”Rikospaikka”, sanoi Karila ja pysäytti Ylivieskan kirjaston eteen.
Kyllä se tykkäsi leveistä elkeistä, Elias huokasi.
”Nää kunnankirjastot on kaikkein parhaita”, Karila selitti johtaessaan heidät sisään ja etsi pöydän sivummalta.
Kirjastoissa oli hyvä langaton verkko, ja kun käytti salausohjelmia, konetta ei voinut jäljittää. Usein kirjastot avasivat verkon vain niille, joilla oli kirjastokortit, mutta suojaus oli helppo kiertää. Ja Ylivieskassa verkko oli avoin.
Karila oli pian viemässä loppuun petostaan. Korkoja kiskovat luottoyritykset antoivat netissä lainapäätöksiä reaaliajassa. Karilalla oli kokkolalaiselta pariskunnalta huijatut allekirjoitukset, osoitteet ja auton rekisteriote. Hän skannasi allekirjoitukset ja rekisteriotteen lainahakemukseen ja laittoi pankkitiliksi eteläamerikkalaisen tilin, johon Suomen viranomaisilla ei ollut pääsyä. Vakuudeksi merkittiin pariskunnan auto.
”Ei pitäis viedä kauan”, hän totesi.
Pian tilille ilmestyi lainapäätös: 5 800 euroa.
”Joutuuko se pariskunta maksaan ton?” Elias kysyi.
”Ei, siitä tulee niille vain vaivaa”, Karila selitti, kun he astelivat ulos. ”Lainayhtiö merkkaa kulut tappioikseen. Ja perii ne koroissa muilta.”
Hän alkoi nostaa automaatilla rahaa luottokorteilla, jotka oli kopioinut skimmaamalla. Kohta saalis oli 23 250 euroa.
”Kun nostaa kerralla pikku summia, niitä ei huomata heti”, Karila opasti.
Elias seurasi kassan karttumista hiljaa. Tuollainen raha, näin nopeasti.
Isä vei hänet Giganttiin. Karilalla oli periaatteessa allergia kansainvälisiä ketjuliikkeitä kohtaan, mutta hän tiesi mitä poika halusi.
”Osta mitä tykkäät.”
Kolme peliä ja kaksi karkkipussia haettuaan he olivat taas matkalla. Elias hymyili. Ehkä isällä oli taitonsa.
Hän pelasi autossa, Karila asensi kaksi skimmauslaitetta, ajeli sivuteitä ja huvitti häntä jutuillaan.
”Orivedellä on ehkä maan ainoo naiset huomioiva bensa-asema. Siellä on bensapumpussa mainosplakaatti, että hei naiset täältä saa ammattimaisen gynekologin palveluksia, ja siinä on puhelinnumero.”
”Eikä oo!” Elias hekotti.
Isä nauroi vielä leveämmin.
”Parasta siinä on se, ku se on totta. Se ei sit ookaan kylmäasema, vaan kuuma asema.”
”Huono!” Elias kiljui ja oli läkähtyä naurusta.
Viiden aikaan tuli nälkä. Karila hidasti pyhäntäläisen Puolivälin Baarin kohdalla. Pubin sivulla oli rykelmä isoja moottoripyöriä. Niiden keskellä oli auto, jonka luona seisoi mies vahdissa. Jengiläisiä.
”Täs on ny jotain”, Karila sanoi. ”Täs haisee jokin jännä.”
Kommentit