Li­ma­buu­mi valtaa somea - katso vi­deol­ta miten limaa val­mis­te­taan

Kotitekoisen liman tekemisestä on tullut buumi. Sosiaalisen median innoittamana Kale! päätti kokeilla, miten slimen valmistaminen luonnistuu.

Video: Vilma Kaikkonen

”Slime” eli lima on lasten leikkitarkoitukseen käytettävä pehmeä massa. Kyseessä on varsin vanha lelu, sillä ensimmäiset slimet tulivat myyntiin leluyritys Mattelin toimesta jo vuonna 1976. Slimea on vuosien varrella myyty pyöreissä, roskatynnyrin muotoisissa purkeissa ja monissa eri väreissä. Ilman purkkia lima menetti nopeasti kimmoisuutensa ja kuivui. 80-luvulla Haamujengi-elokuvan suuren suosion aikana markkinoille tuotiin uusi Ectoplasm Ghostbusters glowing slime, eli Haamujengin hohtava lima, ja jopa Nickelodeonilla on ollut oma Slimensa.

Viime aikoina monet ovat innostuneet tekemään omaa limaa kotikonstein. Slimea valmistetaan koko perheen tai kaveriporukan voimin. Netistä voi helposti löytää lukuisia erilaisia limaohjeita, sekä eri raaka-aineilla, että hintatasolla.

Kale! päätti lähteä mukaan limabuumiin ja testata oman slimen tekemistä. Aiheeseen perehtymisen ja vaihtoehtoihin tutustumisen jälkeen raaka-aineiksi valikoituivat liima, ruokasooda, piilolinssineste, ja koristeeksi elintarvikeväri sekä kimalle.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä