Mainos

Juttutupa

Istuva anssi 12.6.2012 21:39 73 viestiä

Ihmetyttää, että kirkkoon kuuluu 77% kansasta, mutta kyselyn mukaan vain joka neljäs sanoo uskovansa kristilliseen jumalaan. Helsingissä enää puolet lapsista kastetaan. Ehkä tämä on vain luonnollista kehitystä, uskotaan mieluummin tieteeseen kuin yliluonnolliseen.

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 73 viestiä
1 | 2 | 3 | 4
Ihmeen sijasta ihmisen ihmettelyä
11.7.2012 08:38

Kolme neljännestä uskoo sen sijaan poliitikoihin, sillä 70% äänestää. Ei luvuissa ole mitään ihmettelemistä. Kumpikaan eivät edusta tieteellistä totuutta. Tieteellä tässä eniten on ongelmia. Pappien ja poliitikoiden metodit ovat samoja; luvataan ja pelotellaan tulevaalla. Totuus on puheista kaukana. Yksilölle hänen oma totuutensa olisi oltava kaikkien tärkein Totuus, mihin pyrkiminen on sekä kristillisyyttä että joskus tiedettä.

.
20.6.2012 11:40

Kirkkoon kuulutaan vaan siksi että vanhemmilta on se kirkkoon kuuluminen peritty syntymässä. Ja sieltä ei sitten erota ihan vaan varmuuden vuoksi vaikkei siihen uskotakkaan. Ja valtiokin tätä suojelee verotusoikeudella jne. Räikeintä ehkä on se että vaikka ihmiset osaavat ajatella itse ja tehdä johtopäätöksensä itse, niin kuitenkin kirkolle sallitaan aloittaa ihmisen manipulointi ja muokkaaminen jo kasteesta eteenpäin. Jokaiselle puhutaan siitä ainoasta oikeasta uskosta jne. Oppeja opetetaan koulussa jne. Tietääkseni kaikenlainen manipulointi saati aivopesu on kiellettyä laissa, mutta uskontoa ja kirkkoa suojellaan oikein valtiovallan ja lain voimin. Mielestäni kirkko ja valtio pitäisi todellakin erottaa toisistaan. Silloin kirkkoon kuuluisi vain ne jotka todella uskovat. Todellinen valinnan vapaus toteutuisi eikä ihmisiä liitettäisi kirkkoon väkipakolla kasteessa ilman omaa henkilökohtaista harkintaa.

Harmi homma
20.6.2012 11:28

Samaan aikaan kirkollisiin juhlapyhiin uskoo työlainsäädäntö ja valtaosa kansasta. Onkin vain ajan kysymys milloin noista ylimääräisistä vapaista luovutaan, eihän niille ole mitään perusteita.

jokaisen oma asia
20.6.2012 09:40

Onks se sulle jokin ongelma?

Vimma
20.6.2012 08:59

Samalla tasolla joulupukin kanssa. Uskoo ken tahtoo.

Jeesus nimi ihanin
16.6.2012 11:16

En tiedä, onko Jeesus kaunis uni vai todellista elävää elämää. Yhtä kaikki, haluan omien lasteni ja lasteni lastenkin tietävän kertomuksen Jeesuksesta. Yhtään toista sellaista tarinaa tai kirjaa en ole lukenut, joka tulisi yhtä lähelle sydäntä ja koskettaisi. Jos kertomus on vain satu, niin sen ensimmäisellä kertojalla on ollut "jumalinen" henki. Minä en kuulu kirkkoon siksi, että aukottomasti uskoisin, vaan siksi, että rakastan.

sinapinsiemen uskoa ja paljon rakkautta
16.6.2012 19:33

Sinä sen sanoit. Jotkut kiihkoateistit haluavat jokaisen, jolla ei ole 100% uskonvarmuutta irti kirkosta. Silti yhdellä voi olla uskoa vain sinapinsiemenen verran, ja hän sanoo uskovansa, kun toisella voi olla uskoa tynnyrikaupalla, mutta 100% uskonvasrmuus puuttu, ja hän sanoo, etttei usko.

hyvä
17.6.2012 12:02

On ne nuo ateistit pahoja?

Iloitsee oikeuden kanssa
15.6.2012 17:33

Ennen rukoilin yritteliäiden pienituloisten puolesta ja maksoin veroa kirkolle. Nyt rukoilen kirkon puolesta ja avustan yritteliäitä köyhiä.

ajan valtimolla
15.6.2012 17:14

Ei usko vaadi kirkkoon liittymistä- se on Jumalan lahja joillekin valituille. Usko ei ole joka miehen eikä naisen, sanotaan Raamatussakin.

Voe taivahan käki?
15.6.2012 20:18

Sinä olet tietysti se "jumalan valittu". Eikö niin?

Vapaa
15.6.2012 21:44

Kyllä hän on se oletettavasti ja siitä me hänen tuntemattoman kanssa saamme yhdessä kiittää Jumalaa! Autuas on lapsenmielinen ja autuas (tarkoittaa ylionnellista) on se, joka on etsinyt Jumalaa ja jolle Jumala on ilmoittanut itsensä ja tämän hän on viisailta kätkenyt ja lapsenmielisille annettu. Ole sinä viisas, älykäs, rikas tai ihan mitä haluat omassa suuruudessasi olla ja me olemme yhtä uskossa! Elä sinä älyllesi ja rahallesi, mutta anna meidän muiden elää omassa autuaaksi tekevässä uskossamme j
ja olla onnellisia siten! Minäkin annan sinun olla vaikka ateisti tai saatananpalvoja tai ole mitä haluat! Ole mitä olet ja anna muidenkin olla!

Boney "Bones" Rivers
20.6.2012 07:42

Melko epeli tuo sinun jumalasi, kun älystä ja viisaudesta rankaisee.

ajan tasalla
15.6.2012 17:11

Kansasta enää runsas puolet on kirkon jäseniä- miksi sinä olet siinä vielä.`? Kannattaa välillä miettiä, miksi maksaa satoja euroja vuodessa.

Luulisin...
15.6.2012 16:51

Jumala rakastaa myös heitä jotka eivät usko!

lukija
15.6.2012 17:22

Mitä tehdään niiden ihmispolojen sieluille jotka tietämättään syntyivät ennen ajanlaskun alkua.
Kuinka se jumala sillälailla töppäsi että perusti uskonnon liian myöhään?

( antiikin historioitsija kertoo ettei heitä lueta mukaan taivaaseen pääsevien joukkoon )

taivasosuus maksettu
15.6.2012 20:19

Joo, Niitä on paljon syntynyt kymmenien tuhansien vuosien saatossa. Säälittää ne raukat.

Muikkunen
20.6.2012 01:22

Ei rakasta jos kysytään oikeen himo uskovalta tai muuten jumalan asioista kaikki tietävältä. Ja jos lukee raamattua huomaa saman valitettavan tosi seikan jumalan rakkaus on hyvin hyvin rajattua.

kaikkea sitä
20.6.2012 11:29

Jumala on kiivas. Sitä pitää pelätä.

Muikkunen
10.7.2012 22:43

Et voi rakastaa ja pelätä samaa henkilöä tai olentoa oli sitten kyseessä ihminen tai yksikään näistä oletetuista jumalista.

Mainos
Tuntematon 26.05.2013 08:55
miksi pitäisi voida ... 26.05.2013 08:55
Wilperttiina 26.05.2013 08:52
Bellebyyn Boika 26.05.2013 08:49
Tuntematon 26.05.2013 08:42
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
25
Tuntematon 25.05.2013 10:11
Yhden vangin ylläpito maksaa n. 6150 euroa kuukaudessa .. huh.. onko suomella varaa tollaseen. Niukemmat olot kelpais va... Lue lisää »
24
Tuntematon 25.05.2013 10:14
200 euroa vrk maksaa ylläpito per, vanki Lue lisää »
23
sjt 25.05.2013 10:40
En enää kannata vain tyhmyydestä sakottamista, vaan ehdotonta kerralla. Lue lisää »
22
Tuntematon 25.05.2013 11:03
Kerroppa helmiina mitä ohjeita annat niille joiden lapsi tai läheinen on surmattu julmasti ? ei taida pötkiä pitkälle su... Lue lisää »
20
Tuntematon 25.05.2013 11:21
ei tässä ole kyse julmuudesta, eiköhän siellä moni kaveri istu juuri julmuuden ja vihan takia kun ei osaa elää y.kunnan ... Lue lisää »
17
Tuntematon 25.05.2013 12:17
yleensä ne kriminaalit kiusaa toisia ! jos kaikki olis kiltisti niin vankiloita ei tarvis, hyvin yksinkertaista.. Eläkä... Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös