Mielipiteet

Lukijalta

Jokaisella on kutsumus ja elämäntehtävä – on tärkeää tehdä työtä, joka vastaa omaa arvomaailmaa

Mielipiteet 12.2.2018 7:00
Jaana Uolamo

Yhteiskunnan yleinen ilmapiiri on itsekkyys ja rahanahneus. Tällaiseen maailmaan nuoret menevät yläkoulussa. Lapset ovat vielä luonnostaan uteliaita, luovia ja innostuneita. Heillä on sydän avoin auttamaan.

Yhteiskunnassa, jossa elämme, puuttuu halu tehdä hyviä asioita toisilleen ja vilpitön auttamishalu, kaikessa on hintalappu. Se on rakkauden ja välittämisen puutetta.

Suomessa on paljon vihamielisyyttä esimerkiksi lapsia ja vanhuksia kohtaan. Työttömiä kohdellaan henkisesti huonosti ja heidän ihmisarvoaan loukataan.

Kotiäitejä patistetaan ”oikeaan työhön” antaen ymmärtää, että kodin rauhassa lapsille ja nuorille annetut elämän tärkeimmät eväät – rakkaus ja läsnäolo – ovat ikään kuin jotenkin vähempiarvoiset kuin ”asiantuntijoiden” näkökulmasta luotu varhaiskasvatussuunnitelma.

Tästä johtuen oravanpyörä ja lasten stressioireet alkavat nykyään jo varhaislapsuudessa. Muualla maailmassa lapsi on tärkeä ihminen ja yksilö sekä ilon aihe – ei ylimääräinen rasite.

Työttömien saaminen työelämään ja heidän motivoitumisensa voisi verrata lastenkasvatukseen. Kasvattajan pitää osata vetää oikeasta narusta, ts. antaa lapselle tunne, että hän on hyvä ja häntä arvostetaan.

Tätä vasten ajatellen tehdään juuri päinvastoin työttömiä kohtaan, eli heidän vähäinenkin motivaatio laskee, tai katoaa kokonaan, kun heitä vähätellään ja lannistetaan. Tämän vuoksi he passivoituvat ja masentuvat. He vähättelevät itseään ja heidän usko itseensä horjuu. Tämä johtaa työn vieroksumiseen, laiskuuteen ja ylipainoon.

"Positiivinen kierre johtaa uusiin onnistumisiin."

Lapsi, joka saa kehuja, innostuu lisää ja uskaltaa oivaltaa ja oppia uusia asioita. Luovuudelle ei ole mitään rajoja. Kuitenkin Suomessa on pitkään ollut vallalla kasvatusperiaate, jossa lasta ei saa kehua, ettei hänestä kasva liian ylpeä.

Jos vertaa esimerkiksi ruotsalaisiin, niin suomalaisilla on heikko itsearvostus. Pönkitetään omaa egoa ulkoisilla asioilla. Suomalaisilla on pelkoa olla oma itsensä, heikko itsetunto, joka johtuu liian musertavasta kasvatuksesta.

Lapseen pitää valaa rohkeutta ja uskallusta, voimaa olla oma itsensä ja löytää oma sisäinen ääni ja elämäntehtävä. Se ei tapahdu lyttäämällä lapsen itsetunto ja painamalla kaikkia samaan muottiin.

Jokaisella ihmisellä on oma kutsumus ja elämäntehtävä. Kaikki ei ole liikemiehiä, pappeja, taiteilijoita tai opettajia. Kaikki ei sovi lääkäreiksi tai kasvattamaan lapsia. On tärkeää tehdä työtä, joka vastaa omaa arvomaailmaa. Siksi ihmisen täytyy itse kuunnella itseään ja sitä, mikä vetää puoleensa.

Houkuttelemalla esiin lasten ja nuorten parhaat puolet, ihminen puhkeaa kukkaan, on onnellinen, inspiroitunut ja löytää itsensä ja oman henkilökohtaisen tiensä. Motivaatio täytyy lähteä ihmisen sisältä, se ei tule pakon sanelemana. Negatiivinen palaute saa vain ihmisen masentumaan entisestään.

Ihminen, jota arvostetaan, saa innostusta tehdä enemmän kuin häneltä odotetaan. Positiivinen kierre johtaa uusiin onnistumisiin.

Jaana Uolamo

perheenäiti

toimistotyöntekijä

lastensuojelun hallinto

Akaan kaupunki

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Suurinosa ihmisistä ajautuu töihin, jotka ei mitenkään vastaa ammattia. Palkka on ensisijainen motivaatio yleensä edes käydä töissä. Jos tiliä ei saa, niin motivaatiokin on nolla. En kyllä tiedä ihmistä, joka olisi jo kouluaikana ajatellut kouluttautuvansa jäte- tai likakaivon tyhjennys alalle. En tiedä miten nykykouluissa oppilaita motivoidaan. Omasta opiskelu- ja koulunkäyntiajoista on jäänyt päällimmäisenä mieleen se, miten keskityttiin aina vain virheisiin ja niillä hehkuteltiin sitten senkin edestä. En muista kuin yhden opettajan, jolla oli kannustava tyyli opettaa.

Meillä on sukupolvien välinen kuilu. Perheet hajoitetaan työelämän pyörteisiin ja koulutukseen jo varhain. Mutta kotiäitiys on sellainen asia, jota ei osata arvostaa. Lapsikin arvostaa sitä, kun on nähnyt muitakin malleja. Lapsen pitää tuntea olevansa rakastettu jo pienestä pitäen. Ensimmäiset elinvuodet ovat siinä tärkeitä. Sylittelyä ei ole koskaan liikaa. Nettiriippuvaiset vanhemmat pitäisikin vierottaa vauva-ajaksi älykännyköistänsä ja tableteistansa, siinä missä tupakoinnistakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aloittaja kirjoitti: "Suomessa on paljon vihamielisyyttä esimerkiksi lapsia ja vanhuksia kohtaan."
Perheellisenä unohti tahallaan sinkut. AINA irvittävänä, AINA kadehdittavana siitä, mitä ei oikeasti ole. AINA työssä silloin kun perheelinen haluaa lomansa. AINA maksaa kaikesta enemmän. AINA maksaa perheellisen panot ja menot suurempina veroina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oppositio teki vihdoinkin välikysymyksen koulutuksen tasa-arvosta. Jostain syystä vaahdotaan vain varhaiskasvatuksesta. Pitää saada isät kotiin ja lapset päiväkotiin, mutta ei olla huolissaan siitä, mitä tuli tehdyksi viime hallituskaudella.

Toivottavasti varhaiskasvatus ei ole enää sitä, mitä vuosi sitten kuului Oulusta. Yhden isän postaus Facebookissa:

"Lapsen päivähoidon tiedotteesta: "Digiaikaan siirtymistä harjoittelemme pikkuhiljaa...ensin aikuiset Daisyn myötä, sitten Takujen lapset pääsevät pilottiryhmänä kokeilemaan iPadejä, kun ne saadaan käyttöön."

Takut ovat siis 3-5v, näyttää siltä että digiaika on saavuttanut jo varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman. Itse olen turhautunut, kun tyttö katsoo jo nyt liikaa Youtubea pädistä ja kännykästä."

Lehtien nettisivujen kommenteissa kerrotaan virheellisesti, että kasvatuspsykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen olisi höykyttänyt nykyhallitusta puhuessaan uuden opetussuunnitelman ja koulujen digitalisaation aiheuttamasta syrjäytymisestä. Ne olivat kuitenkin edellisen hallituksen aikaansaannoksia. Liisa K-J:n haastattelu on nähtävänä Yle Areenassa.

Kalevassa 12.2 on hyvä kolumni.: "Koulutusputkessa on liian kivasti valinnanvaraa" (Pasi Klemettilä), mutta en löytänyt ainakaan vielä netistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olinko minä lutsumusammatissa, en lainkaan. Olin palkkasotilaana ja siihen ammattiin kohtuullisen sopiva, mutta ei se ollut kutsumusammatti. Silloin 1960 luvun puolivälissä oli mentävä siihen työhön johon pääsi tai kelpasi. Luulenpa tilanteen olevan pitkälti samanlainen tänäkin päivänä. Rahan edestä sitä työtä tehdään ei huvin vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työpaikoilla on unohdettu ihminen kokonaan. Mielellään puhutaan resurssien johtamisesta ja resurssien kehittämisestä. Puhutaan projektien johtamisesta ja töitten johtamisesta. Jos alettaisiin johtamaan ihmisiä, niin hommat hoituisi paremmin. Harvassa firmassa projektin johtajan valitsee projektiin osallistuva porukka keskenään. Se on hyvin terve ilmiö, jos johtaja on välilllä normaali työntekijä. Organisaation pitää elää tilanteen mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä hienot ajatuksesi voivat toimia vain teoriassa ja hyvin pienissä työtehtävissä, kunhan kaikki ymmärtävät mitä ollaan tekemässä ja miksi sekä ovat sitoutuneet siihen korkealla ammattitaidolla.

Vähintä mitä johto voi tehdä on palkata sellainen projektipäällikkö, joka osaa hommansa. Projektipäällkön tärkein tehtävä on valita oikeat henkilöt projektiin, sen jälkeen on paljon helpompaa kaikilla ja homma etenee. Projektin johtaminen ei ole demokraattista puuhaa, vaan ammattitaitoa ja yhteistoimintaa. Mitähän siitäkin tulisi, jos atomivoimatyömaalla olisi projektipäällikkö vaihtuva. Projektipäällikön vaihtamiseen liityy aina iso riski, joka tulee ottaa huomioon erityisesti.

Itse olen aina silti johtanut ihmisiä, koska he sen tuloksenkin tekevät ja olen tehnyt kaikkia mahdollista työtä myös kentällä aikanaan, joka auttaa todella paljon ihmisten johtamisessa. Todella isoissa projekteissa tämä ei tietenkään ole mahdollista eli asiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nokian toimintatapa oli pitkälti sellainen, että vanhempi suunnittelija veti ryhmää, kuten mekaniikka, piirilevy leiskat, softa, lämpösimulointi jne. Projektimanageri ei ollut paljoakaan perillä uksityiskohdista, mutta hanskasi kokonaisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei pysyy tekemään mitä haluaisi eli olla oloneuvoksena. Joten pakko tehdä töitä josta saa hyvän palkan vaikka työ ei maistukaan. Ilman rahaa ei voi harrastaa ja kerätä sitä pääomaa jotta voi irtautua työelämästä hieman etuajassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suhtautumisessa työhön on todettu seuraava arvomaailman hierarkia:

1. keikka
2. homma
3. ammatti
4. ura
5. kutsumus
6. elämäntehtävä

Aika harva on tasolla 5 tai 6.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yleviä ajatuksia, mutta totuus on toinen. Kaikkien ei ole mahdollista tehdä, mitä haluaa tai mihin on kutsumus. Toimiva yhteiskunta tarvitsee toimijansa, ja siinä ei kaikkien toiveita kysellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

51
Haapalehdontiestä tullut vaaranpaikka etenkin pienille tienylittäjille – keskisaarekkeista lisää turvaa
34
Poliisin valvontakamera on räpsynyt ahkerasti Pohjantiellä, ensimmäisen viikon aikana kuvia on tullut yli 1900
22
Pääsy laittomiin nettikasinoihin saatetaan estää — Suomalaiset pelaavat kiellettyjä rahapelejä 170 miljoonalla vuosittain
18
Kokoomuksen Susanna Koski aikoo äänestää sotea vastaan – ryhmänjohtaja Jokinen: "Hän ei ole täyden tiedon varassa"
15
Pöllyävä hiekka häiritsee asukkaita Patelassa – "Naapuri joutui ulkoiluttamaan koiraansa hengityssuoja suullaan"
13
Oulussa kokoontuva RKP haluaa paikan keskemmältä istuntosalia – "Meidän paikka ei ole oikealla reunalla, vaan lähempänä keskustaa"
9
Tiina Elovaara perustaa ryhmän eduskuntaan: "Puoluerajat ylittävää keskustelua on hyvin vähän"

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 seuraaviin Lapin kuntiin: Muonio, Kittilä ja Sodankylä. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari, Pelkosenniemi ja Savukoski. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

110 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Jotkut hulluimmat syyttävät Mannerheimiä vankileirien olosuhteista. Hänhän lähti Suomesta 1.6.1918, ja palasi loppuvuonn... Lue lisää...
Ulkomailla

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image