Mielipiteet

Mainos
Lukijalta

Syn­ny­tys­toi­min­ta säilytettävä – Oulaskangas on korjannut kaikki ne puutteet, joista Valvira on sitä huomauttanut

Vääntö Oulaskankaan sairaalan synnytyksistä jatkuu. Arkistokuva. KUVA: Siira Kimmo
Mielipiteet 2.2.2018 7:00 | Päivitetty 2.2.2018 7:25
Antti Huttu-Hiltunen, Matias Ojalehto, Jussi Ylitalo

Vääntö Oulaskankaan synnytyksistä on jatkunut jo pidemmän aikaa. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ne lukuisat kehittämis- ja parannustoimenpiteet, joita Oulaskankaalla on jo tähän mennessä tehty. Näyttää siltä, että asiassa ovat menneet puurot ja vellit sekaisin.

Valviran kanta on selkeä: se haluaa lopettaa synnytykset Oulaskankaalla vuoden 2018 kesäkuun loppuun mennessä. Valviran mukaan keskeisin epäkohta on ollut vastasyntyneiden tehostetun valvonnan yksikön puuttuminen. Tähän on reagoitu perustamalla 1.3.2017 päivystysasetuksen mukainen Valviran edellyttämä tehostetun valvonnan yksikkö (VaaVila).

Yksikön toiminta on ollut hyvää ja laadukasta. Aiempaa suurempi osa tehohoidosta tapahtuu nyt Oulaskankaalla. Aiemmin lähes kaikki tehostettua valvontaa tarvinneet lapset siirrettiin OYSiin; nyt siirtoja oli kuusi kappaletta eli 1,4 prosenttia syntyneistä ajanjaksolla 1.3.–29.8.2017.

Tehostetun valvonnan yksikön avaamisen lisäksi Oulaskankaan synnytyksiä hoitavien kätilöiden koulutusta on lisätty. Seitsemän kätilöä on käynyt OYSissa puolen vuoden mittaiset koulutukset. Koulutuksen käyneet kätilöt kouluttavat koko muun osaston henkilökunnan esimerkiksi tehostetun valvonnan laitteisiin ja lastenlääkärin avustamiseen eri toimenpiteissä.

"Kyse on myös alueellisesta tasapuolisuudesta. Emme halua Suomeen yksityisiä synnytyssairaaloita."

Kätilöiden osaamista ylläpidetään jatkuvilla kertauskoulutuksilla, jotka on aloitettu syyskuussa 2017. Koko henkilökunta antaa niin ikään näyttöjä muun muassa hengitystukilaitteiston kokoamisesta ja käyttökuntoon saattamisesta. Edellä mainittujen toiminnallisten muutosten lisäksi vieripoliklinikan toiminta on käynnistynyt lokakuussa 2016.

Synnytysten säilyttäminen Oulaskankaalla on maakunnan ihmisten etu. Pitkä etäisyys Ouluun lisää riskiä tien päällä tapahtuvista matkasynnytyksistä, jotka sisältävät monia riskejä niin äidin kuin vauvan näkökulmasta. Niiden lisääntyminen ei ole kenenkään etu.

Oulaskangas on korjannut kaikki ne puutteet, joista Valvira on sitä huomauttanut. Näin ollen synnytystoiminnan lakkauttamiselle ei ole perusteita. Kyse on myös alueellisesta tasapuolisuudesta. Emme halua Suomeen yksityisiä synnytyssairaaloita.

Antti Huttu-Hiltunen

hallituksen puheenjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Matias Ojalehto

maakuntahallituksen puheenjohtaja

Jussi Ylitalo

puheenjohtaja

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Ongelmana tässä varsinaisesti onkin juuri se, että Oulaskangas on yllättänyt Valviran valmiudellaan vastata kaikkiin, yhä koveneviin vaatimuksiin. Päätös lakkautuksesta kun tehtiin siellä ensin osana pienten synnytysyksiköitten tappo-ohjelmaa varsinaisena syynä kustannussäästöt, ja päätettiin sitten perustelut keksiä myöhemmin: "Ei ne kuitenkaan pysty näitä toteuttamaan, hah, haa..." Mutta pystyi ja on toteuttanut. Nyt ollaan Valvirassa vähän ihmeissään ja turhautuneita, kun ei saada sitkeää Oulaskangasta hengilta ei niin millään. Aika kuvaavaa tälle Daavid ja Goljat -taistelulle on se, että tällä hetkellä Valviran menee vaatimuksissaan jo niin pitkällä, ettei osassa keskussairaalatasoisiakaan yksiköitä pystytä kaikkea tätä takaamaan, mitä nyt vaaditaan Oulaskankaalta. Turvallisuuden kanssahan tässä ei ole enää aikoihin ollut mitään tekemistä. Viranomainen ei vain voi vetää takaisin sitä, mitä on kerran tyhmyyksissään tullut päättäneeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Riski on liian suuri, jos synnyttäjä joutuu lähtemään Ouluun. Jos synnytksiä tapahtuu autoissa, niin mikä Valviran mielestä riski on niissä tapauksissa. Oulaskankaalla on hoidettu synnytyksiä tähän asti ja voidaan tehdä jatkossakin. Valvira peräytyköön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Elävänä syntyneiden määrä (lähde tilastokeskus):
2010: 60980
2011: 59961
2012: 59493
2013: 58134
2014: 57232
2015: 55472
2016: 52814

Tossa on niin selkeä trendi että Oulaskankaan synnytysosastoa ei pelasta tulevaisuudessa mikään. Ja tuo sama trendi kertoo myös mikä tulee olemaan suomalaisen maaseudun tulevaisuus. Poliitikkoja kehityksestä on turha syyttää, se tulee tapahtumaan oli meillä päättämässä kuka hyvänsä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt menee vahvasti yli hiusrajan ... mitä tekemistä noilla luvuilla on Oulaskankaan synnytysten tulevaisuuden kanssa? Kaikissahan katsotaan yksikkökohtaisten synnytysten määrää, ja Oulun eteläisellä alueella on jo esim. Raahen synnytykset siirtyneen Oulaskankaalle. Jos ne sieltäkin lopetetaan, mihin ne sitten siirretään, kun OYS:aan ei mahdu? Pihasaunaanko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulaskankaan piiriin kuuluvalla alueella syntyvyys on laskenut suhteessa vähemmän kuin muilla alueilla Suomessa. Oulaskankaan synnytyssairaalaa tarvitaan jatkossakin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei voisi uskoa, että meillä on oululainen pääministeri ja entinen maalaisliitto (Keskusta) Suomen johdossa, kyllä niin tehokkaasti maaseutua tyhjennetään palveluista ja asukkaista. Tosi surullista.

Oulaskankaan sairaalassa saa laadukasta ja tehokasta hoitoa, siellä ihmisestä vielä välitetään, tästä omakohtaistakin kokemusta. Muutamia vuosia sitten sairaala voitti koko maata koskevan asiakastyytyväisyyskyselynkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tää Sipilä on kuitenkin pohjimmiltaan kokoomuslainen, näkeehän sen kaikesta sen touhuista. Et sinä Juha saa kirkkainta kruunua vaikka kuinka yrität, loppujen lopuksi vaan sähläät ja sekoitat kaikki. No jää sitä historiaan noinkin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mietin vain että mikä tässä nyt niin kauheaa on jos Ouluun tullaan synnyttämään. Kohtahan Oyssissa on uudet tilat ja laitteet kun lasten ja naisten sairaala valmistuu. Tuleehan Kuusamolaisetkin Ouluun synnyttämään ja heillä sentään on yli 200 kilometriä matkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niiden mielestä, jotka aikovat lopettaa synnytykset oulaskankaalla, on turvallisempaa synnyttää taksiin mitä sairaalaan. Taksikuskilta pian vaaditaan kätilön, anestesialääkärin ja yleislääkärin pätevyys, sekä taksit tulee varustaa synnytys salin laitteilla. Edullista toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puolen vuoden koulutuksella ollaan tehohoitajia? Ja miten sitä osaamista ylläpidetään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siten, että Oulaskankaan lääkärit ja hoitajat toimivat myös määräajoin OYS:n vastaavissa yksiköissä. Näin on sairaanhoitopiiri ilmoittanut myös Valviralle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kaverin lapsi syntyi vasta hätäsektiolla oulaskankaalla ja vanhemmat kehuivat sairaalaa ja henkilökuntaa.
lapsi jäi eloon ja kaikki hyvin. muutama päivä aikaisemmin virkamies valvirasta sanoi että synnytys on laitonta oulaskankaalla olevien puutteiden takia.
näin äkkiä päätellen valvirassa on joku syy/halu lopettaa oulaskangas eikä ajaa paikallisten maakuntalaisten etua.
valviran virkamiehet pitäsi erottaa, ja vaihtaa sellaisiin jotka ajattelevat kansalaisten parasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän tämän päivän malli on, ajetaan alas kaikki kunnalliset palvelut ja tilalle yksityisiä, jotta sijoittajat voivat hyvin. Kiitos tästä kuuluu nykyiselle
hallitukselle. Johtaahan hallutusta entinen yritysjohtaja. Kyllä ne vielä tällä menolla saadaan Suomen terveyspalvelut ulkolaisten monikansallisten yritysten käsiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä tahansa tuolla korjataankin, Valvira kyllä keksii aina uusia asioita mitä pitäisi saada "korjattua". Kunnallispolitiikan päättäjillä on selvästi joku takapirudiili menossa joka hyödyttää niiden lompakoita ja Valvirassa on joku hyvävelisysteemillä mukaan saatu paperinpyörittäjä joka hyppää kun toiset käskee.
Jos Oulaskankaan yksikkö suljetaan, sitä pidetään vuosi tai pari tyhjänä näön vuoksi ja tilalle tulee jotain sellaista joka kasvattaa taas tiettyjen tahojen pankkitiliä.
Kyllä nämä puljailut tiedetään ja kun kansan muisti on kuitenkin aktiivisimmillaan parin vuoden mittainen, voi helposti tällaisia suunnitelmia tehdä vaikkapa 10 vuoden ajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

215 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Lapsella kaksi äitiä ?

Suomessa on menty liian pitkälle suvaisevuudessa, tämä meno on jo aivan sairasta. Ainakaan veronmaksajien varoilla mitä... Lue lisää...
Eläkeläinen 55

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.2.

Naapurit

19.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image