Karila palasi kaupungilta vaikean päätöksen kanssa.
Huumelastista oli päästävä eroon. Se oli tehtävä nopeasti, heillä oli perässään Compadres-jengi ja poliisi. Hän oli yrittänyt etsiä Oulusta ja Rovaniemeltä ihmisiä, joista voisi värvätä aineille jakeluverkoston. Liian vaikeaa.
Oli myytävä koko roska kerralla, ja sitä varten oli toimitettava kokaiinista ja khatista näytteet ostajalle. Hän ei voinut tehdä sitä itse, eikä täällä ollut muita luottoihmisiä. Sen oli oltava Elias.
Karila oli arponut asiaa pitkään, etsinyt sille järkiperusteita. Tämä tehtiin niin paljon Eliaksen takia. Pojalla ei ollut vaaraa, eivät pohjoisen pikkurikolliset kävisi alaikäiseen käsiksi.
Ja aineet olivat hyviä. Karila oli avannut paketteja varovasti, hän tiesi huumeista lähinnä sen minkä oli linnassa oppinut muilta, mutta kaikki viittasi siihen, että tämä oli hyvää kamaa.
Kyllä, hirvitti panna oma poika viemään sellaisia aineita, ja vielä ihmisille, joita Karila ei hyvin tuntenut. Kyllä, koko asia otti päähän.
Mutta heillä oli perässään kostonhimoinen moottoripyöräjengi ja joku poikkeuksellisen nokkela poliisi, jolla oli heistä kuvia tekemässä rikoksia. Oli vain toimittava, saatava rahat, lähdettävä Suomesta ainakin joksikin aikaa.
Onneksi hän oli löytänyt ostajan. Hän komensi Eliaksen autoon.
”Sun pitää viedä yks paketti”, Karila sanoi.
”Mitä siinä on?”
”Ei sun tarvi sitä tietää.”
”Tarvii.”
”Eikä tarvi.”
”Tarvii.”
”Ei tarvi. Se on ihan simppeliä. Se ei kestä ku hetken.”
Hiljaisuus.
”No en vie.”
”On pakko.”
Sanaharkkaa kesti. Jossakin vaiheessa Karila huomasi, kuinka asia meni Eliakselle perille. Poika tajusi, että Karila oli jo luvannut. Oli ostaja, joka jo odotti näytteitä. Karila tarvitsi tämän kaupan, se oli heidän tiensä ulos.
”Se on ny vaan vietävä.”
Elias ei sanonut enää mitään.
Hän oli hiljaa vielä silloinkin, kun Karila selitti ettei voisi itse olla paikalla, kun Elias luovuttaisi paketin. Hetken aikaa Eliaksen pitäisi uskaltaa olla yksin niiden ihmisten kanssa, joille paketin veisi. Niin taattiin, ettei kukaan pääsisi yllättämään Karilaa ja voisi viedä koko lastia.
Jonkin aikaa kuului vain auton äreä ääni. He ajoivat kohti Kemijärveä.
”Se on tie ulos”, Karila sanoi.
Hän tiesi, että Elias ymmärtäisi.
Elias tuijotti tienvierusten pusikoita ja ajatteli, että jos varkaan työ oli sellaista johon häntä oli tarkoitus tässä opettaa, miksi siitä haluttiin tie ulos.
Hän ei kertonut isälleen, että oli löytänyt heidän autostaan poliisin jäljityslaitteen.
Kommentit