Mielipiteet

Lukijalta

On aika vaikuttaa EU-kehitykseen – Suomen ajettava tärkeinä pitämiään asioita sa­man­mie­lis­ten maiden kanssa

Mielipiteet 28.6.2018 7:00
Sampsa Saralehto

Suomi on EU:n puheenjohtajana ensi vuoden toisen puoliskon ja aikaa valmistautumiseen on vuosi. Unioni on saranakohdassa: EU-parlamenttivaalit ovat keväällä 2019. Syksyllä aloittavat uusi komissio ja parlamentti.

Suomessa ovat eduskuntavaalit 14.4.2019 ja uuden hallituksen pitäisi olla valmiina hyvissä ajoin ennen heinäkuun alkua.

EU:n ongelmat tunnetaan ja nyt tarvitaan ratkaisuja, avauksia ja näkemyksiä. Jos on halua ja taitoa, voi puheenjohtajamaa nyt edistää tärkeinä pitämiään asioita helpommin kuin niin sanotussa normaalitilanteessa. Edellytyksenä tietysti on, että on jokin käsitys tilanteesta ja asioista.

Juha Sipilän ja hallituksensa on tähän asti harjoittanut varsin vaatimatonta EU-politiikkaa. Hallitusta eivät kansainväliset kysymykset juuri kiinnosta tai sitten niitä ei osata. Kaiken tarmon ja voiman vie sote ja maakuntahallinnon kehittäminen.

Eurooppaministeri Sampo Terholla on luontainen vastenmielisyys EU:ta kohtaan. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on sentään ollut aktiivinen talous- ja raha-asioissa.

Perinteisesti Suomelle on tärkeää sisämarkkinoiden toimivuus ja tähän yhdistyvät myös digitaaliset sisämarkkinat. Uusia kokonaisuuksia ovat kiertotalous ja keinoäly. On tarkoin harkittava, mitä voidaan saavuttaa EU-tasolla näillä alueilla.

Rajavalvontaa ja pakolaisongelmaa käsitellään jatkuvasti. Teemat eivät katoa, vaan todennäköisesti vain pahenevat vuosi vuodelta. Sisäministeri Kaj Mykkäsen kiintiöpakolaisten määrän nostamiseksi tekemä ehdotus on varteenotettava ja sitä kannattaa tutkia huolella. Oma kokonaisuus on turvallisuus, sitä on voitava viedä eteenpäin kaikilla alueilla.

"Olennaista on turvata EU:n yhtenäisyys ja päättäväisyys: vain yhdessä voidaan olla tarpeeksi vahvoja vastaamaan Putinin ja Trumpin asettamiin haasteisiin."

Korruptio on ongelma monessa EU-maassa ja sen torjuntaan kannattaa panostaa. Tosin monissa maissa sen torjunta iskee valtarakenteisiin. Korruptiota ja harmaata taloutta poistamalla esimerkiksi Italian talous näyttäisi aivan toiselta.

Euron ja pankkiunionin kehittäminen jatkuu, siitä on suunnitelmia. Aluksi pankit on saatava vakaiksi.

Suomen, Alankomaiden, Irlannin, Latvian, Liettuan, Ruotsin, Tanskan ja Viron valtiovarainministerien yhteinen kannanotto EMU:n kehittämiseksi on osoitus järkevästä ja proaktiivisesta toiminnasta. Tämänkaltaisia ulostuloja kaivataan lisää. Historiasta kannattaa oppia, mutta sitä ei voi muuttaa.

Jos jotakin aiotaan saada aikaan, on Suomen ajettava tärkeinä pitämiään asioita samanmielisten maiden kanssa. Olennaista on turvata EU:n yhtenäisyys ja päättäväisyys: vain yhdessä voidaan olla tarpeeksi vahvoja vastaamaan Putinin ja Trumpin asettamiin haasteisiin.

Sampsa Saralehto

valtiotieteen tohtori

Järvenpää

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Ilman EU:ta olemme samassa ryhmässä Valko-Venäjän, Ukrainan ja Moldavian kanssa, joten se siitä irrottautumisesta.

Tuskin moni "EU-kriitikko" edes ymmärtää mitä on itse asiassa vastustamassa.
Vai haluaakohan tämä ryhmä oikeasti rajoitteita vapaan viinan tuontiin Baltiasta tai käytettyjen autojen tuontiin Saksasta?

Toisaalta EU:n tulee keskittyä vain sille kuuluviin asioihin, eikä yrittää kaikkia maita samaan muottiin. Läheisyysperiaatteen pitää antaa toimia, eikä unohtaa sitä Saksan ja Ranskan painostuksen vuoksi. Muutoin irrottautumishalut kasvavat muuallakin kuin Britanniassa.

Se mikä EU:lle oikeasti kuuluu on demokratiaan pelisääntöjen tiukka noudattaminen jokaisessa jäsenmaassa ja demokratian syvempi jalkauttaminen koko alueelleen.

Sveitsi on aina ollut kuin EU:n pienoismalli useine kielineen ja uskontoineen, mutta pysyi yhtenäisen tahtotilansa vuoksi pysyttäytymään myös 30-vuotisen sodan ulkopuolella. Samaan tulee myös EU:n pyrkiä 3G:n eli USA:n, Kiinan ja Venäjän jo alkaneen hegemonian aikana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nou hätä. Trump jäädyttää Naton laajentumisen Putin kanssa ensi viikolla täällä puolueettomassa Helsingissämme. Sitten ei tarvi enää meidänkään venkoilla minkään Nato-option kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä, Suomen on ajettava tärkeinä pitämiään asioita sa­man­mie­lis­ten maiden kanssa. Britannia erosi jo EU:sta ja Puolan, Unkarin ja Slovenian lähtö ei ole kaukana. Myöskään Italian lähtö EU:sta ei ole enää kuin ajan kysymys. Nämä maat ovat Suomen kanssa samanmielisiä ja ryhtykäämme kehittämään upeaa maailmaa itsenäisinä valtioina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi kun olisi itsenäinen valtio EU-jäsenyyden sijasta niin voisi päättää itse omista asioistaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Korruption kitkeminen voidaan aloittaa Suomesta. Lopetetaan poliittiset virkanimitykset.

Rajavalvonnassa ja pakolaisongelman käsittelyssä Suomi voisi liittyä tiukkaa linjaa noudattavien maiden joukkoon. Mykkänen näyttää olevan aivan pihalla näissä asioissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvitse erota, ehkä hiukan avittaa, koska koko komeus hajoaa muutenkin ihan lähiaikoina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä Lapissa ja tukalaa hellettä muualla maassa.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

261 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Hyvä kirjoitus. Hyviä esimerkkejä siitä, miten työstä on tehty ahdistavaa on kotisairaanhoitajat ja siivoajat, joiden ty... Lue lisää...
Liian suuret alueet ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image