Mainos

Juttutupa

verot alas hyvinvointi ylös 17.8.2012 15:40 40 viestiä

Ihan pikkuisten haavojen takia mennään rasittamaan kalliita yhteiskunnan ylikuormitettuja palveluita.Ei viisikymmenluvulla haavan takia menty muualle kuin saunaan suolavedellä hautomaan haavaa.Ei siinä antipootteja tarvittu.Paranivat hyvin

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 40 viestiä
1 | 2
Tarja
20.8.2012 09:11

Joo ja kaikenlaiset neuvolat ynnämuut, ei niitä ennenvanhaan tarvittu. omillaan tultiin toimeen. Ei ollut imetysongelmia eikä kriisiryhmiä. Kyllä pitäisi olelliseen keskittyä.

Ukki
19.8.2012 20:00

Olen käsittänyt että juuri nämä tikkusormessa tk:ssa jonottavat pyritään asiantuntija-arvioijan toimesta karsimaan pois.
Toinen ongelmaryhmä on kesäisin ns juokaleet, joilta liiasta viinasta jalat menevät alta ja ryhtyvät näyttelemään keskellä katua melkein kuollutta. Ambulanssi saapuu paikalle ja kyyditsee örisijän yhteispäivystykseen, oikeiden sairaiden sekaan. En tiedä, millä puolella örisijä hoidetaan taas juomakuntoon, mutta parinkolmen päivän päästä hän on kuulemma takaisin.
Tälllaisille sairaille kuuluisi järjestää oma selviämisasema. He eivät ole lasten kateltavia eikä kuunneltavia.

Kuka/ketkä tutkisivat syyt esille ?
18.8.2012 13:01

kansanterveyslaki tuli voimaan 1972, eikä sekään aiheuttanut mitään ryntäystä terveyspalveluihin. Eikä sitä näkynyt vielä 80- luvun alkupuolellakaan.Sitten 90-luku "räjäytti pankin". Terveydenhuoltoon oli jo lisätty ja lisättiin henkilökuntaa,mutta kansa alkoi vaeltaa vastaanotoille.Myös yksityissektori kasvoi.Ja tarinan jatkonhan tiedämme; mikään ei enää riitä, jonot kasvavat ja palveluihin on yhä vaikeampi päästä.Itse en ainakaan osaa kattavaa selitystä antaa.- Sen verran kuitenkin,että terveydenhuollolle on kyllä kasattu sille kuulumattomiakin tehtäviä, kuten sairaslomatodistukset tilanteissa,jotka hoituvat kotihoidossa.

työmies
18.8.2012 13:47

kyllä sairaus voi hoitua koti oloissa mutta työnantajat vaativat sairaslomatodistuksen

Pois oikeilta sairailta seki terveydenhuollossa
18.8.2012 19:20

Ikävä kyllä, juuri näin on käynyt.Työnantajan itse pitäisi valvoa, luottaako työntekijään, vai käykä toteamassa sairauden. Se on esimiestehtävä, eikä kuulu terveydenhuollolle, jos ei hoitoa vaadi.

kuntalainen
18.8.2012 20:17

Ainakin meillä saa sairastaa kolme päivää omalla ilmoituksella, seuraavat kaksi terveydenhoitajan tod ja sen jälkeen lääkäriin.

Patonki
20.8.2012 07:28

Meillä saa olla poissa 5 päivää omalla ilmoituksella ja tämän jälkeen pitäisi käydä lääkärissä jos ei tuossa ajassa parane.

työmies
20.8.2012 08:47

voi olla teillä mutta 97pros työnantajista vaatii todistuksen

Duunari
20.8.2012 09:05

Meillä taas vaaditaan todistus yhdestäkin sairauspoissaolopäivästä.

Kunnan piika
20.8.2012 09:33

Niin meilläkin flunssakausina, muulloin kolme päivää.

Pohtija
20.8.2012 19:45

Lienee syynä koululaitostemme menestyksen? Lääkäreitä ja Tohtoreita tehdään kohta joka neljännestä? Nyt ei voida syyttää ainakaan nuoria. Sillä he eivät ole voineet tehdä yhtäkään päätöstä tämän kehityksen suhteen. Joten , olisiko meidän syytä mennä huusiin,ellei peiliä ole muualla. Vai onko ne kaikki säretty totuuden paljastuskoneina?

Pipsa08
18.8.2012 11:33

Terveyshuoltoa saavat vain jolla on paksu rahapussi, sekä ihmiset joilla on vakituinen työ heillä pelaa terveyshuolto. Köyhät pieneläkeläiset sekä työttömät, saavat jonottaa kuukausia että pääsevät lääkärille. Oma kohtainen kokemus, lääkäripalvelusta on mennyt huonompaan suuntaan tutut vanhat lääkärit vaihtuu nuoriin kokelaisiin. Ainakin täällä missä minä asun, ei pääse pikkuvaivaiset eikä todella jotka tarvitsevat lääkäriä vastaanotolle, tyssää kun terveydenhoitaja tekee diagnoosinsa.

Näin ennen
18.8.2012 09:45

Niin, ja jos eivät paranneet, vaan pahenivat. Jos pahenivat tarpeeksi, niin potilas kuoli.

Omahoito on paras
17.8.2012 23:14

Niin, ja kuntaliitosten myötä vähenee terveyskeskukset. Lääkäriä ei ole tarvinnut yli 20-vuoteen, onneksi. Itse voi tehdä suurimman osan.

MIUKUMAUKU-
17.8.2012 22:23

Olen täysin samaa mieltä, mutta pitähään sitä Nyt mennä että saa sairaslomaa töistä tai vaikka pari respaa mukaan. itse käytän nuita palveluja VAIN oikeasti sairaana. ja silloinkin voisin jättää menemättä... samoin lapsillani!

Laurukainen
17.8.2012 18:29

Asian vierestä. Sana "mitottaminen" on melkein jokatyöhön. Mitä se tojellisuudessa sisälleen pitänee.? Liekö samaa sarjaa, kuin "kansan Oikeus Taju."

i.b.
17.8.2012 17:10

Terveydenhuoltoa todellakin rasittaa kaikenlainen turha juoksentelu lääkärillä ja neuvolat juoksuttaa terveitä lapsia turhaan erikoislääkäreillä, kun maalaisjärjen käyttökin olisi sallittua. tuttavani, pariskunta molemmat tosi pitkiä aikuisia, ja lapsi on hieman ikäisiään pidempi, juoksutetaan jatkuvasti mittauttamassa ja jopa erikoislääkärillä saakka. Olisivat enempi huolissaan jos niin pitkille vanhemmille tulisi normaalia lyhyempi lapsi. Ja monta muuta vastaavanlaista tapausta. Samoin tuo lasten muutenkin joka flunssasta terveyskeskukseen juoksuttaminen, antibioottien vaatiinen vaikka ihan selkeästi on vaan flunssa. Ei osata enää mitään itse hoitaa.

työmies
17.8.2012 18:00

näinhän se on terveet valittaa terveydenhuollon ylimitoituksesta lapsettomat ylimittaisesta päivähoidosta autottomat ylimitotetusta tieverkosta ym

I.B.
17.8.2012 18:10

NO ne terveetkin joutuu maksamaan niistä turhista käynneistä verojen muodossa. Päivähoito on kyllä ylimitoitettu sen vuoksi että kotona olevien vanhempien lapset kansoittaa päiväkodit. Ja kulkeehan autottomatkin julkisilla, eli se siitä kommentista.

työmies
17.8.2012 18:47

suomessa käytetään ylivoimaisesti vähiten rahaa terveydenhuoltoon jos vertailukohteena on muut pohjoismaat +saksa+ranska+alankomaat

Mainos
tuulipukuhelena 21.05.2013 10:56
Juuso 21.05.2013 10:55
tuulipukuhelena 21.05.2013 10:46
tuulipukuhelena 21.05.2013 10:44
bandit 21.05.2013 10:29
bandit 21.05.2013 10:23
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
21
Tuntematon 20.05.2013 11:44
no kylläpä se on pikku pakko kun ei saa ehkäisyä käyttää. Monesti siitä seuraa se raskaus, uskonto määrää niin ja uskon... Lue lisää »
21
Tuntematon 20.05.2013 11:56
jos lapsia tekee niin pitäs tietää että se on valvomista ja paapomista, pyykin pesua, ruan laittoa, eli normaali elämää... Lue lisää »
18
Tuntematon 20.05.2013 20:13
kyllä on perheitä joissa 2 lasta on samalle vuodelle syntynyt ;) Mitä olen lukenut niin lest. hyväksyy jos lääkäri kie... Lue lisää »
18
iltaa 20.05.2013 20:07
ennen tenavia tuli kun ei ollut kunnon ehkäisy keinoja ! monikin äiti on ollut vaan kauhussaan kun taas raskaana, ku... Lue lisää »
17
no 20.05.2013 20:20
miten olis lahjakortti hiljaisuuden retriittiin ? Tai vaikka terapiaan, ovat monet varmaan reporankoja :( varsinkin te... Lue lisää »
16
moikka 20.05.2013 20:52
Ei pääse nykyään kumpaankaan .. .ei töihin.. saati hoitoon !! heh < ;) Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös