- Täsmähaku
On nuoripari alta 4o molemmat, kolme lasta alle kouluiän ja siinä kynnyksellä. Oma ns velkainen asunto, henkilöauto.
Kumpikin - isä ja äiti ilman työpaikkaa ja palkkaa vuosikaudet. Lapset kasvatettavana.
Kuka maksaa viulut? Sinä, minä ja me jotka teemme työtä ja tai maksamme eläkkeestämme verot.
Eikö terveet nuoret tule saada tekmään työtä oman elantonsa eteen, yhteiskunnan eteen??!!
Pittäähän sitä elättää Eun Pankkejakin miksi ei perheitä Suomessa.Kyllä on katteus huipussaan eikö hävetä yhtään.
Kyllä ne on kaikenlaiset turhat byrokraatit ja nimensä allekirjottajat samoin kuin laaja skaala tyhjänpäiväisiä politiikoja avustajineen sekä tähtitieteellisiä rahoja "varastavat" eläkejohtajat,AY-johtajat,yliopistojohtajat...niitähän riittää.He ovat tämän yhteiskunnan suurimmt mätäpaiseet ja esimerkin näyttäjät.
Kolmen pienen lapsen kasvattaminen on tänä päivänä jo kova työ. Hyvä, että vanhemmat edes osallistuvat lastensa kasvattamiseen. Hyvä, että nämä lapset saa vanhemmat. Palkkatyöhön ehtii myhemminkin, ja tarvittaessa voi hankkia uuden ammatin koulutuksen kautta. Kadun sitä, että tein töitä hullun lailla silloin kun kolme lastani oli pieniä. Nyt virheitäni korjaa ammattiauttajat.
Tämä nyt on taas näitä provoja: ensinnäkin, mistä tiedät, mitä tuloja heillä on. Toiseksi, mitä se sinulle kuuluu, jos noin tulevat toimeen? Jos ihan oikeasti pelkillä kelan tuilla ovat, täytyy olla joko rikkaat omaiset tai perintöä, veikkausvoitto tai sitten kertakaikkiaan perhanan hyviä talouden pitäjiä, että elävät onnellisesti.
Vilkaisin ensin otsikon pikaisesti: Nuori perhe vuosikausia vain OIREILEE.. Hyvähän se on, jos sopuisaa perhe-elämää viettävät ja hengissä pysyvät näinä surullisina perhetragedia-aikoina.
Mistä se kateus kimpoaa, kauniit ja kiltit lapset vai päinvastoin..
Suurin mutta huomaamattomin ongelma on julkisenpuolen palkat jotka on leikkityöhön nähden aivan liian hyvät.
Julkisen puolen työpaikat ainoita, jotka hyödyttävät yhteiskuntaa. Yksityiset työnantajat hyödyttävät vain omistajia.
En huomaa tässä jutussa muita yhteiskunnan "mätäpilkkuja" kuin naapurissa asuvan kyylän jolla ei ole omaa elämää.
Ihmettelen tämän ketjun negatioita, jotka kohdentuu suoraan aloittajaan, käsketään antaa työpaikka, olla nostamatta eläkettä tyyleihin.
Tarkoitukseni oli ottaa esiin Suomemme s y s t e e m i n t a k a p u o l i, kun terveet nuoret pakotetaan vuosikausiksi "mitättömyyteen" ja tukiaiasketjuihin vaikka työikää ja haluja varmaan monilla on, ei tosin kaikilla ja ne häviää, kun vuoskaudet rullaat automaattitukiaisilla.
Aihe näyttä kolisevan tunteilla kovin kovasti.
Ratkaisu olisi helppo - työtä niille kutka haluaa tehdä - useimmat kai oikeesti ovat vastuullisia ja tahtovat työtä ja elämänsisältö lastensa ja yhteiskunnan ja itsensä hyvinvoinniksi. Tätä halusin nostaa esiin - kiitos!
Aloittaja kirjoittaa " elätettävistä yhteiskunnan mätäpilkuista." Ymmärsin, että tuolla kauhealla nimittelyllä hän tarkoittaa työttömiä. Ymmärsinkö väärin?
Olen usein miettinyt, että mikä ihmisryhmä tällä foorumilla jatkuvasti pilkkaa ja kirjoittaa törkeyksiä työttömistä? Eläkeläisiä ainakin näytti olevan tässä ketjussa, taisi olla viljelijöitäkin. Ketä muita?
Kalevan levikkialue on ollut aina maamme köyhintä ja kurjinta seutua. Halla on ensimmäisenä vieraillut pelloilla, tilat ei paljoa torppaa suurempia, pellot kivisiä ja rämeestä raivattuja, kotien ikkunat on naulattu kiinni ja lähdetty Ruotsiin töihin, syöty pettuleipää ja oltu pettuleipäkansan perillisiä. Kovin "isopäistä" , itsekästä ja sydämetöntä ainesta on köyhyys kasvattanut. Voisi kuvitella, että toisin olisi käynyt, mutta ei! Tuntuu kovin oudolle lukea noita viestejä, kun minut on ainakin kasvatettu siten, että kaikilla meillä on ihmisarvo, älä lyö lyötyä ja ole aina heikomman puolella. Tuliko esim. Nokialaisista yhdessä yössä mätäpilkkuja ja luusereita?
Mätäpilkuiksi solvaaminen saattaa herättää tunteita.Turha ihmetellä reaktioita. Tässäkin kommentissasi leimaat työttömät nuoret mitättömyyksiksi. Jos viestisi tarkoitus on kannustaa rakentavasti, se epäonnistui täydellisesti.
Aloittajan ongelma lienee se, että hän ensin sanoo nelikymppisiä nuoriksi leimaten myöhemmin kaikki nuoret. Sitten hän täysin perusteetta olettaa naapuriensa olevan työttömiä (kotona oleminen ei tarkoita työttömyyttä) ja olettaa samalla naapuriensa olevan jotain elättejä. Sitten hän haukkuu naapurinsa mätäpilkuiksi. Aloittaja on itse todennäköisesti jonkin sortin eläkeläinen elämäntapakyylä, joka ei tiedä oikeasti naapurinsa asioista mitään.
Ethän sinäkään tee mitään paitsi kirjoitat juttutupaan. Oletko sinä mitätön? Miksi haukut työtöntä perhettä mitättömäksi, ja sitten kuitenkaan sinua ei saisi haukkua?
Nykyään suomalaiset eivät enää usko Jumalaan, vain kolmasosa uskoo. Täten käskyt voidaan unohtaa. Jos sinä et kunnioita sinua nuorempiasi, ei sinuakaan tarvitse kunnioittaa. On vain yksi käsky: tee toisille kuten haluat itsellesi tehtävän.
Sinä et pidä perhettä minään jos he eivt käy töissä. Ethän sinäkän käy.
lottovoitolla on kiva elellä.
ei kannata kateuttaan puuttua kantaväestön saamiin tukiin ulkomailta hankitaan tarkoituksella elätettäviä. oulun kela on näitä mustanaan ja menkää katsomaan miten niitä kohdellaan oulun sossussa palvelu on ihan toista luokkaa kuin suomalaiselle.
no mitä ne ulkomaalaiset tekevät elävät meidän siivellä eikö heidänkin pitäs tehdä jotain leipänsä eteen.
Tietysti työteko koskee kaikkia terveitä.
No täytyy sun olla utelias ja kattellinen ko noin paljon tiedät toisten ihmisten elämästä. En minä kehtais kytätä.
Se vaan on niin, että nykyajan kvarttaalitaloudessa yli 35 työttömäksi jäänyt
on jo auttamattomasti liian vanha enää työllistymään.
Hanskat naulaan, kirves kaivoon, eläke ja lomaosake Epsanjasta/Kreikasta
olisi pelkästään inhimmillistä em tilanteessa.
Ei Suomi voi noin elää, pidemmänpäälle - työtä ja tekjemistä ja kansantaloutta nousuun on kaikkien velvollisuus.