Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Brändi on jo ole­mas­sa, ei sitä tehdä te­ke­mäl­lä

Oulun vahvuus ei perustu mihinkään muuhun niin paljon, kuin aivoilla tehtyyn työhön ja aikaansaannoksiin. Ne eivät ole sattumaa, vaan pitkäjänteisen, päämäärätietoisen ja sitkeän työn tulosta.

”Valovoimaisesta Oulusta kahdeksan äänestystä” (Kaleva 27.2.). Mitä ihmettä? Pitääkö valtuustossa äänestää siitä, onko Oulu valovoimainen vai ei? Kuka ihmeen fakiiri näitä image-brändi-sloganeja oikein tehtailee.

Oulu on päättänyt ryhtyä muun muassa pohjoisen Skandinavian pääkaupungiksi. Mitä tällainen määritelmä pitää sisällään, mihin se perustuu ja mihin sillä pyritään. Muuttaako joku yritys tai henkilö Ouluun innostuttuaan moisesta ”brändistä”. En usko, vaikka tuskin asiaa edes on kuultu Oulun ulkopuolella.

Nyt on joku ”valaistunut” hoksannut, että valovoimaisuushan se Oulun vahvuus on. Se kuulemma tarkoittaa vetovoimaa, pitovoimaa ja elinvoimaa. Ja mitähän ne sitten tarkoittavat? Kuulostavat lähinnä suksenvoitelutermeiltä.

Eikä siinä kaikki, vaan onpa vielä välähtänyt sellainenkin ihmeoivallus, että keskustasta tai jopa koko kaupungista tehdään ”omaleimainen ja kylien elinvoimaa edistetään”. Voi äimän käki!

Onkohan valtuustolla pitänyt ideakilpailun tyhjänpäiväisimmän ja mitään tarkoittamattomimman sloganin keksimisestä. Ja onko vaarana, että kaupunki vielä käyttäisi rahaa näitten kipinöitten julkistamiseen. Toivottavasti kukaan osallistujista ei ole oikeassa elämässä markkinointi- tai mainosviestinnän alalla töissä. Siellä he eivät kyllä palkkaansa ansaitsisi.

"Joskus takavuosina Oulua nimitettiin Pohjolan Piilaaksoksi, mikä saattoi kuulostaa turhan mahtipontiselta, mutta sillä oli todellisia perusteita."

Ei kaupunkia tee mikään brändi eikä slogan. Tyhjänpäiväiset hokemat ovat, kuten kirjassa sanotaan, ”kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen”, jos niitten takana ei ole todellista, täsmällistä ja merkittävää perustetta.

Eikö Oululla sitten ole, no on tietenkin. Oulu on pohjoisen Skandinavian suurin kaupunki asukasluvultaan. No, se ei vielä ole ehdoton vahvuustekijä. Oululla on pitkä, vahva historia ja todellinen suuruus koulu- ja koulutuskaupunkina nyt ja tulevaisuudessa. Oulun koulut ja yliopisto ovat saaneet aikaiseksi merkittävästi todellista edistystä, uutta tuotantoa ja hyvinvointia muun muassa teknologiassa ja lääketieteessä.

Oulussa on vahvasti teollisuutta ja kauppaa, satama ja maan toiseksi vilkkain lentokenttä.

Oulun vahvuus ei perustu mihinkään muuhun niin paljon, kuin aivoilla tehtyyn työhön ja aikaansaannoksiin. Ne eivät ole sattumaa, vaan pitkäjänteisen, päämäärätietoisen ja sitkeän työn tulosta.

Joskus takavuosina Oulua nimitettiin Pohjolan Piilaaksoksi, mikä saattoi kuulostaa turhan mahtipontiselta, mutta sillä oli todellisia perusteita. Uskokaa jos haluatte, brändi on jo olemassa, ei sitä tehdä tekemällä. Se on vahvuus ja ominaisuus, jota ei ole muilla ainakaan yhtä selvästi. Se on ominaisuus, mistä Oulu tunnetaan ja se mikä Oulussa vetää puoleensa. Jos vahvuudesta pitää tehdä iskulause, on sen perustuttava konkretiaan.

Tuomo Korkala

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.