Mainos

Juttutupa

Ei vihlo, eikä pakota 29.6.2012 13:52 62 viestiä

Kävin tuossa toissa vuonna hammaslääkärissä vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen poistattamassa viisaudenhampaani ja hammaslääkärikin ihasteli, että kuinka hyvässä kunnossa hampaani ovat. Ei ainoatakaan reikää, eikä edes yhtään paikkaa yhdessäkään hampaassa, vaikka ikää on kertynyt jo yli kolmenkymmenen vuoden.
Moni nuorempi ystäväni käy joka vuosi hammaslääkärissä paikkauttamassa hampaitaan ja jopa juurihoidoissa. Itse pesen hampaani kerran päivässä kunnolla ja kuten todettua, ei reikiä, ei yhtään paikkaa, eikä vihlo syödessä taikka juodessa kuumaa tai kylmää. Tämä kaikki yhdellä kunnon hampaidenpesulla per päivä.
En tiedä että onko siellä hammaslääkärin penkissä sitten niin mukava asioida, kun jo alle kolmikyppisetkin käyvät kaiken maailman juurihoidoissa ja hampaissa on reikiä. Ovat minullekin sanoneet harjaavansa hampaat kaksikin kertaa päivässä, mutta silti reikiä tulee. Kyllähän se näin on, että purukalustossa se hampaiden harjaamis -ja hoitoaktiivisuus näkyy. On täysin teennäistä valehdella itselleen harjaavansa hampaansa riittävän hyvin, jos jopa joka vuosi joutuu käymään siinä piinapenkissä. Kallistakin on epämukavuuden lisäksi, mutta tietty valintansa jokaisella.

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 62 viestiä
1 | 2 | 3 | 4
DippaDuu
19.10.2012 12:32

Turha tänne on laittaa vaan "pesen hampaat 2kertaa päivässä ja silti on reikiä" viestejä.

Miten peset? (tekniikastahan ja ajasta se on kiinni)
Milloin peset? (ei saisi pestä heti syömisen jälkeen)
Naposteletko? (kaikki syöminen aiheuttaa happohyökkäyksen)
Syötkö purkkaa? (auttaisi happohyökkäykseen)
Poltatko tupakkaa? (sanomattakin selvää että huono juttu)
Käytätkö hammaslankaa? (hammasväleihin jää usein ruokaa mätänemään)

Itse pesen hampaat 2 kertaa päivässä noin 3min/kerta (aamulla ennen aamupalaa ja illalla n. 1h iltapalan jälkeen) ja käytän välillä hammaslankaa. Napostelen paljon enkä syö purkkaa. Tupakkaa en polta.
Minulla on ja on ollut reikiä. Ja ihan syystäkin! Ei se pelkkä hampaiden harjaus riitä. Jos samalla tavalla jatkan tulen saamaan lisää reikiä. (ja ikää on vasta 20v).
Uskon että minulla on varsin hyvä hammasluu kun en tämän enempää ole reikiä saanut!

hyvähampainen
2.7.2012 16:39

Tupakoivilla ihmisillä näyttää olevan kaikkein surkeimmassa kunnossa tuo purukalusto.Ei siinä auta vaikka harjaisi kolmekin kertaa päivässä koska tupakka vaikuttaa ikenien vetäytymiseen ja sitä kautta hampaiden kuntoon.

Ihan turha on vikistä ettei ole rahaa korjauttaa jos on tupakkaan varaa.

Hoitamattomat hampaat kertovat ihmisestä todella paljon,itselleni ei tulisi mieleenkään esim seurustella sellaisen kanssa.Todella vastenmielinen ajatus.
Aikalailla sama asia kuin lihominenkin:ei viitsitä pitää itsestä huolta ja sysätään nekin kulut lopulta yhteiskunnalle ja meille veronmaksajille.

Wertti
2.7.2012 16:07

Minulla yksi tuttavani sai 70-luvulla tekohampaat 40-vuotis lahjaksi ! - revitti pois kaikki hampaansa ja tekarit tilalle ! - silloin oli vallalla käsitys, että omat hampaat mätänevät suuhun joka tapauksesa ennen pitkää !

Valkoinen hammasluu
2.7.2012 15:41

Myytin mukaan keltainen hammasluu on kestävämpää!!!

no holes
2.7.2012 16:37

Minulla on juuri kellertävä hammasluu, eikä yhtään reikää ole suussa.

"pitää kuluttaa ennemmän kuin syö"
2.7.2012 15:06

Naulankantaan osuva aloitus. Turhaan puolustellaan itseä ja vedotaan geeneihin ja eri reikiintymistaipumuksiin, kun ei viitsitä illalla hampaita pestä nukkumaan mennessä.

Ikäihminen
2.7.2012 08:26

Kuulepas, "Ei vihlo eikä pakota", ei se hampaiden reikiintymien johdu pelkästään harjaamisen taitamisesta. Hampaathan ovat luuta, ja luun rakenne on jokaisella yksilöllinen. Samoin ravinto ja hivenaineet imeytyvät eri tavalla eri kudoksiin. Minun hampaitani ei vihlo, mutta paikattu on. En kuitenkaan saanut tekareita rippilahjaksi, niinkuin ennen muinoin. :)

Helpot vastaukset
2.7.2012 09:27

Täällä pistetään huonon luuston piikkiin hampaiden reikiintyminen.Pohjoissuomalaisilla on enemmän reikiä ja enemmän käydään hammaslääkärissä kuin muualla Suomessa.Pitäisikö meidän sitten hakea puoliso tuolta Etelä-Suomesta tai muista Pohjoismaista niin saisimme myös sellaisia geenejä joilla pysyy paremmin terveenä ja luusto vahvistuu?

Kesävaara
2.7.2012 15:42

Vedestä se johtuu. Siitä viime aikoina löytynyt tuota sulfaattia.

Voi elämän kevät mikä provo
1.7.2012 22:03

No huh! Onko jolu muka niin tyhmä että luulee viisaudenhampaiden tahdonvoimasta kasvavan tai sitten ei...heh

Terveisiä Matilta
2.7.2012 16:25

mulla on ieläki viisauvenhampaat:)

Oma erinomaisuus
1.7.2012 14:24

Millainen ihminen antaa viisaudenhampaansa kasvaa? Itse päätin, että viisaudenhampaat eivät kasva, eivätkä ole kasvaneet. En halua viettää tuntikausia viisaudenhampaiden revinnässä ja -leikkauksessa. Kyseiset hampaat ovat jäänne apinoilta.

Ei vihlo, eikä pakota
2.7.2012 02:05

Jo kyseisen hampaan etuliite kertoo sen, että miksi sinulle ei ole moisia kasvanut.

Oma erinomaisuus
2.7.2012 16:18

Jäänne apinoilta?

Kalevan lukija
1.7.2012 09:42

Hampaita kyllä harjataan täälläkin, mutta hammaslääkäriin meno on ennen kaikkea rahakysymys. Ei ole varaa.

eiku jonoon vaan
1.7.2012 11:14

Ei voi olla kun on kunnallinen hammashoito olemassa.

Ikäihminen
2.7.2012 08:29

Onhan se, mutta tiedätkö, kuinka kauan kunnalliseen pääsyä joutuu odottamaan? Minä odotin pisimmillään liki kaksi vuotta. Tietysti pääsee nopeammin, jos on särkyä tai hammas jostain syystä lohkeaa.

huoltaja
1.7.2012 09:21

Koitappas saada nuoria hoitamaan hampaitaan ja käymään hammaslääkärissä sen jälkeen kun ovat tulleet täysi-ikäisiksi. Hampaat harjtaan vain kun ollaan lähdössä kylille ja hammaslääkäriin ei lähdetä ennen kuin on reikiä. Limukkaa ja energiajuomia ja nuuskaa käytetään lopputulos voi olla aika paha muutaman vuoden päästä.

Juulia Ahdasperä
1.7.2012 01:44

Sylvalle: vanhoilla ne vasta kamalan huonot hampaat onkin. Tekareita joutuvat pitämään kun kukaan ei opettanut että hampaita pitäisi pestäkkin välillä. Ja jos on omat hampaat niin mustuneet tyngät.

Hammas
30.6.2012 23:54

Kyllä on ihme kommentteja ihmisillä.Nykyaikana ei huonoa hammasluuta ole olemassakaan. Kyllä se on syömisestä ja harjauksesta reikiintyminen kiinni!
Ja 1/2 jonotus Oulussa ei ole mitään!:)Ja taitaa rahaa mennä huonompaankin kuin purukalustoon, se vaikuttaa koko ihmisen terveyteen.

Mainos
Veli Kirkkohopea 25.05.2013 10:09
Tenavatähti 25.05.2013 09:53
Kaahari 25.05.2013 09:41
Persut nousevat ykkö... 25.05.2013 09:35
Tuntematon 25.05.2013 09:33
Kaahari 25.05.2013 09:32
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
37
Tuntematon 24.05.2013 11:47
Murhan tehnyt vanki ei saa elinkautista korkeintaan 12v. niin se on siinä.. Uhrin omaiset sen elinkautisen saavat oike... Lue lisää »
36
Tuntematon 24.05.2013 11:36
jos ihminen on tappanut vaikka 3 ihmistä, ensin vaikka kaksi ja sit kun vapaalla niin vielä yhden ! pitäskö sitä paapo... Lue lisää »
35
no 24.05.2013 11:40
ei ole tarvetta, olen vaan kuullut että elämän tapa vangit sinne pyrkii ! pidetään me niitä pystyssä verovaroin. Lue lisää »
35
Tuntematon 24.05.2013 11:37
nekin rahat voisi mennä parempaan, paljon se yksi vrk linnassa maksaa ? Lue lisää »
32
Ei koske talousrikol... 24.05.2013 13:05
Loppuu rikollisuus Suomessa,kun ulkoistetaan vankeinhoito Venäjälle(10-jeppeä samassa sellissä). Lue lisää »
31
talveksi lämpimään 24.05.2013 17:51
aivan nämä huhut ja mutut tv. ssä puhunut ja lehtien sivuilla. Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös