Lööppi pysäytti Karilan niille sijoilleen.
JENGISOTA? Motoristi hakattiin Haapavedellä.
Hän osti kioskilta iltapäivälehden, etsi sivut. Aukeaman juttu. Tietoja oli vähän, juttua oli kasvatettu kuvauksilla moottoripyöräjengien historiasta Suomessa. Mutta asia selvisi: se nuori mies, jonka he olivat huijanneet pois vartioimasta Compadres-jengin autoa, oli pahoinpidelty henkihieveriin.
Karila vilkuili vaistomaisesti ympäristöä. He olivat Kemin keskustassa, todennäköisesti jengi ei ollut lähimaillakaan. Mutta oli selvää, miten paha tilanne oli.
Hän ehti piilottaa Eliakselta lehden muttei lööppiä. Poika meni kalpeaksi, niin kuin silloin kun hän pakotti sen auttamaan nuoren motoristin vedätyksessä.
He kiirehtivät autolle. Pojan liikkeissä oli pelko, sama jonka Karila tunsi itsestään.
”Mitä me ny?” Elias kysyi autossa.
Mitä siihen saattoi sanoa? Ei hätää, poikaseni, me vain hoidetaan yhdet huumekaupat ja sitten voidaan unohtaa nuo jengit?
”Pitää miettiä.”
Vähän myöhemmin, Tervolan tienoilla ajaessa, Karila sanoi: ”Sääli sitä kaveria.”
”Sen nimi on Repa”, Elias sanoi.
Repa, Karila mietti. Compadre muka, ei se nuori kaveri ollut mikään kummisetä tai taistelutoveri.
Hän antoi Eliaksen lukea jutun. Onneksi siinä ei ollut kuvia. Jengin jälki oli ollut tylyä, nuorukaisen ulkomuoto oli muutettu pysyvästi, hengenlähtökin oli yhä mahdollinen. Miten lehti olikin ehtinyt saada jutun ulos – ne olivat nopeita, niillä oli hyvät lähdeverkostot poliiseissa.
Kuin säestyksenä sille ajatukselle ennen Rovaniemeä takapeiliin ilmestyi musta Audi. Se poliisi.
Karila näki Eliaksen panevan merkille hänen lujittuneen otteensa ratista. Tee tässä yhtään mitään, kun vieressä oli teini-ikäinen, joka huomasi kaiken, ja perässä poliisi, jolla oli älliä lähes yhtä paljon.
Poliisi ajoi lähellä. Se halusi tulla huomatuksi. Miksi? Sillä täytyi olla mielestään jo hyvin todistusaineistoa, nähtävästi ainakin heidän skimmausrikoksistaan, Karila päätteli. Nyt se oli valmis ottamaan hänet kiinni ja halusi hermostuttaa hänet.
Jumalauta mikä sirkus, hän ajatteli. He kulkivat kohti Lapin perukoita kuin maata kiertävä teatteri, hänellä kyydissään pelästynyt poika ja kymmeniä kiloja huumeita. Perässä poliisi. Ja sen perässä, jossakin tuolla takana, vihaisten Compadres-jengiläisten laumat.
Tässä tulee tivoli, Karila ajatteli. Nyt kaikki kansa tivoliin, katsomaan asioita, jotka salpaavat hengen.
Hän painoi kaasua ja muisti, että aikoinaan tivoleissa esiintyi myös surmanajajia.
Kommentit