26.1.2012

Ässät jatkoi ilotulitusta Bluesin kustannuksella

Espoo Porin Ässät jatkoi maali-iloitteluaan torstaina jääkiekon SM-liigassa. Lauantaina sarjajohtaja KalPan lukemin 8-3 murskannut porilaisryhmä ei jättänyt isäntäjoukkue Bluesille mitään mahdollisuuksia, vaan kuittasi tylyn 6-1-murskavoiton.

- Tässä vaiheessa kautta vain voitto merkitsee. Blues ei ole kotonaan kovin montaa kertaa suoraan hävinnyt, joten tiesimme, mihin soppaan olemme tulossa. Kiekko suhahti häkkiin aina kun paikka oli, ja siihen ottelu tänään ratkesi, Ässien vastuuvalmentaja Karri Kivi myhäili.

Ensimmäinen erä mentiin vielä tasaisissa merkeissä, mutta toisessa erässä porilaiset laittoivat todenteolla tuulemaan. Ässät karkasi jo ennen ottelun puoliväliä selvään 5-1-johtoon. Porilaisten hahmoksi nousi maalin ja kolme syöttöpistettä kerännyt Nico Aaltonen. 23-vuotias laituri kehui joukkueensa tehokasta ylivoimaa ja jakoi kiitosta ketjukavereilleen.

- Armia on yksi ikäluokkansa parhaista, hän tekee hyvin tilaa ketjukavereilleen, HPK:ssa lainalla käväissyt hyökkääjä kiitteli.

Aivan tavanomaisesta ratkaisijasta ei Aaltosen kohdalla voida puhua, sillä ennen torstai-iltaa laitahyökkääjä oli kerännyt vain seitsemän tehopistettä Ässien ja HPK:n paidassa.

 

STT

Juttujen kommentointi vaatii sisäänkirjautumisen!

Kirjaudu sisään tästä »

LISÄÄ UUTISIA
 
21.2.2012 Lataus onnistui nappiin
21.2.2012 Blues kiri KalPan ohi
21.2.2012 Jokerit päihitti taas Tapparan
21.2.2012 SaiPa katkaisi HIFK:n voittoputken
21.2.2012 Ässien alkuisku riitti pisteisiin
21.2.2012 Super-Sami iskussa JYPin HPK-kaadossa
18.2.2012 SaiPa tähyää tosissaan pudotuspeleihin
18.2.2012 Kuusela pilasi Latvalan juhlaillan
18.2.2012 Jarkko Ruutu varasti jälleen huomion
18.2.2012 HIFK:n voittokulku jatkui
18.2.2012 Kerman KalPan sankari
17.2.2012 Tappara yllätti Pelicansin
17.2.2012 Kärpät oppipojan roolissa
17.2.2012 Richard Ullberg juhli voittoisaa nollapeliä
17.2.2012 Lukko kahdeksanneksi TPS-voitolla
17.2.2012 Tuppuraisen unelmailta sai ikävän päätöksen
17.2.2012 Ohtamaa sivussa kaksi kuukautta
16.2.2012 Jokerit KalPa-voitolla kärkikuusikkoon
16.2.2012 HPK käytti maalipaikkansa tarkasti
16.2.2012 Lasch ja Kuusela jatkavat Pelicansissa
Arkisto »