Suomea viedään taas kuin kuoriämpäriä. Nyt EU:n ilmastopolitiikkaan liittyvässä hiilinielukysymyksessä. Maamme metsänhoidon tavoitteista vastaavat tutkijat ja virkamiehet ovat kyllä vakuuttaneet Suomen tavoitteiden tulevan huomioonotetuiksi kasvihuonekaasujen kiintiöitä määritettäessä. Ikävä vain, että näin ei ilmeisesti tule käymään.
Pariisin ilmastosopimus lähtee siitä, että toimenpiteet, jotka lisäävät kasvihuonekaasujen määrää, ovat sopimuksen vastaisia. Meikäläisen metsäeliitin näkemys taas on, että tehostunut puuntuotanto riittää kyllä kompensoimaan lisääntyneestä puunkäytöstä aiheutuneen notkahduksen.
Ikävä vain, suomalaisnäkemys positiivisesta hiilitaseesta toteutuisi vasta 20 vuoden päästä. Siihen saakka mentäisiin miinuksella elikkä tuttua termiä käyttäen ”syötäisiin kuormasta”.
Ristiriita Suomenkin ratifioimaan Pariisin ilmastosopimukseen on täysin selvä. Nykytilanne huononee, ja Suomi joutuisi ostamaan hiilikiintiöitä ulkomailta. Velka on veli otettaessa ja veljenpoika takaisin maksettaessa. Tämä kamreeriviisaus on nyt siis otettu käyttöön metsänhoidon strategiasta päätettäessäkin. ”Pappa betalar” onkin muuttunut muotoon ”pojken betalar”.
Näin maallikkona ihmetyttää, miksi missään yhteydessä ei ole esitetty vertailuja avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen vaikutuksista hiilitasapainoon.
On tietysti selvää, että vertailukelpoisten tulosten saaminen vie aikaa. Se 20 vuotta lienee minimi. Mutta ihan noin kannonnokalta pääteltynä avohakkuun jälkeiset kymmenen vuotta ovat puuston hiilensidonnan näkökulmasta niin surkeita, että tase ei notkahdusta pysty myöhemminkään korvaamaan. Miksi asiasta ei sitten edes keskustella?
Meillä puunkorjuu leimikon myyntitilanteesta eteenpäin on erittäin ketjuuntunutta ja taloudellisista lähtökohdista toimivaa. Vireillä taitaa tälläkin hetkellä olla syytteitä kartellisopimuksista?
Meillä metsänostaja myy paketin leimikosta. Se on siinä. Ota tai jätä. Lisäksi sidosryhmät tukevat toisiaan kannolta tehtaaseen jopa uusien taimien istutukseen, eikä poliittistakaan tukea tarvinne Suomessa hakea tallilyhdyn kanssa.
Pillien ja rumpujen kanssa esiintuotu biotalous ja kasvava perinteinen puunjalostus lisäisivät hakkuiden määrää likemmä viidenneksellä. Tätä ei Suomen metsien säilyminen nykymuotoisena metsänä kestä. Edessä voisi olla tilanne, jossa hoidetut yhdenlajin puupellot ilman kantoja, latvuksia ja hakkuutähteitä korvaisivat entisen. Metsien monimuotoisuutta, jonka säilyttämiseen Suomi on sitoutunut, löytyisi vain kansallispuistoista ja yksittäisten ihmisten säästömetsistä.
Säästömetsät nekin pantaisiin erikoisverokohteluun, kun ”tikkusopan keittäjät ja Eteläranta” valittaisivat, ettei raakapuuta saada tarpeeksi kotimaasta.
Mitä siis pitäisi tehdä? Ainakaan vertailukelpoista tietoa eri metsänkäsittelyn vaikutuksista hiilitaseeseen ei kannattaisi pihistellä. Kysymys on kaikkien suomalaisten omaisuudesta, eikä vain valtion ja metsätilallisten.
Toisaalta tietty varovaisuus biopolttoaineiden rummutuksessa olisi ehkä viisasta. Muut satsaavat jo sähköautoon – Suomi biodieseliin, jota kohta ei saa enää käyttää ainakaan kaupungeissa. Ja lopuksi asiansa osaavat lobbarit Brysseliin, niin että kun lopullinen päätös hiilikiintiöistä tehdään europarlamentissa, suomalaisten juttuja ymmärtäisivät myös ne, jotka ovat hävittäneet omat metsänsä jo keskiajalla.
Eero Lindgren
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.