- Täsmähaku
Kalevan vetävä otsikko ja uutisen kommentointi pisti miettimään, että ovatkohan kansalaiset ihan ymmärtäneet, että miksi ne hoitojonot ovat pitkät? Syy on täysin selkeä eli raha.
OYS ei ole muusta yhteiskunnasta irrallaan oleva norsunluutorni. OYS on osa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä, jonka taas puolestaan muodostavat ja omistavat kunnat. Kunta taas muodostuu kuntalaisista eli meistä veronmaksajista (ja veroa maksamattomista). Eli lääkärit, hoitajat, sairaala-apulaiset, sihteerit yms. ovat meillä töissä. Ja töitä sairaalassakin tehdään työnantajan (eli meidän) antamien resurssien mukaisesti. Mitä tämä tarkoittaa? Sairaalassa hoidetaan ihmisiä tasan tarkkaan niillä resursseilla, jotka me heille annamme. Valtaa OYS:ssa käyttää viime kädessä kuntalaisten edustajat eli valtuusto. Valtuusto päättää, että kuinka paljon shp saa käyttää rahaa esimerkiksi vuonna 2012.
Eli jos hoitojonot ovat liian pitkät niin meidän pitää mennä kertomaan kuntapäättäjille, että me haluamme maksaa lisää veroja, jotta jonot lyhenisivät. Rahalla sinne palkataan lisää työntekijöitä ja rakennetaan lisää tiloja. Näin yksinkertaista se on. Jonot eivät johdu lääkäreistä tai hoitajista vaikka näin media ja poliitikot antavatkin mukavasti ymmärtää; onhan se mukavampi laittaa syy työntekijöiden niskoille, kuin kantaa itse vastuu. Kunpa näkisi sen päivän, että shp:n valtuuston puheenjohtaja tulisi spontaanisti kertomaan julkisuuteen, että miksi ihmisiä täytyy pitä jonoissa.
Ovatko kaikki valmiita veronkiristykseen, jotta hoitojonot lyhenisivät? Minä en ole. Valitettavasti kukaan ei oikein tunnu ymmärtävän, että hoitotakuulaki on aivan älyttömän kallis laki. Terveydenhuolto on pohjaton kaivo, johon uppoaa varmasti kaikki raha mitä sinne syydetään.
Pitkä mutta asiaa aloitteesi, kyllä ihte pittää "kovistella" muuten kuolema korijailee ennenaikojaan. Sen näin mm OYS-päivystyksessä.
Härskiä vedätystä,kun jonottaville sairaille ihmisille pyörii mainos; Hoitoon jonottamatta!!
Nykyään Suomessa "tehdään rahaa" ruualla,asumisella ja nyt jo terveydellä!!