Mainos

Juttutupa

saksa on paska maa 20.8.2009 11:09 20 viestiä

Paljonkohan näihin meidän kisaturisteihinkin on tuupattu euroja? Mitä helevatan järkeä on lähettää kisoihin ns. urheilijoita joilla ei ole minkäänlaisia saumoja pärjätä kisoissa.Eikö olisi järkevämpää satsata sellaisiin urheilijoihin joilla on jo etukäteen mahdollisuuksia lajeissaan...äkkiseltään porukka olisi mielestäni tällainen: keihäsmiehet ilman järvempäätä + estejuoksun keskisalo + pituushypyn evilä + kävelyn kinnunen. Muut voisivat harrastella kotimaassaan ja reenata siihen malliin että joskus kisalippu aukeaisi hyvien tulosten myötä.

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 20 viestiä
Lukija
23.8.2009 10:21

Onhan se hieman turhaa jakaa osalle noista urheilijoista tukeja, tosin ainahan voi hakea asioihin mittasuhdetta. Kyllä valtio turheenpaankin rahojansa työntää. Itse en voi ymmärtää miksi valtio tukee erilaisia kultturihankkeita, taiteilijoita yms. kymmenillä tai sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa. En silti vaadi että nuo tuet pitäisi lopettaa vaikka omasta näkökulmasta ajateltuna nuo ovat rahoja jotka poltetaan savuna ilmaan.

Lukija
21.8.2009 11:55

Evilän kommetti: " onneksi tämä on vain urheilua", aika hyvin kiteytetty kaverilta joka ei anna kaikkeaan.

Jos kertoisin aina töpin jälkeen työantajalle että "onneksi tämä on vain työtä", niin kenkää tulisi pitemmän päälle.

Varmaan alkaisin urheilla, jos niin sattuisi käymään.

just me
20.8.2009 21:14

No mitä se sinulta on pois, vaikka jokaikinen suomalainen jäisi lajissaan viimeiseksi, mukaanluettuna se "järvempää"

Lukija
20.8.2009 17:34

Mistä tietää  kenestä  tulee  suuri  lupaus jos  ei  ensin  koetella tositoimissa..

Wild Billy
20.8.2009 15:01

Hyvähän se on saada nuorille urheilijoille kokemusta arvokisoista tulevaa uraansa varten, ei siitä ainakaan haittaa ole tulevia kisoja ajatellen. Ei niistä menestyneistä urheilijoistakaan kukaan ole huipulta uraansa aloittanut, aivan samalla tavalla on esimerkiksi Usain Boltkin jäänyt nuorempana palkintosijojen ulkopuolelle. Jokainen voittaja ja mitalisti on jossain vaiheessa uraansa ollut mitalisuosikkien ulkopuolella, ja joka kisoissa jotkut heistä ovat lyöneet itsensä läpi. Mitä enemmän Suomi lähettää nuoria urheilijoita kisoihin "oppimatkalle", sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku heistä tulee tulevaisuudessa ottamaan suuria voittoja. Kilpaileminen oman lajinsa huippujen kanssa kehittää urheilijaa huomattavasti enemmän kuin pelkkä harjoittelu kotimaassa.

Myös aloittajan esittämä lista urheilijoista, jotka tulisi kisoihin lähettää, perustunee enemmänkin kyseisten urheilijoiden mediajulkisuudelle urheilullisen menestyksen sijaan. Esimerkiksi Tommi Evilä on Suomen ylivoimaisesti yliarvostetuin yleisurheilija. Muutaman vuoden takainen pronssi ei paljoa lämmitä, kun tälläkin kaudella lähes kaksikymmentä hyppääjää on hypännyt Evilää pitemmälle. Suuret puheet ja näkyvyys mediassa eivät poista sitä tosiasiaa, että Evilä on lajissaan kauempana huipulta ja mitalisijoista kuin monet nuoremmat ja lahjakkaammat suomalaisurheilijat. Lisäksi median kiinnostus on pääasiassa keskittynyt hänen kohdallaan tulosten ja urheilusaavutusten sijaan kyseisen urheilijan persoonaan. Eikö olisi kuitenkin parempi satsata urheilijoihin, joilta voi tulevaisuudessa odottaa menestystä kuin niihin, joilla menestyksen ajat ovat jo takanapäin?

piirinmestari v.83
20.8.2009 14:19

Joutaisivat tosiaankin kilpailemaan piirinmestaruuksista ja kuka niitä haluaisi seurata niin sinne vaan paikan päälle ihailemaan näitä ihania tyttöjä sekä poikija...MM-kisoihin saisi tulla vähän samanlainen systeemi kuin näihin GP-kisoihin että lajien parhaimmisto kutsutaan kisailemaan.

L. Ahjonta
20.8.2009 13:25

Minä esimerkiksi olen tääälä hetkellä "ilmaismatkalla" täällä Berliinin kisakatsomossa. Varmaan ne pärjäis ilman läsnäoloani paremmin?

Lukija
20.8.2009 13:20

Joo  minä  myös  sitä mieltä  että  mitkä  kisat  ne  sellaiset  olisivat  jossa  olisi  vain  varmoja  voittajia, naurettavaa...Ihania  poikia  ja  tyttöjä  siellä  Suomestakin  on,  ja  lohdutuksena sekin että  ruotsalaiset  eivät  pärjää  sen  paremmin.  Tulee  jännät  maaottelut..

Lukija
20.8.2009 12:59

Urheilussa ei ole muusta kyse kyllä kuin siitä kuka voittaa ja on se PARAS.

kokemusta
20.8.2009 12:57

Kyllä nuorille urheilijoille pitää antaa kisakokemukseenkin mahdollisuus. Eri asia nämä vuodesta toiseen matkaavat joilla ei ole mahdollisuuksia.

Lukija
20.8.2009 12:52

Samahan se olisi valita aina arvalla kisaturistit noihin kisoihin, tosin jos hinnoista päästäisiin sopuun, niin voisin tuoda mitaleja, muuten en.

Rimppakinttu
20.8.2009 12:45

Naurettava ajatus, että vain voittajat saavat urheilla.

Seiväs
20.8.2009 12:41

Ja seiväshyppääjä hyppii tolppiin pahki. puuh

Neurot!
20.8.2009 12:41

Euroja ja euroja...opetelkaa jo ajattelemaan että elämässä on paljon muutakin kuin noita h*vetin euroja!

Eeva
20.8.2009 12:12

Urheilu on muutakin kuin voittamista! Minä ainakin nautin suomalaisten urheilijoiden seuraamisesta kisoissa, vaikka eivät pärjääkään.

Kisat pikakelauksella
20.8.2009 11:48

Niin, eikö olisi jännä juttu kun kaikki maat lähettäisivät vain mahdolliset menestyjät. Esim. miesten 100m voisi juosta pelkästään finaalin. Samoin naisten seiväshypyssä olisi voinut hypätä Isinbajeva yksinään. Tai no ehkä sen belgialaisenkin olisi just ja just voinut laittaa mukaan.

Lukija
20.8.2009 11:45

Ei taida olla saksalaisten vika jos suomalaisille ei synny tuloksia kilpailuissa. Kyllä suomalaiset urheilijat ovat nykyään  epätoivon ruumiillistumia. Uimarilta hajoaa uimalasit (Sievinen) ja juoksijalla ei pysy tennari kiinni. Ei voi kun nauraa ääneen.

Samaa mieltä olen aloittajan kanssa siinä, että lähetetään sinne ne, joilla on todella mahdollisuuksia johonkin.

Lukija
20.8.2009 11:37

Se kun on ihan erilainen meininki kisoissa joissa on maailman huiput paikalla. Siksi on hyvä myös ns. aloittelijoiden testata urheilusuoritusten lisäksi pään kanttia. Älkää aina niin negatiivisesti suhtautuko, vaan antakaa arvo niillekin joille halutaan kisa kokemusta, kun monella kisoihin osallistuminen tuo tullessaan myös tulos parannustakin.

Heitä on koko liuta
20.8.2009 11:27

Aloittajan kannattaa kysäistä, montako suomalaista pikkutakkimiestä ja jakkupukunaista matkailee luksustasolla kenttäurheilijoiden siivellä kaikissa kansainvälisen tason urheulu- ym kilpailuissa

Heitä on koko liuta
20.8.2009 11:27

Aloittajan kannattaa kysäistä, montako suomalaista pikkutakkimiestä ja jakkupukunaista matkailee luksustasolla kenttäurheilijoiden siivellä kaikissa kansainvälisen tason urheulu- ym kilpailuissa

Mainos
Pannarimies 23.05.2013 14:09
Empatia vieras laji 23.05.2013 14:02
Tuntematon 23.05.2013 14:01
Kokoomusnainen käärm... 23.05.2013 14:00
EE VIVA ESPANJA...! 23.05.2013 14:00
piiska hallussa 23.05.2013 13:56
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
58
rakkaus kantaa 22.05.2013 17:08
joskus ne on tullut tilaamatta ja yhtä paljon rakastettu =) elämä ei ole aina suora tie, joskus asiat menee että tenava... Lue lisää »
53
äiti täälläkin.. 22.05.2013 16:04
Meillä on tapana soitella keskikesän aikaan ja kysellä open kuulumiset ? onko hän muistanut levähellä ja kertoa lapsen ... Lue lisää »
48
Tuntematon 22.05.2013 19:40
onko valtiolla oma pussi mistä saa siemeniä , vai ? sieltäkö sinä tupsahit Lue lisää »
47
Tuntematon 22.05.2013 19:27
aivan perinteisellä tavalla tehty , mulla kun ei oo pusseja ! maksatko kaikki omat hoitosi ja muut omasta pussista , tu... Lue lisää »
47
Tuntematon 22.05.2013 17:45
ei oo ruikutettu ikinä sossun luukulla vaikka nuoripari oltiin ja pieni lapsi ! eikä ole ruikuttanut lapsetkaan. Lue lisää »
45
Tuntematon 22.05.2013 19:57
oletpa fiksu kaveri - tosi fiksu, tollasilla tyypeillä saadaan suomi nousuun ja koulutusta kenties sullekin lisää .... Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös