäävä. Ei sisällön, vaan toteutuksen vuoksi.

Push Pop Press –niminen firma – jonka Facebook osti saman tien - keitti muuten melko tavanomaisesta ympäristöteoksesta kokoon sähköisen tuotteen, jossa teksti, kuvat, äänet, videot, grafiikka ja kaikki vuorovaikutteisuus on joka paikassa läsnä. Kuvat eivät ole vain kuvia eikä grafiikka vain grafiikkaa, vaan ne tekevät jotakin. Kun puhallat laitteesi kulmaan, tuulimyllyjen roottorit alkavat pyöriä.

Tämä on suunta, joka on vääjäämättä kirjan tulevaisuus. Ilmeisintä se on tietokirjojen kohdalla, ja juuri siinä Al Gore tuli asettaneeksi uuden standardin. Jatkossa nähdään yhä enemmän eri elementtien yhdistelmää, jota kai kuitenkin vielä kirjaksi kutsutaan, ellei sähkökirja eriydy aivan omaksi muodokseen. Myös kaunokirjallisuuden puolella voi nähdä edessään uusia formaatteja, joissa kirjallisuus ja video- ja elokuvataide kohtaavat toisiaan.

Tässä taitaa yhä päteä, että mitä Amerikka edellä, sitä muut perässä. Nokian turmioksi koitui muun muassa se, että se ei tajunnut ajoissa mobiiliteknologian sovellusten merkitystä.

Turha Nokialta on vieläkään sähkökirjaan lukulaitteeksi sopivaa iPadin kokoista alustaa kysellä, joten muut ehtivät viedä nekin markkinat.

Viime viikolla Yhdysvaltain oikeusministeriö syytti Applea ja liutaa sähkökirjojen kustantajia hintojen sopimisesta ylöspäin. Hintakilpailun rajoittaminen on ollut esillä myös EU:n komissiossa. Koko tämä isoa huomiota herättänyt jupakka johtanee siihen, että sähkökirjojen hinnat laskevat. Samalla se voi johtaa jonkinlaiseen markkinoiden uusjakoon. Varmaa on, että Applen ja Amazonin tapaiset jättipelurit pärjäävät jatkossakin.

Mitä tämä kaikki tietää suomalaisen kirjallisuuden lintukotoon, jossa juuri kenenkään ei näe vielä lehteilevän kirjoja lukulaitteella? Pienen kielialueen ja pienten markkinoiden olot ovat erilaisia kuin suuressa maailmassa.

Itse toivon sydämeni pohjasta, että painettu sana, kirjakaupat ja kirjastot säilyvät voimissaan edessä olevan murroksen läpi. Niin voi käydä, jos sähkökirjoista tulee uusi markkina ja kulttuurituote entisten oheen eikä niiden tilalle. Mutta on vaikea välttää tutinaa siitä, että silläkin alalla on luvassa melkoinen murros. Toivottavana lähtökohtana on pitää suomen kielen asemasta kynsin hampain kiinni, jotta englannin ylivalta ei leviä tieteestä ja populaarikulttuurista kaikkialle muuallekin.

Eivätköhän kirjahyllyt silti kestä aika monen lukulaitesukupolven yli. Ja kehittäkää nyt sitten sitä älypaperia.