Eliaksen isä oli varas ja roisto, ammattilainen laittomissa asioissa.
Elias oli alkanut tottua ajatukseen kouluiässä asuessaan äitinsä luona Forssan lähellä. Jännittäväksi asia oli muuttunut edellisenä kesänä, kun isä ilmestyi koulun kevätjuhlien jälkeen hakemaan hänet mukaansa.
Se oli ollut ensimmäinen kesä, kun he kiersivät Suomea. Äiti oli suostunut siihen, kun Elias soitti matkalta muutaman päivän välein. Siitä ei puhuttu, millä isä eli.
He olivat kiertäneet 43 kaupunkia, Urjalasta Utsjoelle. Isä varasti ja huijasi, Elias pysytteli sivussa, ja enimmän aikaa he ajelivat paikkakunnalta toiselle ja olivat irrallaan kaikesta.
Isä oli Karila. Elias oli äidiltä oppinut puhumaan hänestä sukunimellä.
”Karila”, hän sanoi. ”Hämeenlinnassa voitas uida.”
”Karila”, hän sanoi. ”Lahessa mä haluun tatskan ja Dungeon Siege kolmosen.”
Karila antoi rahaa peliin mutta ei tatuointiin.
He olivat kiertäneet sen kesän, kilometrejä oli juossut auton alla, nähtävyydet ja takapihat olivat tulleet tutuiksi. Ja koko maan mehevät, rasvaiset pikaruoat, Medan grilli Salossa ja Keuruun mahtihampurilaiset, joita yhä vuosia millenniumin jälkeen myytiin nimellä Burger 2000.
Tämä oli heidän toinen kesänsä. Kaikki oli alkanut hyvin, mutta sitten eräs poka kävi Karilan päälle Tampereella. Elias oli, harvinaista kyllä, ollut mukana tilanteessa.
Poka oli tajunnut, että Karila kaupitteli hänelle osakkuutta loma-asuntoon, jota ei ollut olemassa. Mies oli nousuhumalassa alkanut huitoa ja osunut Eliasta otsaan.
Haava kirveli yhä, mutta Elias ei valittanut. Hän piti autossa olosta ja siitä, että Karila oli niin hyvä ajamaan. Isän työstä hän ei tiennyt mitä ajatella. Jos edessä oleva elämä oli muuttumista isän näköiseksi, ehkä vähän isän kaltaiseksi, saattoiko sellaista elämää haluta.
Heidän paetessaan typerää pokaa isä oli luvannut: tänä kesänä minä opetan sinut Elias huijaamaan.
”Mitä sä mulle opetat?” Elias kysyi.
Kyltit tien laidalla sanoivat Ikaalinen ja Parkano. Isä ei sanonut mitään.
”Eikö varastamisesta joudu alaikänenki jonnekin… nuorisovankilaan”, Elias sanoi.
Se kirvoitti Karilasta vastauksen.
”En kai mä sua vankilaan toimittas”, hän sanoi. ”Ihan perusasioita aattelin näyttää.”
He ajoivat pitkään hiljaisuuden vallitessa. Kurikan seudulla Karila alkoi vilkuilla peruutuspeiliä tiheämmin. Elias huomasi sen.
”Se on seurannu meitä pitkään”, Elias sanoi mustasta Audista.
Karila nyökkäsi ja tiukensi otetta ratista.
”Joo, niin on”, hän sanoi. ”Mut ei seuraa kauan.”
Kommentit