Aloita uusi keskustelu

Kristilliset arvot ja tasa-arvoinen avioliittolaki

Aloittaja: Madam i'm Adam Uskonto 24.7.2015 21:39

Kovasti kummastuttaa, että tasa-arvoista avioliittolakia vimmatusti vastustetaan kirkon ja raamatun opetusten perusteella. Jos sivutetaan se olennainen seikka, että kyse on laista joka koskee myös muita kuin kristittyjä, niin silti tämä erilaisten tuomitseminen ja syrjiminen tuntuu kristillisten arvojen vastaiselta.

Perinteisesti kirkko on ollut heikkojen ja syrjittyjen puolustaja. Raamatussa esimerkiksi Matteuksen evankeliumin luvuissa 5-7, eli Vuorisaarnassa, korostetaan armoa, suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Kehotetaan nuhteettomaan elämään, mutta varoitetaan tuomitsemasta muita. Kehotetaan rakastamaan jopa vihamiestä kuin lähimmäistä ja kääntämään se toinenkin poski.

Matt. 7.12: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat."

Eikö ole aika itsekästä evätä tasa-arvoinen avioliittolaki, ja turhamaista jos kuvittelee avioliiton menettävän pyhyytensä, jos jonkun erilaisen erilainen suhde saa myös laillisen aseman avioliittona?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 401 - 420 / 647 viestiä

Kempeleenmies vaikutat olevan tosi katkera ja onneton tyyppi, jolla tuntuu olevan tarve kerskailla, miten kova jumalaton aseisti uskallat olla.- Asenteesi on mielestäni surkea! En tyrkytä sinulle mitään, mutta ehkä sinun kannattaisi miettiä tosiasioita ennenkuin ryhdyt kirjoittamaan julkiseen mediaan. Avioliitto on vain miehen ja naisen liito, homoliitto ja lesboliitto voivat olla pariliittoja, jos niin halutaan. Miksi tämä on niin vaikeaa hyväksyä?
Se, mitä kirjoitit kissasta on brutaalia ja ala-arvoista aikamieheltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Avioliitto on vain miehen ja naisen liito, homoliitto ja lesboliitto voivat olla pariliittoja, jos niin halutaan. Miksi tämä on niin vaikeaa hyväksyä?"
Eikö nyt, kun homojen ja lesbojen mahdollisuus lailliseen avioliittoon on täysin varmistunut ja laki pannaan täytäntöön muutaman viikon kuluttua, olisi jo aika lopettaa tämä vänkääminen? Jatkossa avioliitto ei ole vain miehen ja naisen liitto, vaikka kuinka laittaisit sormet korviisi ja lallattaisit. Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki tämä riitely loppuisi siihen, että Suomen evankelisluterilainen kirkko ei olisi enää valtionkirkko ja verottamiseen oikeutettu ja kaikki uskonnot olisivat samanarvoisia. Kaikki lainvoimaiset liitot, hetero- ja homoliitot vihittäisiin vain maistraatissa, tällöin jokainen omaan kirkkoonsa kuuluva saisi uskomuksensa mukaisen vihkimisen vielä niin halutessaan. Verotusoikeutta ei pitäisi olla yhdelläkään uskonnolla, saisivat kerätä varansa itse!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus jonka kirkko on ominut itselleen. Siinä ei ole mitään pyhää eikä uskonnollisuutta. Homot lesbot vammaset heterot ruskiat inkkarit valakoset siitä vasn naimisiin kirkoissanne tai maistraatissa. Itte ollaan oltu hyvin onnellisesti AVOLIITOSSA jo 40vuotta. Ei oo tarvittu omalle heterovalinnalle kenenkään siunauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voihan se olla vaikka niiltä pois, jotka häitä suunnittelee, niin täytyy kirkkoa varata aiemmin, kun on tunkua vaikka kesäviikonlopuille.
Vähän sama asia, kun tämä hallitus on päättänyt, että AMK:laiset saa käyttää YTHS:n palveluja. Siitähän fiksut ihmiset eli yliopistojärjestöläiset suuttuivat, kun he joutuvat nyt jonottamaan pitempään. Muuta eivät menetä. Terv. Naimisissa oleva opiskelija, jolle uusi laki on ok.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

"Ihan sama vaikka uskovat joulupukkiin kunhan eivät mulle mitään tyrkytä" vastaa suurinpiirtein tätä: "ihan sama vaikka naivat homot keskenään kunhan eivät minua tule naimaan"?
Kukaan kristinuskon puolustaja ei tyrkytä homoille eikä muillekaan yhtään mitään vaan suojelevat omaa juttuaan tyrkyttämiseltä. Ja kerta näin kärkkäästi saa kommentoida niin he uskonnolliset nimenomaan elävät sitä omaa elämäänsä mihin voi uskonto kuulua erittäinkin vahvasti. Eikö muutkin voisi elää omaa elämäänsä eikä tunkea kirkkoon siihen kuulumatonta asiaa ja sekoittaa muiden elämää. Että kukahan se tässä tyrkyttää?!?!?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"On itse asiassa erikoista, että avioliittolakimme vaatii edelleen vihkimisen avioliiton vahvistukseksi. Miksemme säädä rekisteröityä parisuhdetta ainoaksi juridisesti sitovaksi avioliittomuodoksi kaikille pareille? Ei vihkimistä ole Suomessa ennenkään tarvittu laillisen avioliiton merkiksi."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt kun tämä laki on hyväksytty niin voisimme aloittaa keskustelun lukumääräneutraalista avioliittolaista. Sillä on paljon kannatusta Vihreiden nuorten ja luonnollisesti islamin uskoa tunnustavien keskuudessa. Nämä molemmat ihmisryhmät ovat kasvavia joten asia tulee väistämättä käsittelyyn ennemmin tai myöhemmin. Keskustelu on siis syytä aloittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällaisen keskustelun aloittaminen on luonnollisesti sen kannattajien vastuulla. Sinä ilmeisesti kuulut heihin, kun haluat kerran tämän keskustelun aloittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En kuulu kannattajiin. Keskustelua on hyvä käydä koska asia on tärkeä ja johtaa toteutuessaan suureen muutokseen suomalaisessa kulttuurissa.

Turkkilaisen naispoliitikko ja kansalaisoikeustaistelija Halide Edib Adivarin mukaan moniavioisuudesta seuraa seksistinen ja eriarvoinen yhteiskunta, jossa korkean statuksen omaavat miehet hankkivat useita vaimoja, kun taas matalan statuksen omaavien miesten on miltei mahdoton päästä naimisiin.

Myös egyptiläissyntyinen Nonie Darwish pohtii moniavioisuutta naisen kannalta:

- Vaikka moniavioisuutta suosivassa kulttuurissa useimmat miehet eivät otakaan toista tai kolmatta vaimoa, moniavioisuuden salliminen jo sinänsä heikentää aviosuhdetta ja murentaa yhteiskuntaelämän perusteita. Aviovaimo ei voi olla varma asemastaan ainoana vaimona: mies voi milloin tahansa ottaa toisen vaimon. Turvaton asema heikentää vaimon luottamusta ja sitoutumista mieheensä, jolla on lain sallima oikeus olla uskoton vaimolleen.

Hänen mukaansa kulttuuri, joka hyväksyy moniavioisuuden muuttaa avioliiton merkityksen riippumatta siitä mitä aikomuksia sinulla on avioliittoa solmiessasi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asia on tärkeä, vaikka sitä tuskin kukaan ajaa eikä siitä käydä keskustelua. Erikoista ajattelua.

Miksi muuten otat esimerkiksi islamilaisten maiden moniavioisuuden? Luuletko oikeasti että jos Suomessa säädettäisiin laki moniavioisuudesta, se tarkoittaisi vain yksi mies, monta vaimoa -tyyppistä järjestelyä, eikä naisilla olisi asiassa sananvaltaa? Yrität levittää vain perusteetonta hysteriaa. Et onnistu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asialla on paljonkin kannatusta ja ennen kaikkea sitä on islamin uskoa tunnustavilla, mutta myös muilla. Taustalla on myös lakimuutoksia edistäviä rahoittajia.

