- Täsmähaku
En ihan olisi uskonut, että Mannio olisi se paraslenkki suomen keihäs miehissä. Tokihan mielessä kävi voi se nuorimies yllättääkkin olisi hänellä ollut aineksia mestaruuteenkin se olisi ollut vähän yli metrin päässä. Sen sijaa tässä aiemmin kesällä oli mainospätkiä jossa Tero Pitkämäki karjaisi ja samassa tuli pieni KEIHÄS KOIRA nuolen lailla haki keihään kaukaa jostain suolta. Missä oli nyt se koira . . . sitä koitin silmä kovana katella - en vaan nähnyt. Ehkäpä KEIHÄS KOIRA odotteli stadionin ulkopuoloella josko kepi lentäisi ja voisi sen viedä isännälle ja mestarille! Myöskään ei kuulunut sitä Teron karjaisua kuten kisoja edeltävässä infosta saattoi ilma kuulolaitettakin aistia. Teron toiseksi viimeisin heitto oli jos en muista väärin 67 m jonka hän yliastui tyylikkäästi. Tohmajärven jätti sanoikin keihään karsinnoista - EI MENNYT OIKEIN NAPPIN!! Miksi tätä miestä ei kuunnella ja pistetä valmennus johdon kärkeen? Valmennus portaassa on samat miehet olleet jo toistakymmentä vuotta. Eikö näiden opit ole jo käyty ja koettu?? Kyllä mielestäni Korjus, Kinnunen ja muutama muukin on suomen keihään heitolle antaneet jo sen kaikkensa joten vaihtelu vois virkistää.
Miesten pituushypystä tulee toinen mitali, mutta en tiedä kumpi niistä tuo sen.
Aloittaja liiankin oikeassa: - Ainoa mitali.
Hyvä, että 5 miljoonan hengen maasta löytyi yksi mitalisti, hyvä Suomi. Jos vielä tulee mitaleja, kaikki muu on vain plussaa.
Niinpä, yksikin mitali on hyvä suoritus suomelle. Nyt se on saatu, pistesijoja vielä tarjolla.
Minä en uskonut enää Pitkämäen pärjäävän ja niinhän siinä kävi. Hyvä uusi heittäjä tuli kehiin jolla näyttää olevan arvot kohdallaan. Onnea!