Tätä rikoskomisario Tero Poikolainen ei ollut odottanut. Hän oli ajanut Karilan perässä yli puolen Suomen halki, seurannut huijarin liikkeitä ja hankkinut miehestä kamerakuvia itse teossa. Hän oli asentanut Karilan autoon jäljityslaitteen ja järjestänyt Kuusamon poliisit avukseen miehen kiinniottoa varten.
Sitten jokin suunnitelmassa petti. Jäljityslaitteen signaali oli johdattanut hänet marketin parkkipaikalle, mutta siellä ei näkynyt varasta autoineen. Sen sijaan hänen luokseen käveli varkaan poika.
Poikolainen laski auton ikkunalasin alas ja silmäili poikaa.
”Mitäs sinä?” hän kysyi.
”Mulla ois asiaa”, poika sanoi.
Poikolainen punnitsi vaihtoehtoja. Halusiko poika antaa ilmi isänsä? Etsikö se suojaa isältään? Vai oliko tämä Karilan kehittelemä harhautus, ja juuri nyt mies pyrkisi pakoon?
”Tuu sisään”, hän sanoi.
Poika avasi oven, istui etupenkille ja sulki painonapilla ikkunan.
”Sun nimi on Elias”, Poikolainen sanoi.
Hän näki, että pojan otsan haava oli enää kalpea viiva. Jos Karila oli pahoinpidellyt poikaansa, ainakaan ei näkynyt tuoreita jälkiä.
”Miten se sua kohtelee?” Poikolainen kysyi. ”Sun isä.”
Elias hämmästyi.
”Ihan hyvin”, hän sanoi. Mitä tuo poliisi luuli? Hänen isänsä oli varas, se oli laittanut hänet jopa viemään huumenäytepussia ostajille, mutta se oli hänen isänsä.
”Mä haluan tehdä kauppoja”, Elias sanoi.
Hän ojensi huumepussin poliisille ja selitti tilanteen. Jos poliisi antaisi heidän mennä, se saisi heidän autonsa, jossa oli koko lasti huumeita. Auton avulla poliisi voisi napata huumeita välittävän motoristijengin.
Poikolainen vilkaisi pussiin. Pää kihelmöi. Iso lasti huumeita. Ja se jengi. Tästä oli juuri tullut paljon isompi juttu kuin Karilan luottokorttikopioinnit.
”Ei tollasista asioista voi tehdä sopimuksia”, hän sanoi.
”Miksei?” Elias kysyi.
Ei se ketään vahingoittaisi, hän sanoi. Poliisi vain poistaisi kamerakuvansa Karilasta. Kuka miettisi yhtä varasta, kun poliisi nappaisi kokonaisen huumelastin ja välitysketjun.
”Kuvitteletko sää, että jos sun isäs ny pääsee menemään, se ryhtyy rehellisiin töihin?” Poikolainen kysyi.
”En”, Elias sanoi. ”Mut se on sen ongelma.”
He tarvitsisivat pois päästäkseen tämän auton, poliisin auton, hän lisäsi. Poliisi ottaisi heidän autonsa, ja he jättäisivät poliisin auton aikanaan jonnekin.
”Tää on virka-auto”, Poikolainen sanoi. ”Vaikkei täs oo tunnuksia päällä, tää on valtion auto.”
Jo sanoessaan sen hän tiesi haluavansa suostua pojan älyttömään ehdotukseen.
Kommentit