Karila ohjasi autonsa rakennuksen toiselle puolelle, paikkaan jossa sitä ei nähnyt vanhasta pubista, Puolivälin Baarista.
”Mitä me täällä?” Elias kysyi.
Hän huomasi isän hermostuksen. Se oli tuijottanut moottoripyörien joukkoa pubin luona, ja nuorta kaveria joka nojasi siellä tönöttävään autoon. Nyt isä yritti pitää heidät näkymättömissä niin nuorelta mieheltä kuin muiltakin.
”Elias”, Karila sanoi. ”Elias, nyt mä tarvin sun apua. Heti.”
Eliaksen teki äkkiä pahaa.
”Mihin?”
Karila tarttui häntä päästä. Elias älähti, kun isä repäisi hänen otsansa haavasta irti ohuen ruven. Haavassa sykki kipu. Se oli taas vereslihalla.
Karila etsi autonoven lokerosta Leatherman-monitoimiveitsensä, ja Eliaksen tuijottaessa ällistyneenä hän nyrhäisi vasenta pikkurilliään. Pari veritippaa pilkahti esiin. Karila kurotti kohti, Elias väisti.
”Oo paikoillas”, Karila sanoi ja otti taas päästä kiinni.
Isä varoi satuttamasta, mutta ote oli niin tiukka, ettei Elias päässyt pois. Isä siveli hänen otsaansa. Se levitti veritahroja. Omaa vertaan hänen otsaansa.
Karila päästi irti. Elias ei kyennyt puhumaan, hänellä oli tunne ettei tiennyt mitä tapahtuisi.
”Mene tuon jätkän luo”, Karila sanoi ja kertoi mitä hänen piti miehelle sanoa.
Isä komensi Eliaksen astelemaan motoristimiehen eteen ja huijaamaan sitä.
Elias avasi oven ja nousi autosta. Päässä jyskytti.
Hän ei halunnut mennä, mutta jokin pakotti. Karila oli sanonut. Ei pyytänyt vaan sanonut että oli mentävä.
Elias kiersi pubin ympäri. Moottoripyörien rykelmä tuli näkyviin, ja nahkaliivinen mies, joka nojasi Skodaan pyörien keskellä.
Eliaksen ei tarvinnut näytellä pelkoa. Hän oli melkein shokissa, oli kuin maa olisi viety alta kun Karila teki näin, heitti hänet tähän.
Mies oli nuori. Elias oli kauempaa luullut sitä aikuiseksi, mutta se olikin ehkä parikymppinen. Motoristijengin nuorin oli pantu vartioimaan autoa kun muut jengistä söivät pubissa.
Elias tärisi. Hän ei tiennyt miten aloittaa, mutta liivimies puhuikin ensin.
”Mikäs sulla on?” mies kysyi.
Elias tajusi kuinka oudolta näytti. Pelästynyt poika, liikkeellä kävellen, otsa veressä.
”Mua lyötiin”, Elias sanoi.
Hän pysähtyi pyörien eteen. Miehen takissa luki Compadres. Mies toljotti.
”Kuka sua löi?”
”Se pakeni”, Elias sanoi. ”Se äijä yritti lääppiä. Tuolla sisällä. Vessassa. Mä sanoin että ei, ja sitten se alko repiä ja lyödä.”
”Jumalauta”, liivimies sanoi.
Elias näki miehen tulistuvan, hän näki miten Karilan juoni meni läpi parissa sekunnissa.

Kommentit