Mielipiteet

Lukijalta

Temp­pu­työl­lis­tä­mi­sen niksit osattiin ennenkin

Mielipiteet 4.2.2018 9:00
Keijo Itäpalo

Aktiivimallin itsetarkoituksena on pelkästään työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin, mieluummin ylikin, keinoja kaihtamatta. Tulee mieleen omakohtainen kokemus vastaavanlaisesta työttömyyskortistojen putsauksesta 60-luvulla.

Ilmoittautuminen kortistoon johti välittömään komennukseen Haapajärvi–Pyhäsalmi tietyömaalle joskus marraskuulla. Parakkikylässä pitkä jono pihalla ilmoittautumassa palvelukseen ja minullekin vesuri käteen kuittausta vastaan. Määräys soraharjulle iltavuoroon puuston raivaukseen, linja-auto täyteen miehiä, joka purettiin perille pimeään korpeen, josta hankeen tallautunut polku johti useammalle nuotiolle.

Päivävuoron huoltoautolle kiitos sen toimittamasta halkokuormasta, joka oli tarpeen kireän pakkasen huomioiden, pimeyshän esti täysin iltavuoron työnteon. Kaksivuorotyö perustui miesjoukon suureen määrään, joka oli pakko puolittaa.

Työstähän se kävi kahdeksan tunnin istuminen nuotiollakin, joten totesimmekin työmiehen täysin ansainneen sen työttömyyspäivärahan vaatimattoman ”korvikkeen”, joka muuttui palkaksi ja poisti meidät jopa työttömien kirjoista.

Eli kyllä tempputyöllistämisen niksit osattiin ennenkin ja palkkahan otettiin sen ”entisen työttömän” omasta kukkarosta, sieltä työttömyyskorvauksen puoleisesta taskusta.

Helppoa kuin heinän teko, enkö lainkaan ihmettele, jos työllisyyden hoitoon löytyy helposti kymmeniä miljoonia lisää rahaa, koska työttömyyden ja työllistämisen hoitoon käytetään samaa rahaa, eli siirtämällä sama raha taskusta toiseen. Seuraukset näkyvät tilastoissa työllisyyden kasvuna.

Näenkin aktiivimallin suoranaisena plagiointina 50 vuoden takaa, eli pakkotyöllä ”uhri” suoraan yritysmaailman kitaan ja yhteiskunnan maksettua kulut tuotto puhtaana bisnes- ja osinkomiljonäärien pohjattomaan taskuun. Ja siitä huolimatta märistään duunarin työn kalleudesta, edes ilmaistyönä teetetty tulos ei näytä riittävän.

Näin toteutettu talouskasvu on muuttunut kirosanaksi vähempiosaisten suussa, täysin ymmärrettävistä syistä.

"Työstähän se kävi kahdeksan tunnin istuminen nuotiollakin, joten totesimmekin työmiehen täysin ansainneen sen työttömyyspäivärahan vaatimattoman 'korvikkeen', joka muuttui palkaksi ja poisti meidät jopa työttömien kirjoista."

Olemme palanneet kaleeriorjuuden aikaan, jossa soutupenkkeihin kahlehdittu alaluokka tuntee orjapiiskurin ruoskan selkänahassaan. Ihan nälkäkuoleman asteelle ei sentään, ilman soutajia kun sen laivaston matka pysähtyisi, jotka nyt kokat kohisten etenevät ryöstösaaliineen kohti Neitsytsaarten sokkeloisia ja verovapaita vesiä, josta löytyy turvapaikka talouskasvutuotollekin.

En ihmettele sitä toimittajan eräälle presidenttiehdokkaalle esittämää kysymystä tv-tentissä: ”Voisiko 100 vuoden takaiset tapahtumat ääri-ilmiöineen olla mahdollista toistua vielä nykypäivänäkin luokkasodan repimässä Suomessa?”

Välttelevän vastauskaan ei yllättänyt, sillä: ”Kaikkihan on mahdollista, jos ääripäät ajautuvat liian etäälle toisistaan.”

Hyvä, että päättäjienkin tasolla tiedostetaan kaikella olevan se viimeinen rajansa. Myös kansan kurjistamisella.

