- Täsmähaku
Nykynuoret näyttävät olevan varsin pulskassa kunnossa. Varsinkin nuoret naiset ovat järjestään jopa hyvin lihavia. Onko tämä muotia vai seurausta epäterveellisistä elintavoista? Tällaisen muodin perään ei kannattaisi haikailla. Lihavuuden hankkiminenkin maksaa aika tavalla, koska joutuu syömään epätaloudellisesti. Ihmetellä vaan täytyy miten se ihran hankinta edes onnistuu.
Nuorena se pitää huonot elintavat jo aloittaa , niin pääsee jo keskiiällä eläkeelle yhteiskunnan varoilla elämään.Ei tarvitse itseään työllä rasittaa ja päivät pitkät saa vain tehdä kaikkea kivaa.
Eikö Sylvasta työnteko ole kivaa?
Kuten esimerkiksi kommentoida, työttömiä juttutuvassa, kun itse häpeäisi sitä, jos nähtäisiin sosiaalitoimistossa.
Ei leveä takamus tarvitse mitään mäkkäriruokaa, vaan se tulee ihan perintönä. Eikä myöskään kaikki lihavuus tule mäkkäriruoasta.
Yksi varteenotettava syy nuorten liikalihavuuten on liikuntatuntien vähentäminen kouluissa. Liikuntaharrastukset ovat nykyään melkeinpä salilla käyntiä. Hiihto, luistelu, laskettelu (joka ei kyllä Oulun seudulla onnistu) ovat jääneet nykynuorilta kokonaan pois. Nuoret aikuiset kyllä harrastavat ainakin hiihtämistä. Kesällä ei pelata pesistä eikä muitakaan pallopelejä.
Nykynuorten harrastus on "notkuminen" kauppojen kulmilla sekä sylkeminen ja muu sotkeminen. Ei siinä paljon kalorit kulu.
Vanhempien pitäisi kannustaa ja opastaa lapsia liikkumaan.
höpö höpö, liikunta koulussa ei läskejä sulata.
Ei koululiikunta läskejä sulatakaan, vaan ohjaa nuorta liikkumaan ettei läskejä tule.
Miksi kotona ei ohjata ja kannusteta lasta liikkumaan? Tietokoneesta virtajohto veks ja ovi auki lenkkipolulle...
Kotiväki ei välttämättä edes osta/lainaa jostain lapselle liikuntavälineitä koululiikuntaa varten. Kotoa opittu Asenne se on mikä liikuttaa tai on liikuttamatta. Toki oikealla tavala liikuntaan kannustava ja asiantunteva liikunnanope on koulussa yksi iso tekijä liikuntaharrastuksen heräämiseen, mutta kotona opittu asenne liikkumiseen on tärkein tekijä.
Kyllä kotonakin voi kannustaa liikkumaan, taas syyllistetään koulua.
Ei koulua syyllistetty, luitko viimeisen lauseeni, josta ilmenee, että kotona pitää kannustaa ja opastaa liikkumaan.
Miksi täällä aina katsotaan kaikki sanominen syyllistämiseksi, luetaan ASIAT VÄÄRIN. Aloittaja jotuu usein korjaamaan lukijan virheitä!!!!
Ei muutama viikkotunti liikuntaa koulussa riitä alkuunkaan, jos mitään muuta liikuntaa ei lapsi tai nuori saa. Ennen lapset liikkuivat ihan huomaamattaan. Kavereille ja harrastuksiin mentiin pyörällä ja kävelemällä. Nykylapset ja nuoret kuljetetaan autoilla tai 15- vuotialle hankitaan mopo. Ulkona oltiin lähes koko ajan kavereiden kanssa ja huomaamatta tuli liikuttua koko ajan. Nykyisin lapset ja nuoret istuvat tietokoneen ääressä vapaa- ajat.
Liikuntatunneilla on kyllä se vaativa tehtävä, että niiden olisi luotava myönteinen suhtautuminen liikkumiseen. Nykyiselläänkään ne eivät sitä tee, vaan vaikutus on useimmiten täysin päinvastainen.
Aina puhutaan liikkumisesta. siskoni kertoi kerran, että jos syö pienen patukan saa käydä tosi pitkä lenkin, ennenkuin se kuluu. jos minä käyn lekillä, tulee suurempi nälkä. ainoa konsti pitää paino kurissa on ettei käy liikaa kaupassa. olen kyllä aivan normaaalipainoinen ollut jo 20 vuotta. silloin pudotin painoa n.25kg ja pitänyt kanssa
Valitettavasti tämä on totta, mutta joskus se päätepiste tulee ja sitten yritetään laihtua kun on jo diabetes ym. lonkka ja nivelsairaudet päällänsä. Sitten se on jo myöhäistä yrittää saada se paino alas. Valitettavaa tämä on.
Mistä se kertoo kun liikkuvat kuin kauriit ja silti lihovat (geenit) nälkä panee syömään.
Bisneshän tuota haluaa, se tekee itselleen asiakkaita, ensin rajulla mainostamisella ja yhä suurenevilla annoksilla saadaan kansa lihomaan jonka jälkeen heille voikiin sitten ruveta myymään laihdutuskeinoja, aika härskiä hommaa!
Löytyihän se oikea syy lihomiseen. Markkinavoimat tietenkin ja yhteiskunta porvareineen ovat kaiken takana! Pitihän se arvata.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei se johdu markkinoista eikä köyhyydestä vaan ihmisestä itsestään ja hallitsemattomasta mussutuksesta ja liian pienestä kulutuksesta.
Jos käy vaikkapa Edenin tms kylpylässä niin ei voi olla ihmettelemättä lihavien suomalaisperheiden suurta määrää. Huomaa, että syömiskulttuuri on siirtynyt vanhemmilta lapsille. Vanhemmat, herätkää ja jättäkää hampurilaiset, sipsit ja colat ostamatta ja kuluttakaa se polttoaine, minkä ahmitte.
Puska-lautasmallin kumartelusta johtunee, liikaa hiilihytraattia jolla vaan kertyy läskiä mutta nälkä jää. Sitten semmostaki on, että jokku luulee pärjäävänsä kasveilla, mutta kun ei jaksakkaan niin koittavat suklaalla ja muulla roskalla saada mahan täyteen. Ei siinä se ihmeempiä selityksiä oo
Olen täysin eri mieltä lihavuuden hankkimisen epätaloudellisuudesta. Tervellinen ruoka on kallista. Ostapa pieni salaattirasia ja jotakin vähärasvaista lihaa, äkkiä hintaa tulee kymmenen euroa ja ylikin. Kun ostat rasvaisen b- luokan makkarapaketin ja pussin ranskalaisia, hintaa aterialle tulee pari- kolme euroa. Ei ole vaikea arvata, kummanlaisen vaihtoehdon esimerkiksi mitättömän pienellä opintorahalla kituuttava hankkii kurnivan vatsansa täytteeksi. Näistä vaihtoehdoista kuitenkin se halvempi saattaa sisältää energiaa jopa kaksi kertaa sen, mitä terveellisempi ja kalliimpi vaihtoehto. Nälkä lähtee kummallakin, mutta halvempi vaihtoehto alkaa pikkuhiljaa näkymään myös vyötärön seudussa, jos on vähänkään taipumusta lihomiseen.
Se salaattikin kannattaa tehdä itse, niin sen saa edullisemmin. Mielestäni kuitenkin hoikkana saa ruokansa halvemmalla, koska kulutus on pienempi. Jos olet oikein lihottanut itsesi, kuluu siihen epäterveelliseen ruokaankin runsaasti rahaa, koska joudut ostamaan aina isompia annoksia ja olet kulutuksen kasvun kierteessä.
Kun ostaa salaattiin eri raaka- aineita, niistä vanhenee suurin osa jääkaappiin, ennenkuin saat kaikkea tehtyä salaatiksi asti. Valmista salaattiakaan ei kannata tehdä viikkokausien satseja, sillä se ei säily paria päivää kauempaa syömäkelpoisena. Esimerkiksi lehtisalaatti nahistuu muutamassa päivässä, eikä muutkaan kasvikset kestä pitkiä varastointiaikoja edes jääkaapissa.
Loppujen lopuksi edullisemmaksi tulee ostaa pienet määrät salaattia, kun laskee jätteisiin menevän hävikin hintaan mukaan.
Nykyajan hedelmät ei ehdi pilaantua ennen käyttöä,ne säilyy yllättävän pitkään,juurekset myös säilyy hyvin.Soseuttaminen,pakastaminen,mehustaminen,säilöminen ovat hyviä keinoja silloin kun löytää edullisesti ruokaa suurempia määriä.