Hae sivustolta
- Täsmähaku
Lihominen jos joku on kyllä aihe, josta saa tiukan keskustelun aikaan varsinkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät eläessään ole kärsineet ylipaino-ongelmista, vaan ovat aina olleet normaalipainoisia. Siinä syytetään aina samalla virrellä ylipainoisia: Itse ovat itsensä lihaviksi syöneet, eivätkä harrastaneet tarpeeksi liikuntaa ym. Kyllähän totuus on se, että asia ei ole läheskään noin yksiselitteinen. Taipumus lihomiseen on täysin yksilöllistä ja siitä kuinka paljon kunkin elimistö "ilmoittaa" ravintoa vaativansa.
Vaikka harrastat liikuntaa, niin joillekin se lisää liikunan jälkeen sellaisen ruokahalun, että harrastettu liikunta menee ikään kuin hukkaan. Joillekin taas riittää huomattavasti vähempi ruoka kylläisen olotilan saavuttamiseen. Puhumattakaan siitä, että kuinka aineenvaihdunta ym. toimii eri ihmisillä eri tavalla. Eräs tutkija onkin asian osuvasti todennut "Ihminen joka omaa taipumuksen lihomiseen, niin hänen on koko ikänsä oltava koko ajan hieman nälissään päivittäin mikäli haluaa pitää painonsa aisoissa". Eräs toinen asioihin perehtynyt kirjoitti kirjassaan myös hyvin: Miksi kukaan haluasi väkipakolla syödä itsensä 200 kiloiseksi ilman, että elimistö niin pakonomaisesti vaatisi ja toimisi eri tavalla, kuin normaalipainoisten elimistö? Ja miksi 90% reilusti laihtuneista lihoaa takaisin muutamassa vuodessa, vaikka mahalaukun pitäisi olla selvästi pienentynyt laihtumisen jälkeen? Miksi kukaan tahallaan haluaisi menettää saavutetun suuren tuloksen tieten tahtoen? Vastaus: Koska heidän elimistönsä toimii edelleen eri tavalla kuin aina normaalipainoisina olleiden laihtumisesta ja mahalaukun pienenemisestä huolimatta. Voisivat joskus nämä onnelliset ikihoikatkin myöntää totuuksia ja olla kiitollisia, että ovat saaneet geenit, jotka eivät niin helposti altista painon nousemiselle.
Kun kerta lihominen on itsestä niin onko myös rumuus ja laihuus itsestä kiini kun kaikelaisia leikkausia tehdään jos vain itse haluaa kaunistaa itseään
Tunnen ylipainoisia ihmisiä, jotka menevät kuin shokkiin päästessään buffet-ruokailuun. Lautaselle ladotaan sellainen määrä ruokaa, joka normaalisti riittäisi moneksi päiväksi ja mielellään haetaan lisääkin ruokaa. Sitten sanotaan, että pitäisi laihduttaa.
Ja minä olen nähnyt laihoja jotka syövät buffetpöydästä aivan valtavia annoksia! (samallalailla shokissa kuin yllämainitussa tapauksessa).
-sitten santsaavat hetken sulateltuaan...
Itse tiedän tapauksen, jossa pienikokinen ja hintelä mies syö aina syömään päästyään sellaisia annoksia, että moni isokokoinen ja roteva ei pystyisi millään syömään sellaisia määriä kerralla.
On perin kummallista mennä kuuntelemaan ohjeita elämästä ja painonhallinnasta, sekä kolesteroileista, hoitajilta, jotka ovat itse kovin paksuja. He saavat olla ihan paksuja ominenensa, ei siinä mitään, mutta tulla sitten saarnaamaan tavalliselle ihmiselle oheita? Minulla on painoindeksi ihan kohdillaan ja muutoinkin koen olevani kunnossa, mutta kun oli taas tuo kolesteroli noussut 5:teen, ihan hirveää. Miten tuollaisen kanssa voi selvitä? Ajattelin heti ottaa tasaisesti ja paistaa pihvit ;=)
Ei kannata valehdella itselleen, muuthan eivät kyllä selityksiäsi usko muutenkaan .Itsekurista se on kiinni.Meidän joidenkin on vaan oltava tarkempia ja tehtävä vähän enemmän töitä pysysäksemme normaalipainossa.-Ei pidä heittäytyä vastuuttomaan kohtalon huomaan.-Pieni on tuo vamma, joka ahmimishaluun vie.Paljon suurempiakin elämässä on.
No hyvä ettei tarvitse liittyä Panonvartijoihin : )
Et, hyvä aloittaja pelastu vastuustasi sillä,että sanot joillakin muilla olevan painonhallinnan helpompaa.-Niinhän se on,että monella vammaisellakin on vaikeampaa, mutta itse jokainen ratkaisee,miten paljon vamma haittaa elämää.-Ota vastuu, ja vähennä herkkujasi.Älä näillä selityksilläsi salli, tai puolustele ylilihavuuttasi.Useimman meistä pitää harjoittaa itsekuria syömisessä.
Geenit todellakin määräävät paljolti, miten ylimääräiselle energialle käy: Varastoidaanko se rasvana vai lisääkö keho perusaineenvaihdunnan tasoa ja kuluttaa ylimääräiset kalorit. Viittaan amerikkalaiseen tutkimukseen, jossa testattiinkin ylipainoisten sijaan hoikkina pysyneitä ja heidän kehonsa reaktioita liikkumattomuuteen ja yli 1000 ylimääräiseen päiväkalorimäärään. Hoikillakin on tässä suuria yksilöllisiä eroja. Hurjin tulos oli eräällä nuorella miehellä, jonka keho kasvattikin ylimääräisellä energialla rasvan sijaan lihaksia. Yleensä näillä hoikkana pysyneillä perusaineenvaihdunnan taso nousi ja ylimäärä paloi ilman liikkumistakin.
Toisessa tutkimuksessa huomattiin lihavien ja hoikkien ihmisten suoliston bakteeriflooran poikkeavan toisistaan huomattavasti. Tulevaisuudessa lihavuutta voisi siis hoitaa vaihtamalla suoliston elintärkeät pieneliöt.
Tärkein lihavuustekijä on kuitenkin aivot. Ihminen on vuosimiljoonien aikana keräilijänä ja metsästäjänä oppinut, että silloin kun on ruokaa, syödään. Ne, jotka ovat pystyneet varastoimaan tehokkaasti ylijäämän, ovat pysyneet hengissä silloin, kun ei ole löytynyt ruokaa tai tullut saalista. Ns. läpipaskot ovat kuolleet nälkään. Viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana tästä vuosimiljoonien aikana kehittyneestä tehokkaasta energian käytöstä ja varastoinnista on tullut tänä yltäkylläisyyden aikana rasite.
Nyt on kuitenkin kyse vastuunottamisesta! Haloo- ei historiasta. Ihan varmasti jokainen itse voi vaikuttaa siihen,miten paljon painaa ja onko ylilihava.-Ei meistä kukaan usko,että syynä vedotaan pelkästään geeneihin- eikä kannata uskoa siihen itsekään.Valehtelua kaikki ! -Jos joku toinen ei kärsi samasta ongelmasta, ei se suinkaan ole minulle syy syödä itseäni ylilihavaksi.Minä vastaan itse, miten käy
Olipas loistava ja tyhjentävä teksti kerrassaan, kiitos siitä.
Höpö höpö selityksillesi! Sinä itse päätät oletko lihava, laiha tai jotain siltä väliltä.Ei mitkään geneettiset taipumukset oikeuta heittäytymään vastuuttomaan olotilaan: "Tälle en mitään voi". Ihan samahan se on vastutaan pakenevilla juopoilla ,jotka sanovat,että "minulla nyt vaan on tällainen geeniperimä".
Alkoholismi on aivokemiaa. Yksi jää viinakoukkuun jo muutaman kokeilukerran jälkeen, kun taas toisen kestää tissutella hallitusti vuosikymmeniä muuttumatta alkoholistiksi. Yksilöllistä, kuten moni muukin asia.
Tuo on kyllä ihan totta, että jokainen on vastuussa omasta massastaan. Muka sanotaan että lihavuus periytyy, mutta itse ainakin olen sitä mieltä että ruokailutottumukset periytyy. Tunnen perheen jossa on kaikki lapset pulleahkoja, ja isä ja äiti on selvästi ylipainoisia. Jonkun verran olen nähnyt myös heidän ruokailutottumuksiaan ja ruokaostoksiaan, niin en yhtään ihmettele tuota "perimää". Kassit pullollaan vaaleita leipiä, valmispizzoja, hamppareita, ranskanperunoita ym...iltamakeaksi keksejä ja karkkia, elokuvailtaan cocacolaa ja muita limukoita. Äiti saattaa vääntää suklaalevyn napaansa ennen kuin ehtii edes kotiin kaupasta.
Jos siis on hiemankin taipumusta ylipainoon, pitäisi olla ikuisella laihdutuskuurilla. Iän myötä moni antaa periksi ja lopettaa rajut dietit. Iskee hällä väliä meininki. Ostetaan ihan mitä sattuu. Valitettavasti epäterveelliset ruokailutottumukset siirtyvät tällöin lapsillekin.
Vääränlainen suhde ruokaan on sairaus. Tunneperäinen syöminen on myös mielialahäiriöön verrattava tila. Ahmimishäiriö on yleinen turhien ja epäonnistuneiden laihdutusyritysten jälkeen! Miksi aiheuttaa itselleen mielipahaa yleisten painoihanteiden takia ja pilata elämänlaatunsa, jotta täyttäisi nämä ihanteet? Syökää mitä haluatte ja olkaa onnellisia!
Niin. Lihavilla on yleensä se käsitys, että elämä olisi onnellista ja auvoista, vailla vastoinkäymisiä, jos olisi laiha. Tämä on tietenkin harhaa. Laihat ihmiset eivät ole sen onnellisempia, kuin lihavatkaan. Onni löytyy aivan muista asioista.
Saahan sitä itselleen ja muille uskotella, että lihominen johtuu geeneistä ja että sille ei voi mitään. Siltikään ihminen ei tavallisesti ei liho, jos kuluttaa syömänsä energian ja jos kuluttaa enemmän kuin syö, laihtuu. Jos on tottunut syömään tukevasti ilman juuri minkäänlaista liikkumista, liikunnan aloittaminen samalla ruokavaliolla tottavie tuo nälän. Siksipä pitääkin kiinnittää huomiota myös siihen, mitä, milloin ja kuinka paljon syö. Olen kuullut monelta ylipainoiselta, että nämä eivät syö juuri mitään ja silti lihovat. Käykin ilmi, että limsaa, sipsejä, suklaata ynnä muita naposteltavia/välipaloja ja alkoholia ei lasketa syömiseksi ja se oikea ruokakin on saitten monasti pizzaa, burgeriateriaa ranskalaisineen tai muuta vastaavaa, kun ei oikein muu ruoka maistu. Liikuntakin on usein muutaman kilometrin kävely tai pyöräily ehkä kerran viikossa tms.
Kukaan tuskin haluaa syödä itseään 200-kiloiseksi tahallaan, mutta kun nykyään ei ole puute ruoasta eikä rahasta, on turhan helppo antaa periksi mielihaluilleen. Sitten kun jättää aamupalan ja lounaan väliin, vetelee nälkäänsä pitkin päivää sokerisia välipaloja, huuhtelee ne alas limsalla, ottaa istumatyöpäivän päälle viinit tukevan ruoan kanssa ja lösähtää sohvalle tai terassille iltaolusien ja naposteltavien kanssa joka päivä, niin kierre on valmis. Sokerin runsas käyttö kun nostaa verensokerit nopeasti tappiin ja laskee ne nopeasti alas, jolloin alkaa hiukoa. Siihen kun ottaa lisää sokerinaposteltavaa, homma lähtee alusta. Ja kun se auto kerran on pihalla, niin miksipä ei ajaisi sillä nopsasti joka paikkaan...
Keho ei voi tuottaa energiaa itsestään, ei edes lihomiseen, vaan tarvitsee polttoainetta ulkopuolelta. Jos tankkaa liikaa, keho varastoi sen läskinä. Ihminen, jonka geenit ovat vähäenergiaiset, voi olla vain tyytyväinen, koska rahaa säästyy, pakkoko se on itsensä läskiksi syödä. Himo rasvaan ja sokeriin on opittu addiktio ja sellaisena hoidettavissa oleva häiriö, mikäli oma halu parantumiseen löytyy.
Oma halu on ratkaiseva. Passaa mulle kyllä,jos joku haluaa pitää itsensä lihavana- ihan okei. Mutta siitä en pidä,että selittää sen geeneillä. ja välttää oman vastuun ottamisen. Lihavuus tulee tasan tarkkaan siitä, mitä suuhinsa panee.
