USA:n torstaina toisella yrittämällä ja oikealla hetkellä puolivälieräottelussa voittanut Suomi on tätä kirjoitettaessa edelleen mukana kamppailussa jopa MM-kullasta.
Ei siis ole ehkä kaikkein otollisin hetki aloittaa jälkipyykin pesua siitä, olivatko päävalmentaja Jukka Jalosen pelaajavalinnat oikeita.
Vaikka Suomi voittaisi mestaruuden, yksi Jalosen pelaajavalinta oli väärä.
Anssi Salmela.
Jos Suomen kisamenestys on loistava, se ei ole Anssi Salmelan ansiota, vaan se saavutetaan hänestä huolimatta.
Venäjän pääsarjan Avangard Omskista joukkueeseen valittu, ja parhaimmillaan toki erinomainen puolustaja pelasi Suomen MM-kisajoukkueessa tällä kertaa alkusarjan neljä ensimmäistä ottelua ja viimeisen, joko pronssista tai kullasta.
Suomen ensimmäisessä USA-kohtaamisessa Salmela teki jotain aivan absurdia, 0-5 tappioasemassa, eli kun Suomi oli hävinnyt.
Salmela rusikoi takaapäin USA:n joukkueen Alex Golikoskia, toista jääkiekkoilijaa, toista ihmistä, kuin yrittääkseen tappaa hänet.
Selkääntaklauksia toki sattuu jatkuvasti, kun kaukaloissa rymistellään. Yleensä ne ovat työtapaturmia ja tilanteet syntyneet vahingossa. Mutta nyt kyse ei ollut vahingosta.
185-senttinen ja lähes 90-kiloinen Salmela otti Golikoskin tähtäimeensä ja lukitsi kohteen. Kiekon menetettyään Salmela ei edes pyrkinyt sitä tavoittelemaan, vaan ryntäsi amerikkalaispelaajan niskaan harkitusti ja sokean raivon vallassa.
Lähellä, mutta silti vaarallisen kaukana kaukalon laidasta Salmela törmäsi kilpakumppaniinsa täydellä vauhdilla ja iski häntä kaksin käsin poikittaisella mailalla niskaan. Iskun voimasta Golikoski retkahti, niin kuin Salmela ammattimiehenä hyvin tiesi, pää edellä kaukalon laitaan.
Salmelan oma pää oli tuossa tilanteessa sysimusta. Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Ajoittainen pimeneminen on Salmelan pään ominaisuus, josta monet Tampereen pojan paremmin tuntevat tietävät paljonkin.
Herää kysymys, kuinka Suomen maajoukkueessa voi pelata sellainen mies, joka varman tappion siintäessä menettää itsehillintänsä niin, että on valmis jopa halvaannuttamaan paremman vastustajansa? Sehän on mielipuolista ja järjetöntä, sillä jääkiekkoa MM-kisoissakin vain pelataan.
Mitä jos Goligoski olisi halvaantunut? Mitä Salmela olisi saavuttanut, tai Suomen joukkue, jota Salmela edustaa? Millainen maku koko kisoista olisi jäänyt?
Jo juniorivuosinaan Salmela oli jääkiekon ongelmanuori ja ongelmanuori muutenkin, muun muassa koulukiusaaja. Tampereen Ilveksen juniorijoukkueesta hänet häädettiin ”jatkuvien joukkuekavereiden kanssa käytyjen riitojen ja jopa tappeluiden vuoksi”.
Jukka Jalonen tietää kyllä Salmelan pimeästä puolesta. Eikö jonkun huoltajan tai muun valmennusportaan jäsenen olisi pitänyt pitää Salmelaa silmällä ja vetää mies tuossa mielentilassa kaukalosta pois?
On toki hienoa ja ihailtavaakin, että jääkiekkoilijat ovat taistelijoita, jotka pelaavat sydämensä kyllyydestä ja koko sielullaan. Tappion hetkellä kostonhimoiseksi ja vaaralliseksi pedoksi muuttuminen on kuitenkin aivan eri asia.
Jälkimmäisen riemukkaan USA-kohtaamisen kiistaton suomalaissankari oli kaksi maalia ampunut Jesse Joensuu.
Viime kevään mestaruuden jälkitunnelmissa Salmela pilkkasi umpihumalassa ja hävyttömästi tv-haastattelussa juuri Joensuuta, joka oli mestarijoukkueen jäsen, mutta ei pelannut ketjukoostumuksissa. Tulee mieleen, että minkä Salmela taakseen jätti, sen hän nyt edestään löytää.
En haluaisi nähdä Salmelan kaltaista sinivalkoista ”taistelijaa” leijonapaidassa enää ikinä.