- Täsmähaku
Marjasadon kypsymisen ovat huomanneet ainakin Toppilassa muutkin kuin marjapansaiden omistajat!
Anoppini soitti perjantaina, että nyt ovat viinimarjat kypsiä ja hän alkaa keräämään niitä huomenna (lauantaina), kunnes ehdin töiden jälkeen kaveriksi. Seuraava soitto olikin että ei siellä olekaan mitään poimittavaa. Marjat olivat kadonneet! Eivätkä linnut ole olleet asialla. Ne eivät osaa niin siististi riipiä marjoja pansaista...
Samoin oli käynyt hänen naapurinsa marjapensaille. Molemmat ovat ovat iäkkäitä rouvia jotka ovat pitäneet pihastansa hyvän huolen.
Onpas tympeä asia :-(
Taloyhtiön pihalla pyöri viikonloppuna myöhään illalla lauma pikkupoikia, jotka repivät marjoja suuhunsa, pureskelivat hieman ja sitten sylkivät niillä toisiaan. Ajattelin, että antaa poikien sotkea itsensä, niin saavat äideiltään kehuja. Aamulla sitten paljastui tuhon laajuus. Marjoilla oli sotkettu myös puutarhavajan seinät, istutuksia oli revitty irti ja kannettu kasaksi portaille, puissa oli kiipeilty ja katkottu oksia jne. Eli jos poikanne tuli aamuyöstä kotiin vaatteet viinimarjamehusta tahmeina, voisi olla aiheellista antaa heille rätti ja harava sekä ohjeita siitä, mitä pihalla saa tehdä ja mitä ei. Varmaan olisi myös aiheellista miettiä, onko lasten sopivaa leikkiä ulkona puolilleöin ilman valvontaa.
Mitenpä sitä marjamettälle lähtee kipiän selekäsä kanssa. Minäki oon jo 30 kymppinen mies ja ruumis jo raihnasesa kunnosa. Marijapensaista ainua mahollisuus saaha marijoja talaveksi pakastimmeen.
Kyll lintu lauma syö äkkii marjat puskista siististi . Jos pensaassa on tyhjä tertun ruotoja niin homma on selvästi lintujen tekosia .
Saanen ilmoittaa tässä vajaata kaksi tuntia ennen sorsajahtia, että linnut juuri riipii sististi viinimarjat ja muutkin. Ihminen härppii käsineen katkoo ja pudottelee marjat ei linnut ikinä! Jättävät myös jalan jäljet linnut liikuu siipineen. Joten marjat ovat menneet varmasti oikeisiin suihin. Siinnä ei ole tarvinnut odotella ja soitella "joudatteko onko sankkoja tarpeeksi" jne. . . Linnut tietää talvi tulee ja pitää pätrjät ilman ostosmarketteja. Oleppas ensi syksynä valppaampi ja poimi marjasi ajallaan tai laita rastasverkot oikeaopisesti pensaisiin hieman koholle . Vaan nyt on kahvi tippunut eikun pulloon. Reppu selkään panosvyö lanteille vanha kaveri Valmetti olalle ja parin kolmen kilometrin kävely metsäpolkua järven tai lammen rantaa. Voihan se olla tulee paukuteltua, mutta voihan se olla sorsaperhe saa mennä menojaan hyvää syksyä niille kahvinlomasta toivotellen.
Mulla on käynyt muutamana syksynä mökillä sama juttu - nyt ostin riistakameran ja heti tärppäsi: kuvista näkyi naapurin rouva marjoja poimimassa ! - mitähän tässä olisi järkevintä tehdä ??
Kuvat kannattaa tietysti ladata Youtube:iin sopivalla tekstillä varustettuna.
Dearwa!
Kyllä ne saattaa poikasetki olla asiala. Met menthiin poikasena marjapenssaan alle makkoilheen ja sielä "mussuttelimma" mustia vinskuja kaikessa rauhassa.
Sitte alko maa tömisehmään ja joku tuli meile tuli äkkilähtö. Ritolat. Piti kontata semmosen lauta-aijan alta karkhuun ja kovala vauhtila ettei jääny kiini.
Mullaki repesi uuesta paijasta sölkä melkein kokohnaan. Tarttu johonki nauhlaan. Oli siinä äitile selvittämistä,että miksi uuen flanelipaijan sölkä on halki.
Osathiin sitä ennenki...Hei!
Oletko jotenkin mieleltäsi sankari, kun kävit varastamassa marjat??
Kyllä vaan lintuparvi osaa tyhjentää pensaan paremmin kuin kaksijalkaiset. Itse peittelin pallomaisen marjapensaani verkolla. Kuinka ollakaan seuraavana aamuna herätessäni ei pensaassa ollut marjan marjaa ja ehdin nähdä vielä rosvojoukon työssäänkin, kun ne pujahtelivat pienestä verkon raosta pensaan alapuolelta sisään pensaaseen, mutta rosvojoukon pidätykseen en ehtinyt .
