Rikoskomisario Tero Poikolainen tuijotti kameransa pientä näyttöä leveä virne kasvoillaan.
Jukolauta mitä kuvia.
Esko Karila työssään. Karila pienen kylmäaseman laitteiden kimpussa. Karila Kokkolassa liikekeskuksessa jututtamassa pariskuntaa, yllään kunniallisen miehen vaatteet.
Poikolaiselle oli parissa päivässä kertynyt todistusaineistoa, joka näytti kiistatta kuinka Esko Artturi Karila, 42, kulki paikkakunnalta toiselle, asensi skimmauslaitteita, muunsi ulkoasuaan huijatakseen ihmisiä.
Mitähän miehestä vielä selviäisi. Pikku huijari, se oli selvä, mutta kykenevä vaikka mihin.
Poikolainen tiesi, mihin suomalaiset petoksentekijät yleensä pystyivät. Eivät kovin monimutkaisiin temppuihin. Oli niitä, jotka lyöttäytyivät vanhusten seuraan ja veivät näiden omaisuutta. Nettihuijauksia tehtiin paljon, niissä oli jopa sesonkituotteita: aina kun tuli uusi iPhone tai vaikka Nokian Lumia, niitä alettiin muka kaupitella halvalla netissä ja huijarit pitivät saamansa ennakkomaksun.
Vielä enemmän rahaa oli kiinni autoissa, netti-ilmoituksissa, joissa myytiin ”halpaa bemaria Slovakiasta”. Sellaisilla saatettiin nyhtää suomalaiselta 10 000-15 000 euroa. Kerran Poikolainen oli törmännyt tapaukseen, jossa suomalainen oli ostanut Etelä-Englannista moottorikelkkaa netissä ja tullut huijatuksi. Ei ollut tollolle tullut mieleen, kuinka paljon Etelä-Englannissa ajeltiin moottorikelkoilla.
Nämä varkaat oli usein helppo saada kiinni, koska he käyttivät petoksissaan tilinumeroita, jotka pystyi jäljittämään. Kaikkia ei pystynyt. Deittihuijarit olivat osoittautuneet vaikeiksi. Seurustelusivustoilla pyöri ”amerikkalaisia sotilaita Afganistanissa”, jotka viesteillään vokottelivat naisten rahoja. Nämä ulkomaiset vorot, jotka vaivautuivat keksimään tarinoita, osasivat usein käyttää eri pankkiryhmissä välitilejä. Ne tekivät tapausten tutkinnasta paljon monimutkaisempaa.
Karila oli suomalaisittain osaava kaveri. Se kiersi alueelta toiselle, pysyi liikkeellä. Kävi kirjastoissa netissä hoitamassa rahaliikennettään.
Poikolaisella oli kertymässä siitä hyvä kuvasaalis, ja tallessa oli tiedot kokkolalaisesta pariskunnasta, jota Karila oli todennäköisesti huijannut.
Yksi ikäväkin asia hänen kaukaa erikoislinssillä ottamistaan kuvista näkyi. Karilan pojalla oli otsassaan haava. Löikö isä poikaa?
Se mahdollisuus tuntui pahalta. Poikolainen oli varma, että Karila pystyi aikamoisiin asioihin. Mutta oliko se niin kova roisto, että kasvatti poikaa pelolla?
Kommentit