Aamulla Karila antoi pojan syödä rauhassa, ennen kuin lähdettiin taas ajamaan.
He olivat kiitäneet lakkaamatta kohti Etelä-Suomea poliisilta saamallaan autolla. Vain Pieksämäen lähellä tankkausta ja lyhyt yöuni, aikaa ei ollut hukattavana.
Mutta aamuyöllä Karila oli kuunnellut radiouutiset ja tajunnut tilanteen tasaantuneen.
”Siellä oli Pohjanmaalla poliisin rynnäkkö”, hän kertoi Eliakselle.
Poika kohotti kulmiaan.
”Siellon yöllä pidätetty kaheksan Compadresin motoristia huumelastin kanssa. Oli ammuttu”, Karila kertoi. ”Yks poliisi ja yks motoristi sai vammoja. Ei hengenvaarallisia.”
”Jaaha”, sanoi Elias.
Karila kuuli pojan äänessä vastarinnan, Elias ei ollut antanut anteeksi viime päivien tapahtumia. Mutta hänestä näki myös huojennuksen. Heidän ei tarvinnut pelätä motoristijengin tulevan perässään. Sitä mahdollisuutta ei voinut sulkea laskuista, että jokin kostoyritys sieltä ajan mittaan tulisi, mutta ei juuri nyt.
”Meiän pitää päästä eroon tästä autosta”, Karila sanoi. ”Mä en luota siihen poliisiin, että se ei tekis tästä katoamisilmotusta.”
Elias nyökkäsi muttei puhunut.
Ei pojan tarvinnutkaan, Karila ajatteli. Hän veisi Eliaksen takaisin kotiin Forssaan ja jatkaisi itse muualle.
”Mä meen varmaan jonnekin, joksikin aikaa”, hän totesi.
Hän ei tarkentanut, että se tarkoitti ulkomaita. Elias tajusi kyllä.
”Mitä sää niille laitteilles teet?” Elias kysyi.
Karila hämmästyi. Oliko poika kiinnostunut skimmauslaitteista kopioidakseen luottokortteja? Kaiken tapahtuneen jälkeen?
”En tiiä”, hän vastasi. ”Aattelin että myyn ne jonnekin.”
”Jos myyt, niin opeta ne ostajat käyttään kunnon salausohjelmia”, sanoi Elias.
”Nörtti”, sanoi Karila lämpimästi.
Elias antoi sen mennä.
”Mä tarvin rahaa loppukesäks”, hän sanoi.
”Jaaha”, Karila huokasi.
”Tarvin.”
”No hyvä on, hyvä on”, Karila myöntyi.
Piti pojan saada jotakin, hän ajatteli. Heidän ajastaan yhdessä ei ollut tullut sitä, mitä hän oli suunnitellut.
Elias katseli viittoja. Mikkeli, Juva, Savonlinna, Sulkava. Muutama tunti kotiin. Hän halusi vain pois tien päältä. Hän tunnisti heidän selvinneen jostakin pahasta – ja aavisti, ettei kumpikaan heistä oikein tiennyt kuinka pahasta.
Oli kuin kesä olisi parissa viikossa mennyt ohi. Ajatus siitä, että edessä ei ollut enää tällaisia kesiä ja asioita, oli helpottava ja samalla kuin pieni menetys.
Edessä oleva elämä tarkoitti muuttumista isän näköiseksi, ehkä vähän isän kaltaiseksi. Kenties hän joskus tulisi toimeen sen tulevaisuuden kanssa.
Kommentit