Miksi 32 miljoonan asukkaan valtion pitäisi noissa pohdinnoissa esillä siis olla? Mitä Wikipedia sanoo maan luonnonvaroista ja vientituotteista?
Muun muassa näin: "Marokon merkittävimpiä vientituotteita ovat tekstiilit, kala, epäorgaaniset kemikaalit, transistorit, mineraalit, lannoitteet, öljytuotteet, hedelmät ja vihannekset."
Samoin nettitietosanakirja tietää, että maa on merkittävä kannabiksen ja hasiksen tuottaja.
Tuossako maan loistava tulevaisuus?
Kyllä, mutta ei kalassa, ei vihanneksissa eikä huumeissakaan vaan lannoitteissa. Viime vuonna valmistuneen arvovaltaisen raportin mukaan Marokon alueella on 85 prosenttia maailman fosfaattivarannosta.
Fosfaatti taas on fosforilannoitteiden raaka-aine. Ja ilman fosforia maailman maatalous eli ihmiskunnan ravinnontuotanto on huutavassa hädässä, sillä korvaavaa ainetta ei ole.
Ikävä kyllä fosforia koskee se sama ikävä seikka kuin monia muitakin raaka-aineita. Sitä ei ole loputtomasti. Fosforin riittävyyttä koskevan aikahaarukan piikit ovat yleensä välillä 50--150 vuotta.
Optimistisimmissa riittävyysarvioissa päästään tosin yli 300 vuoden. Silloin tuotantoon pitäisi asiantuntijoiden mukaan kuitenkin ottaa nekin esiintymät, joiden rikastus on todella paljon vaativampaa ja kalliimpaa kuin nyt.
Epäilemättä vauraimmalla osalla maailmaa on vielä parin sadan vuodenkin päästä mahdollisuus maksaa ruoan tuotannolle välttämättömistä lannoitteista. Köyhimpien maiden viljelijöillä tuskin on.
Monessa kehitysmaassa nähtiin jo vuonna 2008 mellakoita lannoitteiden hinnan ja kallistuvan ruoan takia. Entä sitten, kun nykyistä suuremmalle maapallon väestölle louhitaan viimeisiä hyödynnettäviä fosfaattiesiintymiä ruoan tuotantoa varten? Fosforin hinnan nousulle ei ole jarrua.
Suomessa fosforilannoitteiden raaka-ainetta saadaan Siilinjärveltä ja todennäköisesti muutaman vuoden päästä Savukosken Soklista. Tutkija Jouni Lehtorannan hauskan arvion mukaan kotimaista ruokaa syöneen suomalaisen luissa ja hampaissa on muutamia satoja grammoja Siilinjärveä, siis kunnan maaperästä saatua fosforia.
Siilinjärven helposti käytettävät apatiittivarannot riittävät ehkä 20 vuodeksi, Soklin 25 vuodeksi. Suomen tilanne ei tässä suhteessa ole aivan huono muttei loistavakaan.
Kaiken lisäksi vielä sekä Siilinjärven kaivos että Sokli on luovutettu norjalaiselle Yara-yritykselle, ilmeisesti jonkinlaisen mielenhäiriön iskettyä.
Länsi-Eurooppa on muuten lähes täysin tuontifosforin varassa. Yhtä huono on yli 1,2 miljardin asukkaan Intian tilanne. Yhdysvallat on kalunnut esiintymänsä ehkä 30 vuoden päästä.
Marokolla on tulevaisuudessa paljon ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.
Viime aikoina fosforin riittävyys on noussut teemaksi muissakin julkaisuissa kuin tiedelehdissä. Vuosi sitten asiasta kirjoitti esimerkiksi yhdysvaltalainen ulkopoliittisia kysymyksiä käsittelevä Foreign Policy -lehti. Öljy- ja vesivarojen riittävyyttä vuosikymmenten päähän arvioivat sotilasstrategit ovat ottaneet myös fosforin tarkkailtavien raaka-aineiden joukkoon.
Yksi tutkijoiden esiin nostama ajatus on ollut, että on perustettava maailmanlaajuinen valtioidenvälinen elin torjumaan uhkaavaa fosforikriisiä. Asia ei ole toistaiseksi edennyt.
Onko tilanne toivoton? Ei ehkä, sillä fosfori voidaan käyttää uudestaan. Ongelma vain on se, että kierrätys on maailmalla aivan alkutekijöissään. Nyt fosfori päätyy vesien pohjiin. Suomen rannoillakin se näkyy vakavana rehevöitymisenä.
Jos fosfori saadaan tehokkaasti kiertoon, katoaa sekä iso ongelma eli ruoan loppumisen uhka että pienempi: vesien pilaantuminen. Tai oikeastaan pitää sanoa: kun fosfori saadaan kiertoon. Vaihtoehtoa ei ole.
Kommentoi