- Täsmähaku
Lokakuun viimeisellä viikolla vietetään syyslomaa. Kaamosaika miltei heti tuon loman jälkeen. Miksei syysloma voisi olla aikaisemmin, jotta siitä syksystä saisi kaiken irti? Eihän lokakuun viimeisellä viikolla ole enää mitään tuolla luonnossa jäljellä!
vastaha toi kesäloma loppu? joko sitä haaveillaan uuesta lomasta ? JO ON KUMMA. keskityppä kuule nyt vaa siihen työntekoo ja haaveile sitte lokakuun puolella.
KIITOS.
Kyllä etelänloma tekee terää syyskeleillä.
Minusta se taas voisi olla myöhemmin, niin olisi enemmän hyötyä siitä etelän lomasta ja auringosta. Joskus marraskuun puolenvälin jälkeen sopisi oikein hyvin. Marraskuu on tylsin kuukausi vuodessa.
Luuletko sinä, ope, että koululaisten syysloman ajankohdan suunnittelussa on lähtökohtana pidetty sinun tarvettasi päästä etelänlomalle silloin kun sinusta tuntuu tylsältä? Aijaa, et olekaan ope... No luuletko sinä, kotona loikoileva vanhenpi, että koululaisten syysloman ajankohdan suunnittelussa on lähtökohtana pidetty sinun tarvettasi päästä etelänlomalle silloin kun sinusta tuntuu tylsältä? Vai voisiko olla, että syysloma on tarkoitettu koululaisille, jotta he jaksaisivat ahkeroida koko pitkän syksyn, voisiko mitenkään olla niin? Aijaa, etä olekaan vanhempi... No mitäs se sitten sinua huolettaa milloin koululaisilla on syysloma?
Satun olemaan sekä opettaja että vanhempi ja juuri sinne duuniin lähdössä (en siis työtön) mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että syysloma olisi paremmin sopivassa ajankohdassa silloin marraskuun puolenvälin jälkeen. Toisaalta niinhän monet sen viettävätkin, eli ottavat kersat völjyyn ja menevät vasta myöhemmin jonnekin aurinkoon.
Sinun lapsillesi taitaa koulunkäynti tuottaa tuskaa kun jo lokakuussa täytyy lonkkaa vetää. Vai oletko sinä heille hyvänä esimerkkinä?
Vanhempi voit toki olla, mutta et opettaja, tai sitten työssäkäynti tuottaa tuskaa kun vasta iltapäivästä duuniin olet vääntymässä vaikka koulu alkaa ainakin minun lapsillani klo.8 aamulla ja loppuu klo.15. Lapsilleni olen ollut hyvä esimerkki siitä, että työtä tehdään työn aikana, joten he ottavat opiskelunsa vakavasti ja ovat loman ansainneet lokakuussa. Opejakin näyttää olevan moneen lähtöön, joten vietä sinä marraskuussa yksityistä lomaa, lennä etelän lämpöön, ottaa kersasi völjyyn oppivatpa sitten äitinsä esimerkistä vuodenajasta riiippumatonta lonkan vetoa.
No mitä järkeä olisi pitää syysloma marraskuun puolenvälin jälkeen? Joululomaan olisi sen jälkeen kuukausi aikaa. Etkä ihan varmasti ole opettaja.
Syysloma ei on tarkoitettu koululaisille, varsinkin alle 10 -vuotiaille, rauhoittumiseen ja lepoon. Ei todellakaan ole tarkoitus "saada kaikkea irti" pienistä koululaisista, päinvastoin. Mikään pikkulasten potunnostoviikko se ei ole, eikä joka-helekutin-päivä-puolukkaan elämysvaellus kantapäät rakoilla ja hirvikärpäset hiuksissa.
Minä vietän syyslomani syyskuussa ja silloin lennän etelään.
Lähetään perheen kanssa etelän lämpöön. Kotimaan riistohinnat taakse jäänyttä elämää.
Noin sitä oikein valtion tuella tuhotaan maapalloa.
Mie asun etelän lämmösä kun oon lottovoittaja. mikä syysloma?!
Jos koulut alkavat elokuun puolen välin kieppeillä, niin ei kai sitä nyt heti olla jäämässä syyslomille?
Olihan ennekin potunkaivuloma heti koulun alettua, miksei siis nykyäänkin voitaisi noudattaa syysloman suhteen samaa aikataulua.
Koska nykyään työttömät aikuiset joutavat kuopimaan pottunsa itse, vaikka käsin ja siihen asti kunnes maa paukahtaa routaan. Sinne vaan pyllöttämään Mie ja Sie ja Hyö, mitäs notkut keskustelupalstalla hyviä kuokkailmoja tuhlaamassa.
Ei pidä tehdä oletuksia ja niitten perusteella esittää kärkeviä kommentteja. Minulla sattuu olemaan ihan oikea työ ja kesäloma nyt meneillään. Se potunkaivuloma oli sitä useimmille vain nimellisesti, ei lapsia laitettu orjatyöhön vaan saatiin nauttia kauniista syysilmoista vaikka leikkien tai nimeksi poimimalla puolukoita.
Mitäs sitten ehdottelet nykykoululaisille nimenomaan potunkaivuulomaa, mitä vikaa on koululaisten syysloman nimittämisessä syyslomaksi? Olisiko niin, että se kertoo sisällön lukijalle mitä mieltä asiasta aidosti olet: "Minulla sattuu olemaan IHAN OIKEA TYÖ ja KESÄLOMA nyt meneillään. Se potunkaivuloma on tarkoitettu penskoille jotka eivät muuta tee kuin koulussa laiskottelevat"
Paistaahan tuo aurinko täälläkin ja luonnosta löytyy tekemistä sekä näkemistä.
Mul alkaa heti kesäloman jälkeen syysloma ja sit syysloman jälkeen heti joululoma. joulun jälkeen pitkä talviloma ja sit hiihto ja pääsiäisloma ja sit taas onki pekkaspäivävapaat ja kesäloma.
Kuulostaa kyllä niin hyvältä että pakko alottaa itekki samalla linjalla, kiitos!