Keijo Itäpalo

eläkeläinen, Oulainen

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Tässä on täyttä asiaa ja ihan selkokielellä sanottuna . Hyvä Keijo Itäpalo .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on ylivoimaisesti paras kirjoitus, mitä tästä aiheesta on kirjoitettu. Hattu päästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väärin meni! Aktiivimallin tarkoituksena on pakottaa työttömät hakemaan vähiä avoimia työpaikkoja! Koko tämä pelleilyn tarkoituksena on antaa työnantajille veruke heikentää palkkoja ja muita työehtoja. Työn kysynnän kasvaessa murskaavasti suuremmaksi kuin työn tarjonta, se luo kiilaa työssäolevien ja työttömien väliin. Työssäolevia hiostetaan entistä enemmän ja työttömiin kohdistuvia pakkotoimia vähitellen kiristellään aivan mahdottomuuksiin asti. Sekin päivä voi koittaa, että työttömyys määritellään rikokseksi ja siitä rangaistaan muutenkin kuin pakottamalla työnhakuun, esim. vankeudella tai pakkotyöllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipa just sellanen kirjoitus mitä olen itsekin miettinyt.
Juuri näinhän tämä asia on.
Hölmöt poliitikot olettavat, että suomalaiset käyttäytyvät aina kuin lampaat, mutta nyt on nähtävissä sellaista liikahtelua, että jotain saattaa kohta tapahtua, jos "alaluokkaa" vain poljetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä työhaluisia varmasti löytyisi, jos vain työstä maksettaisiin semmoista palkkaa jolla tulee toimeen. Tavoitteena tuntuu olevan saada työttömät pelkillä 9e päiväkorvauksilla tekemään työt ja matkat ja muonat saavat kustantaa itse. Ei ole Koskelan Jussin ajoista mikään muuttunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lumikolauksessa ja sen hinnassa on melko paljon eroa jos sen tekee firma niin 15 minuutin työ maksaa 50 euroa joka tekee tunnille 200 euroa. Jos sen tekee talkkari, niin hinta on 10 euroa/tunti joka tekee 15 minuutille 2.5 euroa.
Näin 10 tunnin firmatyö maksaa 2000 euroa ja talkkarin 10 tunnin työ 100 euroa.
Työn tuottavuus talonmiehellä on 20 kertainen verrattuna firman työn tuottavuuteen. Siis työn tuottavuus on laskettu mitä saa sijoitetulla rahamäärällä.
- lopputuloksena on että hallituksen "perusta firma" politiikka on väärä linja ja haitallista yhteiskunnalle.
- kysesen ongelman voi laskea myös bruttokansantuotteen velka on noussut 5:stä prosentista 65 prosenttiin. Velka kasvaa edelleen tällä nykyisellä politiikalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tää on tätä hölmölän meininkiä. Otetaan budjettiin lainaa, siirrellään samaa rahaa taskusta toiseen kuten tuolla aikaisemmin mainittiin ja joku siitä kerää voitot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä työhaluisia työttömiä on aina ollut maassamme pilvin pimein. Sitävastoin vastuullista yrittäjää, joka maksaisi myös oikeanlaista palkkaa tehdystä työstä ei tunnu löytyvän. Hyväksikäyttäjiä haluavat vain kaikki työnantajat olla. Onko kenelläkään työnantajalle tullut mieleen, että riittävä palkka auttaa myös siihen, että hyvä sana yrityksestä kulkee myös puskaradiossa. Puskaradio on media, mistä työtön kuulee, mihin yritykseen ei ainakaan kannata hakea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aktiivimallin suuri heikkous on vastustajien mielestä, kun velvoiete koskee myös työhön kykenemättömiä työttömyyskorvausta saavia.
Ei se heitä voi velvoittaa ,kannanottaja,ei ymmärtäne joko tahallan tai tahattomasti että työhön kykenemätön on väärällä listalla.
Työttömyyskorvausta saavien pitää olla kykeneviä vastaanottamaan työtä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etkö tiedä, että se koskee. Jos saa työttömyyskorvausta niin se koskee kaikkia, vaikka olisi kuinka sairas ja Kela on hylännyt eläkkeen tai sairaspäivärahan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää perustaa työttömiensairaslista jos ei sellaista ole,sen perustamiseksi AY-väki uudelleen lakkoon ja torille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tänään Helsingin Sanomissa on juttu siitä, kuinka Lappilaiset yritykset valittavat työvoimapulasta - mutta eivät suostu maksamaan edes 2000 euron kuukausipalkkaa.
Yritykset ovat ilmiselvästi oppineet, että kannattaa pitää työttömänä, kohta TE-toimisto pakottaa 9 euron päiväkorvauksella. Sitäkään ei tarvitse itse maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä voin esittää toisen, olen yrittäjä ja kun on työpaikka auki homma menee näin. Muutama työnhakuun patistettu ihan kirkkain silmin toivoo minulta kirjallisena todistelua siitä että juuri hän ei nyt sovi tähän tehtävään!!!!!
Toinen lähestymistapa on puhelu jossa annetaan niin selkeästi että jopa minä sen tajuan ymmärtää että työ ei kiinnosta ja soittajaan ei kannata uhrata aikaa. Valitettavasti on niin että sosiaalisien etuuksien varassa eläminen on suomenniemellä liian houkuttelevaa. Toki en sen valinnan tehneitä kadehdi mutta jotain vastuuta voisi omasta hyvinvoinnistaan ottaa. Tuommoiset Helsingin mielenosoituspäivät joihin AY-maksuilla vuokrataan bussit ja käydään päiväkänneissä huutamassa on myös niin mennyttä aikaa, noilla toimilla helpotetaan kyllä yritysten sijoittumispäätöksiä kun nähdään millaista täällä on toimia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maksaisitko palkkaa? Montako tuntia viikossa?
Oikeisiin töihin tulee heti 100 hakemusta. Ei niihin tarvitse ketään pakottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen minäkin yrittäjä.Kerran oli tarve saada siivoukseen työntekijä pariksi päiväksi.Soitto työkkäriin ja sain kuusi nimeä yhteystietoineen.Parin tunnin päästä piti soittaa uudestaan työkkäriin uusien nimien toivossa.Virkailija ei uskonut että kukaan noista kuudesta ei lähtenyt töihin!!Aikoi merkata karenssin alkaneeksi.Palkka olisi ollut siivousalan palkaksi keskiarvoa selvästi parempi mutta jos ei kelpaa niin ei väkisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanko kahdeksi kokonaiseksi päiväksi olisit palkannut ihmisen siivoamaan? No saitpa ainakin toiminnallasi tilastoja kaunistettua sekä työllistit TE-toimistoa sekä Kelaa kun nämä 6 ihmistä ajoit karenssin kautta toimeentulotuelle. -Olin minäkin yrittäjänä, tosin maksoin työntekijöille enemmän kuin itse nostin koskaan, ja tein ihan samaa työtä heidän kanssaan. Jos joku heistä sairastui niin silloin yrittäjä itse paikkasi nuo puuttuvat työtunnit ylitöillä. Tuossa tarvi TE-toimistolle soitella parin päivän "työsuhteesta".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kovin hyvä trollaus, 2/5. Todellisuudessa yrittäjä olisi soittanut paikkakunnan halvimmalle siivousfirmalle tai toiminimellä toimivalle kevytyrittäjälle ja tilannut siivouksen sitä kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yrittäjällä pari virhettä. Yleistää kaikki työttömät juopoiksi eli ei tiedä todellisuutta. Toinen , että kaikki työttömät karttaa työtä - nyt yrittäjän pitää katsoa peiliin ja miettiä miksi kaikki sanoo ei. Voi olla että Te-keskus lähettää niitä työttömiä, jotka jo itse tietävät, ettei siivoojasta ole hitsariksi tai työttömän usko kykyynsä uskoa että pärjäisi vielä työelämässä. Nämä molemmat ei kuulu yrittäjille vaan TE_toimistoille hoidettavaksi. Yrittäjä tarvii oikeasti sitä osaavaa ja itseensä uskovaa työvoimaa. TE_keskus voisi katsoa mitä työttömiä lähettää minnekin. Yrittäjien pitäisi ymmärtää tämä työttömillä käytävä bisnes, siksi työttömyyttä ei haluta alentaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin on monen näköistä ja oloista työtöntä, mutta niin on yrittäjääkin. Kaikista ei edes tarvisi tulla sellaisia.
Yleistäminen ja syyllistäminen kyllä näkyy onnistuvat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (23)

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

117 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Kokoomus opetti suomalaiselle duunarille jo vuosia sitten, että vastakkainasettelun aika on ohi. Sitten Sipilän oikeisto... Lue lisää...
Vastakkainasettelun ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image