Enkeliä, onko häntä?

Otsikon pitäisi olla oikeastaan: Enkeli-Elisaa, onko häntä? Koska se ei mahtunut otsikolle käytössä olevaan tilaan, pitää lainata soveltaen Anne Mattilan takavuosien hitin nimeä.

Kysymys Enkeli-Elisan olemassaolosta on tämän kesän suosituin puheenaihe. Yhtenä kesänä puhuttiin Ruokolahden leijonasta, toisena Pohjanlahdella nähdystä valaasta. Tänä kesänä puhutaan Enkeli-Elisasta.

Kaikkien kolmen olemassaolo on ollut omana aikanaan suuri mysteeri.

Enkeli-Elisa poikkeaa kahdesta muusta siten, että siinä leikitään todella vakavilla asioilla. Tämä tapaus ei ole kevyt kesäjuttu.

Enkeli-Elisan olemassaolo kyseenalaistettiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen erinomaisessa jutussa. Siinä ei sanottu suoraan, ettei ainakaan tätä enkeliä ole olemassa, mutta eipä paljon puuttunut.

Monissa tiedotusvälineissä, myös Kalevassa, katsotaan nyt peiliin: tulimmeko vedetyksi höplästä? Kalevassa julkaistiin 22. tammikuuta 2012 aiheesta juttu, jota tämän päivän tiedon valossa ei olisi pitänyt julkaista ainakaan sellaisenaan.

HS:n jutusta seurasi sosiaalisessa mediassa keskusteluryöppy. Jotkut Enkeli-Elisan kyseenalaistamisesta sydämistyneet ovat Ilta-Sanomien mukaan lopettaneet sen takia Helsingin Sanomien tilauksen.

Ikävän uutisen tuojaa ammutaan aina. Eihän se mukavalta tunnu, jos huomaa tulleensa vedetyksi nenästä  ja varsinkin jos toinen pääsee siitä huomauttamaan.

Enkeli-Elisan tarinaan on varmasti ollut helppo samaistua. Se on sydäntä särkevä kuin mikä.

Myrskyisässä jälkikeskustelussa on ollut sitäkin henkeä, onko niin suurta väliä, vaikkei Enkeli-Elisaa olisi ollut olemassa. Tällainen ajattelu on kyllä viimeisen päälle vastuutonta.

Enkeli-Elisan osoittautuminen täysin fiktiiviseksi hahmoksi herättäisi useita vakavia jatkokysymyksiä.

Koulukiusaaminen on Suomessa todellinen ongelma. Voi kysyä, tekisikö Enkeli-Elisan paljastuminen mielikuvituksen tuotteeksi karhunpalveluksen koulukiusaamisen vastaiselle kamppailulle. Siinä on alettu saavuttaa lupaavia tuloksia esimerkiksi KiVa Koulu -kampanjan myötä.

Voi jo kuvitella, kuinka kiusaamisesta kantelevalle kiusatulle alettaisiin lällättää: ookko nää joku Enkeli-Elisa?

Kiistattoman todellisia koulukiusaamistapauksia on niin paljon, että Minttu Vettenterä olisi voinut aivan hyvin nostaa aihetta esille ilman fiktiolisää ja kirjoittaa kirjan niistä.

On pakko kysyä, missä määrin Enkeli-Elisan tapaus johtaa, vai onko se johtanut jo, itsemurhakopiointiin. Itsemurhista uutisointi on tiedotusvälineissä aina erityisen tarkan harkinnan paikka, ja niiden kuolinsyyn julkistamiseen täytyy olla painavia perusteita.

Yksittäisistä itsemurhista kertominen saattaa johtaa herkkiä mieliä tekemään saman. Tätä sietäisi some-kirjoittajienkin miettiä.

Iso jatkokysymys liittyy sosiaalisen median  epäluotettavuuteen tiedon lähteenä.

Internet valitettavasti mahdollistaa hyvien ominaisuuksiensa vastapainoksi täyden pupun levittämisen nopeasti, halvalla ja laajalle.
Sosiaalinen media nostattaa nopeasti virtuaalisia tykkää/ei tykkää -tunneliikkeitä. Yhteisöllisyyden luojana ja viihteen välittäjänä se on totta kai pistämätön.

Vakavissa asioissa some on iskenyt kirveensä kiveen jo ennen Elisa-tapaustakin. Jokin aika sitten Suomeen puuhattiin somessa yleislakkoa, jonka piti alkaa eduskuntatalon edestä.

Paikalle vaivautui kourallinen ihmisiä. Se siitä yleislakosta.

Sosiaalisen median suosion äkkinoususta todistaa äsken julkaistu mielipidetiedustelu. Sen mukaan suomalaiset viettävät sosiaalisessa mediassa keskimäärin tunnin päivässä.

Enkeli-Elisan tapaus opetti ainakin tiedotusvälineille, että sosiaaliseen mediaan on suhtauduttava äärimmäisen varauksellisesti ainakin luotettavan tiedon lähteenä. Vaikka Enkeli-Elisaa ei olisikaan ollut olemassa, hän saattoi tehdä palveluksen.