Ei kun poliisi-ilmoitus ja tutkintaan - ei päästetä maata rosvojenihannemaaksi niitäkin on jo paljon.....
Oulussa liikkuu tällä hetkellä tosi runsaasti räkettejä. Ne näyttävät viihtyvän punaherukkapensaiden lisäksi myös tuomissa, joissa marjat ovat kypsyneet. Täällä keskustan tuntumassa ei herukkapensaita juuri olekaan.
Kun syntipukkia marjojen häviämiseen lähdetään hakemaan, kannattaa katsoa tyhjennetyistä marjapensaista merkkejä vierailijoista. Vähän niinkuin Sherlock Holmes. Rastaat poikkeuksetta tyhjentävät suolensa sisältöä pensaissa ruokaillessaan. Lyhyestäkin vierailusta jää lehtiin koko joukko valkoisia läikkiä. Arvelen Toppilassakin sankoon kerääjien mieluummin tekevän tarpeensa niin sanotusti tyhjän päällä.
Marjapensaiden omistjien kannattaa myös muistaa kultainen sääntö: Aikainen lintu löytää madon/marjan. Linnut ovat liikkeellä kaikkein innokkaimmin aikaisin aamulla heti auringonnousun jälkeen. Siinä aamukahvia hörppiessä kannattaa siis pitää silmällä, mitä pensaissa tapahtuu.
Minä muistan kun asuin rantakastelissa ja minulla oli 2 punaista ja 2 mustaviinimarja pensasta. Tien toisella puolella asui lapsiperhe jossa oli 3 todella ilkeää lasta. Kerran heidät yllätin minun marjapensaista varastamasta marjojani. Minä vein niskavilloista kakarat kotiin ja sen jälkeen ei marjapensaani saivat olla rauhassa. Ilmoitin asiasta myös poliisille ja poliisi kävikin kyseisen perheen tykönä. Asioita ei saa hyssytellä vaan täytyy toimia kun aika on ajankohtainen.
Taidat Sylva hieman liioitella, tuskin poliisi tuhlaa aikaansa alaikäisiin marjavarkaisiin, jotka suuhunsa maistiaisia noukkivat. Muistuu mielleeni naapurinisäntä hamasta lapsuudestani. Kävin siellä ikäisteni luona leikkimässä, ja kotiin palatessani nykäisin yhden tertun naapurin punaherukkapensaasta. Isäntä oli hetken päästä meillä haukkumassa minua varkaaksi, tuntui olevan kyseessä isompikin asia.
Tietenkään ei pidä mennä poimimaan toisten marjoja luvatta, mutta räkättirastaat eivät kysele lupia. Kannattaakin ensin tutkailla, josko asialla olisivatkin olleet linnut, vasta sitten ruveta kyselemään muitten perään.
Viime syksynä kun meillä oli punaherukoissa jokin tauti. Marjoihin tuli ruskeita pisteitä, emme keränneet niitä lainkaan. Eräänä päivänä istuimme vaimoni kanssa terassillamme kun pensaisiin tuli suuri parvi rastaita. Viipyivät pensaissa noin 15 minuuttia ja senjälkeen kyllä sai etsimällä etsiä marjoja. Kyllä kunnon parvi lintuja tyhjentää marjapensaat tosi tehokkaasti.
Minulla on ollut punaherukoissa joku tauti jo 3 kesänä peräkkäin. Marjat ruskeutuvat ja tippuvat. Lehdissä pisteitä, aivan kuin ruostetta. Täytynee uusia pensas. Tietääkö joku mistä on kyse?
Sama vaiva yhdessä pensaassa, tosin vain lehdissä, marjat ovat ihan hyviä. Kolmei vuotta sitten leikkasin pensaan alas, mutta vaiva on näköjään uusiutunut, joten pitänee kaivaa koko pensas pois ja istuttaa uusi tilalle.
Kannattaa varmaankin poistaa sairastuneet pensaat. Mulla oli punaherukoissa ilmeisesti samaa vaivaa, ja poistin kaikki juurineen pois. On ilmeisesti joku männyn ruostetauti. En tiedä ohko siihen olemassa jotain torjunta-ainetta.
Meillä oli viime kesänä jurri samoin. Illalla puhuimme, että pitää huomenna marjat poimia, niin kappas kun aamulla heräsimme ja avasimme kaihtimen, niin suuri parvi räkättejä lehahti pensaasta. Eli räkätit ovat marjarosvoja.
Kyllä parvi lintuja tyhjentää pensaat siistimmin kuin hätäinen rosvo, ja melko nopeasti tyhjentääkin. Luulenpa että on olleet siivekkäät rosvot liikkeellä. Kannattaisi verkot laittaa.
Niin se on, kaikenlaiset rosvot ja ryövärit ovat vallanneet Suomen. Kohta ei uskalla ulos mennä.