- Täsmähaku
Tässä on mahdollisuus tienata hyvät rahat,sopivaa työtä josta hyötyä kansalle ja ihmisten terveydelle.Työvoimakoulutus tulee suunnata aloille joilla on tulevaisuus.Sesonkityöt ja pätkätyöt ovat tulevaisuuden aloja ja niillä tulee ansiot lähivuosina menemään yli vakituisten töiden.Vakituisten töiden ylimääräiset etuudet tulee jäämään pois vähitellen.Huomaa kuinka kävi Finnairin moottorihuollon siirtyi muualle kun oli niin paljon ylimääräisiä etuuksia ja kustannukset sitä kautta kaksinkertaiset verrattuna ulkomaiseen työhön.
Työoimakoulutus on nykyisin vaan lähihoitajakoulutusta. Joka puolella toitotetaan, että heitä tarvitaan ja niinpä myös koulutetaan. Ja ihan väkiselläkin vielä sinne on mentävä. Muka uudelleen koulutusta. Ja kuitenkaan eivät työllisty koulutuksen jälkeen. Siis ollaan pari vuotta niinkuin koulutuksessa ja tilastot pysyvät kauniina. Kyllä sinne sienikouluttajaksi saavat varmaan työssäkävijätkin osallistua, vai ?Sen kun aan ottavat omaa lomaa työstänsä ja koulutukseen menevät.
Voi voi työttömät ei sienikursseille kuule lähde. Ovat he sen verran herraskaista väkeä. Heillä tulee olla aina vain kivaa ja heidän täytyy saada juhlia ja lomailla niin kuin muidenkin , etteivät he syrjäytyisi työtä tekevästä kanssanosasta. Vastustavathan vihreätkin ydinvoimaa sen takia kun sähköä tulee jo pistorasiasta. Miksi työtön lähtisi sienikursseille kun tili tulee automaattisesti pankkiin mitään tekemättä.
No eikö syrjäytymisen ehkäiseminen ole SYLVA, ihan mukava asia. Tuleehan työttömällekin verokortti, mitään tekemättä. Työkyvyttömyyseläkeläisillä taas ei liiemmälti lomia ole, joten ei tarvitse erottua niistä, joiden mielestä työntekijöillä on liikaa lomia. Prepaid liittymäkin laskuttaa soittamisesta, vaikkei puhelin olisi edes "seinään kytkettynä". Ei siinä paljoa sienikurssit auta.
Kuulepa Limingan mies! Työn tarkoitus on, että ihminen pystyy sillä elättämään itsensä ja perheensä. Sesonki-ja pätkätyöt eivät ole kannattavia.
juu ja samalla raivata toisella kädellä risukot ja poimia jäkälät ja hillat mustikat juolukat vareksenmarjat ja mahlat koivuista kanisteriin 9€harjottelu palkalla..kannattais näitten älyttömien kahtella ens peiliin ja mennä ite sieneen
tulee poimia vain niitä sieniä jotka tuntee... tunnistan ainoastaan punaisen kärpässienen...
Alatpa tehdä jo itsesi vähitellen naurettavaksi. Kalevan pitäisi sulkea sinut pois juttutuvasta, sillä tästä jatkuvasta tyhjänpäiväisten provojen kirjoittelusta alkaa mennä jo maku. Mene itse sieneen ja marjaan, mitä tuota muita sinne toimitat.
Ei hän jouda,täytyy päivät roikkua täällä työttömiä mollaamassa !
EI TAAS NÄITÄ. KYLLÄ SESONKITYÖT ON OPISKELIJOILLE EI AIKUISILLE. Ja painu itse tienaamaan, kai siellä limingassa metsää riittää, ainakin vielä eilen näytti olevan, niitä sieni rahojasi, kerääpä kuule samalla muutama marja.
Sen verran on allergioita ja astmaa, ettei metsään ole menemistä.
Tarkoitatko; työttömät kouluttavat sienenpoimijoita? 4h-kerhon kautta voisit saada opastusta siihen hommaan. Heillä kun on ollut näitä virallisia neuvojia jo vuosikymmeniä.
Kuulehhan - montakohan tattia sieltä metästä tulis, jos meidän "työttömät" valtuutettaisiin sienestämään!!
Joo, en uskaltaisi ostaa keneltäkään, työttömältä enkä työlliseltä. Itse ne pitää omat sienet poimia.
Eikä vaan työttömille vaan kaikille halukkaille, jotta erottaisivat valkoisen kärpässienen herkkusienestä.
Olen ollut joskus kansalaisopiston järjestämällä sienikurssilla, oli vaan niin myöhään syksyllä ettei kovin paljoa enää sienilajeja ollut. Martat muistaakseni järjestää sienikursseja, minäkin haluaisin mukaan, sillä pidän sienistä ja osaan laittaa ruokaa niistä, mutta en kovin paljoa tunne niitä.
Jos saat tietoosi sellaisen niin laita tänne juttikseen tietoa. Minäkin laitan, vastaavasti. Jospa vaikka kurssilla tavataan.
Nyt on jo keskisuomessa kanttarellit nousseet. On tullut niin paljon vettä.
Ensi talveksi tulee paljon hyvää syötävää. :)
Koulutusta on järjestetty joka vuosi ja järjestetään edelleen kaupallisten sienineuvojien toimesta, joita löytyy 4H- yhdistyksistä, Martoista, maa-ja kotitalousnaisista, sieniseuroista. Kursseista kyllä ilmoitetaan joten Limingan mieskin kurssille ja sienen poimintaan, jolloinka turhat höpinät unohtuvat.
Työttömät voisi kouluttaa antamaan luontotietoutta liitoskuntiin, näin marjan- ja sienenpoiminnan alkeita lakeuden ukoille jakamaan.
Ei taas!
"Työvoimakoulutus tulee suunnata aloille joilla on tulevaisuus."
Tottavie Limingan risumarsalkka tarvitseisi lisäkoulutusta, noiden satujensa kirjoittamiseen.