- Täsmähaku
Minä en. Väärillä avaruuden saavutuksilla vain pönkitetään suurvaltojen egoa. Kuuhun lähetetyn avaruusaluksen lentoradan laskeminen on äärettömän monimutkainen asia kaiken muun seikkojen kanssa, joten uskokoon ken tahtoo. Mars-luotaimen matkakin kesti kuukausia, ja luotain pääsi muka perille, höpö höpö. Amerikkalaiset eivät osaa ajaa autoillaankaan ilman karttaa valtioista toiseen, vaikka tiestöt on merkitty todella hyvin, ja sitten isotellaan muka vallotusretkistä ulkoavaruuteen, vielä kerran höpö höpö.
Ja kuinkahan luotettavia olivat 1960-luvun tietokoneet? Kyse on ajasta jolloin ei ollut vielä edes taskulaskimia käytössä.
Ihan vain tiedoksi: helmitaulu on osaavan käyttäjän käsissä kokolailla yhtä nopea vempele kuin taskulaskin. Kuutiojuurten laskenta niillä kestää hieman kauemmin. Ja tuohon aikaan käytettiin myös laskutikkuja hyvin paljon. Tietokone hoitaa toki homman nopeammin, mutta kun iso urakka pilkotaan useampaan osaan, ja tulokset tarkistetaan moneen kertaan, ei kiertoratalaskelmien tekeminen olekaan niin äärettömän monimutkainen asia.
Laskutikku. 60-luvulla käytettiin laskutikkua. Vaativiin laskuihin käytettiin isoja keskustietokoneita. Saattoi olla että yhden simuloinnin laskutoimituksen valmistuminen kesti koko yön, mutta riitti kun tulos oli valmiina seuraavana aamuna kun työpäivä alkoi. Silloin ei laskettu kymmentä eri vaihtoehtoa hyvin vuoksi.
Yes, Isoihin laskuihin iso tikku ja pieniin pieni. Siten ne hommat siellä kuussa hoitui. Käden käänteessä suorastaan.
Uskotko, että maa kiertää aurinkoa. -Höpö, höpö, ethän voi sellaista tietää, kun aurinko nousee idän puolelta ja laskee länteen.
Johan pomppas. Eväilläsi et taida ymmärtää, että aurinko ei nouse eikä laske!
No voi perhanaa! Näkeehän sen "sokia reettakin", että idänpuolelta nousee, ja lännelle laskee!
Uskon. Olen myös nähnyt Apollo 11 komentomoduulin Washingtonin avaruusmuseossa. Se yö 20-21 heinäkuuta 1969 on ikimuistoisena mielessä. Elämäni paras TV:n viihdeohjelma.
Jopas olet epäuskoinen.
Ihminenhän kävi kuussa jo 60 luvulla, siitähän on dokumentteja näytetty televisiossakin.
Tottakai ihminen on sen verran älyllinen olento, että kuussa pystyy käymään, mutta sen edempänä olevilla taivaankappaleilla ei vielä ole käyty, saa nähdä milloin se tapahtuu.
Tosin sinne marsiinhan on se luotain lähetetty ja on päässyt perillekin, mutta ihmisiä marsissa ei, ainakaan toistaiseksi vielä ole käynyt.
Katsos kun ihminen on "kehittyvä kloppi" aivan kuten Tuomari Nurmio laulussaan sanoo.
Jos 40 vuoden takaiset kuumatkat ovat lavastettuja, ja niin miksi näitä lavastuksia ei enää tehdä? Elokuvissa erikoistehosteet ovat kehittyneet 40 vuodessa huimasti niin luulisi, että entistä hienompia avaruusmatkoja olisi nykyään paljon helpompi ja halvempi lavastaa, jos sellainen suurvaltojen intresseissä on.
Vai olisko kuitenkin totuus kuitenkin se miten se meille esitetään? Eli kuussa tosiaan käytiin, mutta sen jällkeen avaruuden valloitus ei ole edistynyt sillä vauhdilla kun silloin oletettiin.
Kun tämä tuntuu olevan sinulle uskonasia, niin kysyn vastakysymyksiä:
Uskotko, että neukkujen Luna 9 laskeutui kuuhun ehjänä vuonna 1966?
Uskotko, että neukkujen Luna 16 (1970) ja Luna 24 (1976) toivat kuusta näytteitä maahan?
Uskooko aloittaja, että maa on edelleen pannukakku? Reunalta voi tipahtaa avaruuteen.
Niin, siellähän oli valmiina jo kamerat, jotka kuvasivat ihan edestäpäin astonauttia kun hän laskeutui kuun pinnalle. Hienoa. Miksiköhän Amstrong vähätteli suoritustaan- manipulaationko takia.
Olisiko niin, että kamera oli asennettu laskeutumiskapselin ulkopuolelle? Hoh-hoijakkaa...
Juu--- ja kun se USA:n lippukin oli suorana.. Ja muutenkin kun käy niitä jenkkejä niin kateeksi että...
Paljon oli jotka ei uskoneet, vetosivat mm. Raamattuun että siellä sanotaan ettei ihminen pääse/mene ikinä muille taivaankappeille.
Jo tietäisit, miten Kuussa tuulee, niin et yhtään ihmettelisi lipun liehuntaa.
lippu liehui ehkä myös siksi että siinä oli metallilankoja sisällä