Kuusamon poliisiasemalla ei ollut nähty samanlaista sisääntuloa aikoihin.
”Kooärpee”, esittäytyi rikoskomisario Tero Poikolainen pöydän takana röhnöttävälle päivystäjälle ja teki ilmeellään selväksi, että oli tullut töitä.
”Tartten apua kiinniotossa”, hän ilmoitti. ”Nyt muutaman tunnin päästä.”
Aseman päivystäjä oli nuori mies, joka yritti pysyä tyynenä.
”Ylleensä nää tulee puhelimessa”, hän sanoi. ”Virka-apupyynnöt. Tai meilissä. Onkos tässä joku hätä?”
Poikolainen päätteli ettei päivystäjä ollut riittävän älykäs kaveri ja pyysi saada puhua esimiehen kanssa. Odottaessaan hän silmäili puhelimensa näytöllä vilkkuvaa merkkiä. Jäljityslaite, jonka hän oli asentanut Karilan autoon Simossa pikku hotellin luona, toimi hyvin. Hänellä oli reaaliajassa tieto, missä Karila liikkui.
”Nii että kooärpee”, sanoi päivystäjä. ”Me on täälä aateltu että se on vähän niinku Jumala. Kaikki on siitä kuulleet, mutta kukkaan ei oo nähny.”
Se irrotti Poikolaisesta hymyn. Ehkä nuori mies oli sittenkin valinnut oikean ammatin.
Kun Poikolainen pääsi esittämään asiansa esimiehelle ja latasi tietokoneellaan esiin kamerakuvat Karilasta asentamassa skimmauslaitteita, paikalle oli kerääntynyt jo pari poliisia. Kiinniottoja tehtiin joskus, monenlaisissa asioissa, joskus pyyntöjä niihin tuli muista poliisipiireistä. Mutta tässä oli tapahtumassa jotakin kutkuttavaa.
”Onko tää Karila vaarallinen?” esimies tiedusteli. ”Onko se aseistettu?”
Sitä oli vaikea sanoa, Poikolainen ilmoitti. Väkivaltahistoriaa Karilalla ei ollut, ja miehellä oli autossaan mukanaan oma poikansa. Todennäköisesti Karila antautuisi ilman ongelmia. Se piti vain saada ajettua kiinni, tarvittaisiin useita autoja.
”Se vaara siinä on, että se pakenee niin kaahaten että ajaa sivullisten päälle”, hän myönsi.
Siksi Karila piti ottaa kiinni mahdollisimman harvaanasutussa paikassa. Poikolainen esitteli suunnitelmansa: seurattaisiin Karilaa etäältä, ja kun hän pysähtyisi asentamaan skimmauslaitetta kylmäasemalle, tukittaisiin tiet.
Hänen jäljityslaitteensa herätti poliiseissa kunnioitusta.
”Vähän niinku ison maaliman meininkiä”, sanoi päivystyksen nuori mies.
Hän sai käskyt kutsua väkeä paikalle, kahden tunnin sisällä lähdettäisiin ottamaan Karila kiinni.
”Pannaan sinne turvaliivit ja muut”, esimies ilmoitti. ”Koko setti päälle, nyt ei oteta riskejä.”
Riskejä, Poikolainen ajatteli.
Karila oli ovela. Mitä se keksisi, kun se otettaisiin kiinni? Keksisikö se sittenkin ruveta todella pahaksi?
Kommentit