- Täsmähaku
On lupiinienkukkimisaika.Lupiini on kaunis katsella, iso, värikäs kukka, mutta se tuhoaa meidän perinteisiä kasveja ja siitä tulee helposti iso riesa, niinkuin Etelä-Suomessa on jo tullut. Nyt on hyvä aika poistaa kaikki lupiinit ojanpientareilta ja kukkapenkeistä. Miksi myös kukkapenkeistä? Siksi, kun linnut syövät siemeniä ja levittävät niitä ulostetten mukana ja siten auttavat lupiinien leviämisessä.
Kimalainen on myös pölyttäjä. Ja kyllä meidän pihan kimalaiset käyvät lupiineissa ja apiloissa tasapuolisesti. Hoitakoot mehiläiset muut kasvit.
Olen omassa pihassani huomannut, että kimalaisia houkuttaa eniten töyhtöangervo. Se aivan kuhisee kimalaisia kukinta-aikaan. Lupiini on tosiaankin vieras kasvi Suomen luonnossa.
Tykkään lupiineista, olkoon vaikka vieras kasvi, vieraitahan me olemme kaikki täällä maapallolla.
Laita sinä vaan huopaohdakkeita ja päivänkakkaroita pihallesi, jos niistä niin kovin tykkäät! Itselläni on kaunis lupiinipensas mökillä ja hyvin on kurissa pysynyt kun ruohonleikkaajalla ajelee liiat pois. Metsäsä ja tienvarsilla ei ole väriä liikaa muutoinkaan, joten antaahan lupinien olla!
Lupiini on kaunis hyötykasvi, joten sitä kannattaa suosia. Lupiini ottaa herneen tapaan typpeä ilmasta ja näin ollen parantaa maan laatua, ja on hyödyllinen myös toisille kasveille. Makealupiinissa on myös syötäviä osia. Katsoppa Wikipendiasta lisätietoja.
Suomalainen vouhotus kasvien hävittämisestä on jälleen sitä tyhmyyttä, johon sorrutaan kun pitää saada kaikki vähänkin massasta erottuva pois.
Tuota nämä tienvarsien villilupiinit ovat kyllä sitä alkuperäistä amerikkalaista, karvasta sortimenttia. eivätkä kelpaa millekään eläimelle. Siitähän se ongelma juuri on syntynytkin, kun jänikset myyrät ja hirvet eivät rajoita leviämistä. Typen määrä taas on toki ongelma, mutta päinvastoin kuin Lupiinitar esittää. Sitä on tätä nykyä luonnossa liikaa polttomoottorien aiheuttamien typpioksidien määrän lisääntymisestä johtuen.
Max, Max, Max.... Oletko ihan varma, että peltomme saavat nykyään typpensä ilmansaasteista? Epäilen teoriaasi vahvasti. Todisteet kehiin.
En poista. Lupiini on ollut täällä 1800 luvulta, ja pysyy, kaunis kasvi.
Jättiputki on vielä haitallisempi ja tehokkaampi leviämään, eikä ole kauniskaan ja alentaa vielä kiinteistön arvoakin. Lupiininsiemeniä heittelin ojan pientareelle pari vuotta sitten ja nyt on jo kukassa ja silmän ilona. Kukkapenkkiin sitä en tosin laittaisi.
Se on vain sääli, jos se leviää siinä pientareella kovin laajsti ja tuhoaa meidän liki ainoat jäljellä oelvat kukkaketopeltomme. huolehdithan, ettei se leviä naapuritontin kohdalle ilman lupaa. itsekkin joskus ajattelin lupiinia levitellä ojani pientareelle, mutta sen voima suhteessa kotoisiin kissankelloihin , päivänkakkaroihin jne on liian vahva.
Mulla on metsässä, korvessa kesähuvila ja sen pihalle olen kasvattanut lupiineja ja ne kasvaa ja sopii pihaan - helppohoitosia, vaatimattomia, kauniita ja jokavuotisia.
Vielä lisäisin äsköseen, että tupasvilla, suopursi, rentunruusu ja niittyleinikki ja päivänkakkara istuvat samassa piirissä sulassa sovussa lupinien kaa.
Mitä perinteisiä kasveja? Kyllä meidän pihalla Pudasjärvellä lupiini kukkii sulassa sovussa kotoperäisten leinikkien, horsmien, pelto-, suo- ja keto-orvokkien, kissankellojen, kärsämöiden, päivänkakkaroiden jne. kanssa. En ole huomannut, että lupiini olisi niitä kotoperäisiä edes yrittänyt hävittää.
On lupiini kuulemma sellainen puutarhakarkulaiskasvi, joka ei kuulu luontoon ja siksi on Etelä-Suomessa tappolistalla. Täällä pohjoisessa vaikuttaa menestyvän huonosti. Pujo on kai luonnonkasvi eikä siitäkään tykätä, kun aiheuttaa ihmisille allergiaoireita. Tuntuu kummalliselta, että ruveta paimentamaan mitä kasveja maassa saa kasvaa.
Ei lupiini kovin helposti leviä ja helposti se myös kuolee. Suurin ongelma on mielestni koiranputket ja pujo jotka saavat rauhassa rehottaa tehden ympäristön ruman näköiseksi.
Minä olen yrittänyt saada sitä jo vuosikausia kasvamaan tienoheen keinolla millä hyvänsä, mutta toistaiseksi vaatmattomalla menestyksellä. Muutamia yksilöitä on lähtenyt kasvamaan, mutta tuo kaunis ja kivannäköinen koristekasvi leviää hyvin hitaasti. Taas aion kerätä siemenet talteen.
Miten voi joku olla niin ajattelematon, että yrittää siirtää lupiinia tienposkeen? Jos saisin jollain keinolla hävitettyä kaikki lupiinit lähipiiristäni, olisin iloinen.
Tuommoisten ajattelemattomien tyhmeliinien vuoksi meilläpäin lupiini on vallannut kilometritolkulla tienvarsia ja nyt kun kukkimisaika on ohi niin tienvarret täynnä rumia törröttäjiä, joita ei saa millään tuhottua. Haluaisin nähdä hieman muutakin kasveja ympäristössäni kuin tuon inhotuksen.
Jos lupiinia on pakko pitää, niin pitäkää hyvät ihmiset sitä vain siellä omalla tontillanne. Älkää pakkolevittäkö sitä naapureillenne, kun emme ole sitä pyytäneetkään!
Dearwa!
"Tiellä jonka varrella kasvaa kukkivia lupiineja"
Lupiinihan on komea kukka antaa vain kasvaa ja kukkia.
Son semmonen homma,että son ihmisen omassa päässä mikä on huono kasvi ja mikä ei.
Minusta lupiini,horsma, voikukka,niittyleinikki ne on kaikki kommeita. Missäs son määrätty,että ne olis jonkulaisia rikkakasvia.
Aateleppa komea punanen horsmaketo niin on tosi komea. Sittekkö sieltä pellosta näkys Irvinin pää heinänkorsi suussa ja päässä semmonen nahkahattu...Hei!
Aina tulee mieleen Rentun ruusu ja Irwin kun näkee horsmapellon. Todellinen ikivihreä iskelmä. Laulaja pääsi ikivihreille niityille kuljeskelemaan..