Kahvila Minttu, kultturitalo Valve
Hallituskatu 790100 Oulu
| Vapaa pääsy |
-
Kulttuuritalo Valve"
Viinilän lähde, Terttu Kuuselan valokuvia
Viinilän lähde
Tiedote valokuvanäyttelystä Valveen kahviossa 20.8. . 9.9.
Terttu Kuusela on 65 vuotias yht. maist. , sosiodraamaohjaaja ja koulutusyrittäjä Haukiputaalta. Hän vaeltaa joka kesä Koilliskairassa, liikkuu Haukiputaan lähierämailla ja soilla säännöllisesti, hiihtää, marjastaa, sienestää, meloo - ja ottaa valokuvia luontokohteista.
Viime keväänä löytyivät Viinivaaran lähteet. - En ole ikinä nähnyt mitään yhtä kaunista elämässäni, sanoo hän.
Hämyhete onkin todettu Suomen kauneimmaksi lähteeksi. - Minun kaunein lähteeni on Hanganhete, joka sijaitsee aika lähellä Hämyhetettä. Viinilän lähteet ovat taianomaiset; emolähteen hiekkapohjasta pulppuaa kirkasta vettä, joka virtaa Vellamon hiusten koristamaan puroon.
Lähteet tuntuvat pyhiltä, sanoo Terttu Kuusela. Lähteissä asuu ihmeellisen värisiä sammalpilviä. Mahtavat jättiläisraidat kasvavat Hämyhetteen laajalla lähdealueella. Lähdealuitten aluskasvillisuus on erityisen voimakasta ja värikästä. Heinäkuussa Hämyhetteellä kukki maariankämmekkä ja Hanganhetteellä tuoksuva valkolehdokki.
Kuka pystyisi arvioimaan tuollaisen lähteen hinnan?
Näyttelyn kuvat on otettu eri aikoina, ensimmäiset toukokuun lopussa, seuraavat kesäkuun alkupuoella ja viimeiset on otettu heinäkuun alkupuolella. Kuvaajana tunnustaudun amatööriksi - siis nöyrästi rakastan lähteitä.
Viinivaaran pyhiä lähteitä uhkaa Oulun Veden kaavailema vedenotto Viinivaaran, Kälväsvaaran ja Ylikiimingin harjualueilta. Suunniteltu vedenotto on 32 500 kuutiota vuorokaudessa. Vedenotto uhkaa kuivattaa lähteet ja samalla huonontaa Kiiminkijoen ja Nuorittajoen vedenlaatua.
Lähteet sijaitsevat Utajärven, Pudasjärven ja uuden Oulun rajamailla sekä Ylikiimingissä.
Lisätietoja saa kuvaajalta
terttu.kuusela@iki.fi
puh. 050 5273977

Kommentit