En luule että se tarkoittaisi vai yhtä miestä ja monta vaimoa vaan myös kaikkia mahdollisia variaatioita. Kun tällainen ajattelu välittyy sosialisaation kautta osaksi kulttuuria niin se vahvistaa "vahvemman oikeutta" jota aletaan pitää "normaalina tilana". Nykytilanteessa kristinuskon vaikutus tuntuu vielä ja ajatus moniavioisuudesta tuntuu vielä yllättävältä mutta se tulee muuttumaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja tulevaisuudessakin, jos vaikka neljä ihmistä voi olla keskenään naimisissa (hirveän monimutkainen byrokraattinen sotku kyllä, mitä tapahtuu jos yksi haluaa ottaa avioeron?), on edelleen täysin mahdollista myös yhden naisen ja yhden miehen olla keskenään naimississa ja ihan kirkon siunauksella. Moniavioisuuskaan ei olisi keneltäkään muulta pois.
Vaan minua itseä ei tämä asia kauheasti kiinnosta, muodostan mielipiteeni sitten joskus kun aihe tulee ajankohtaiseksi, jos tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä rupean heti vastustamaan tasa-arvoista avioliittoa jos te jotka omaa vastustamistanne perustelette Raamatulla todistatte että itse pystytte omalta osaltanne noudattamaan Raamatun antamia ohjeita. Nimittäin jos joku ilmoittautuu sellaiseksi niin on kaksi vaihtoehtoa joko hänen omatuntonsa ei toimi tai sitten Jeesus on tullut maan päälle uudelleen. Raamatussa kun sanotaan että ainoastaan hän on kuollut synnittömänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo synnin jauhaminen on todella naurettavaa. Emme enään elä 1600 lukua. Pitäisi kirkon ja ihmistenkin herätä jo 2000 luvulle.
Keneltä on poissa jos tasa-arvoinen avioliitto tulee voimaan? Antakaa ihmisten rakastaa toisiaan, tässä maailmassa on jo muutenkin paljon pahuutta.
Mutta jos olette valmiita heittämään sen ensimmäisen kiven niin katsokaa ensin peiliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan vastaava jälkijättöinen ilmiö on hinku avioliittoon, joka on kirkon piirissä syntynyt ikivanha perinne. Mistä kiima päästä osaksi tuota '1600-luvun perinnettä', kun nykymaailmassa on moni uudenaikaisempia tapoja järjestää asia, myös juridisesti. Näin ei-kristittynä heterona pidän tätä homojen puolelta kristittyjen kiusaamisena. Tuo 'sateenkaari' on myös aika koominen, omaa identiteettiä väheksyvä peitetermi. Miksi et voi puhua asioista niiden oikeilla nimillään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Termi "sateenkaariperhe" tai "sateenkaarikansa" antaa mielikuvan vaaleanpunaisista pörrönalleista, kimaltavista yksisarvisista, keijuista, tontuista ja perhosista, jotka elävät karkkimaassa ikuisessa auringonpaisteessa. Lapsellista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Termi "kristitty" tai "uskovainen" antaa mielikuvan mustavalkoisesta, syntisestä ja muita alistavasta, noitia jahtaavasta kiduttajasta, jotka elävät ikuisessa harhassa raamatun oikeellisuudesta. Pelottavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sateenkaari on kattotermi, joka käsittää monenlaisia eri asioita. Se ei ole peitetermi, vaan esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä yhdistävä käsite. Kun puhutaan sateenkaariperheistä, ei tarvitse erikseen alkaa luetella kaikkia niitä erilaisia perheitä joihin tuo sana viittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pienituloisen tarina

Joo meidänkin firmassa oli tiheässä käytössä tuo harjoittelu. Aina kun löyty joku uus harjottelija niin pistettiin määrä... Lue lisää...
uskomatonta pelleily...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

24.7.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut