Mainos

Juttutupa

näkijä 7. elokuuta 2012 kello 15.23.01 30 viestiä

Samalla tavalla kai sillä rintamalla on lintsareita kuin yksityissektorilla.Tuskin enempää asiasta pitäisi tehdä jonkun opiskelijan Gradu työnäyte.Olen nähnyt kun kunna työntekijä tekee erittäin kiivasta tahtia työtä ja olen nähnyt kun yksityis firman henkilöt huijaa työajoissa

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 30 viestiä
1 | 2
kijuhy
9. elokuuta 2012 kello 9.29.07

silloin kun on luulon varassa tulee haukuttua kateellisena muiden töitä, kannattas ottaa ensin asioista selvää? Eikös?

lomaileva virkamies
9. elokuuta 2012 kello 8.49.41

Olen ollut nyt 10 vuotta julkisella puolella töissä. Sitä ennen 11 vuotta yksityisellä. Mukaan on mahtunut kiirettä ja vähemmän kiirettä molemmilla sektoreilla. Mutta kaikkein kiireisintä on ollut nykyisen työnantajan palveluksessa; ei puhettakaan, että ehtisin pitämään puoliakaan lain suomista tauoista ja että työaika riittäisi työni tekemiseen. Mutta ennemmin kiire kuin toimettonuus. Pidän työstäni ja koen ansaitsevani palkkani joka päivä. Sillä, mitä muut ajattelevat minusta, ei ole merkitystä.

AirMan
8. elokuuta 2012 kello 23.46.23

Kuntapuolella työtahti on rauhallinen, kun päälliköt on nimitetty puoluekirjan perusteella ja monet ovat niin epäpäteviä, etteivät uskalla toimistostaan poistua työn tekemistä valvomaan ja ohjeistamaan. Siinä kun on vaarana, että epäpätevyys huomataan. Kun ei tee mitään, niin ei tule virheitä.

Kauheeta
8. elokuuta 2012 kello 22.15.50

Kateellisten nälvintää tuo on kun kunnan hommissa ei ruoska iske tahti työtä tehdessä ä

Ratavahti
8. elokuuta 2012 kello 20.13.08

Valtiolla ihanteellisten työolojen lisäksi muitakin etuja mitä ei yksityisellä.

Mainos hoitaa loput
8. elokuuta 2012 kello 20.05.48

Mutta kuitenkin eniten valittettaan ykstyisensektorin työnjäläjestä.Silti ellää kasku; Mitä yhteistä on Mannerheimin patsaalla ja kunnan työntekijällä?
Vastaus;; Ku oikein tarkkaan kattoo,niin näyttä siltä,että ne liikkuvat!!

kokemuksen rinta ääni
8. elokuuta 2012 kello 14.32.57

Onhan sen aina nähnyt mikä ryhti ja tahti on kunnan ja valtion töissä verarten yksityisiin. Yksityisellä tehdään eikä tuumailla. Valion leipä on laviaa ja varmaaa.

Näin meillä päin
8. elokuuta 2012 kello 13.56.41

No kuten meillä päin kaupungin työntekijä kantaa kaupungin tavarat omalle tontille pihakivistä lähtien ilmatteeksi.

Tuskin niitä ilman saa kuten kaveri kehuskelee.

kysy ellet usko
8. elokuuta 2012 kello 14.14.26

Ei ole mitään työpaikkaetuisuuksia eikä -alennuksia kaupungin työntekijöillä.

Johonkin harrastukseen, esim liikuntaan voi saada parin euron alennuksen.

tosi on
8. elokuuta 2012 kello 19.51.43

Kyllä niitä työpaikan vehkeitä lainallaan rakennushommiin sun muihin, ei niistä huudella.

jep
7. elokuuta 2012 kello 22.32.42

Kateus vie kalatkin vedestä.

ASLAK
7. elokuuta 2012 kello 20.34.28

Bures!
Eihän niilä mikhään huono maine ole. Katheeliset haukkuu vain ko ei itte pääse kunnan homhiin. Katheelisia kismittää ja ottaa aihvoon...Hei!

Lukija
7. elokuuta 2012 kello 20.28.39

Onhan siinä eroa jos maksaja on päivittäin läsnä kuin avoimella sektorilla ja päinvastoin.

Dunja
7. elokuuta 2012 kello 20.11.31

Perinteisesti demarit perustivat kuntiin omat "työpiirinsä". Työhönotossa hulluina vuosina jaettiin paikat puoluekirjan mukaan. Nykyään "työpiirit" ovat siirtyneet organisatioissa ylemmälle tasolle. Silti sama meno jatkuu. Olettehan huomanneet, että jokaisessa kunnallisessa laitoksessa työntekijöillä on "oma demari". Persujt eivät ole onnistuneet tai eivät uskalla ruveta jakamaan mm. ammattiyhdistysliikkeessä omaa tukiverkostoaan.

Taas munasit itsesi
7. elokuuta 2012 kello 20.43.38

90% kunnista on kepulaisten hallussa.Suurimmat kaupungit kokoomuksen.

Dunja
7. elokuuta 2012 kello 21.12.06

Osui ja upposi!

suositaan sukua
9. elokuuta 2012 kello 9.11.58

Kemissä oli aikanaa tilanne kaupungin yhdellä osastolla voitiin pitää sukukokous olisiko tällaisellakin jotain yhteyttä arvostelulle.

tiedostava
7. elokuuta 2012 kello 20.08.19

Teemme tärkeää ja vastuullista työtä.

Ei kannata miettiä, mitä joku muu meistä mahdollisesti ajattelee:)

Työtön
7. elokuuta 2012 kello 19.49.47

Olen ollut töissä yksityisellä sekä kunnan ja valtion hommissa.Ei kyllä tule mieleen että miten yksityisellä voisi huijata työajoissa?
Olin joskus kunnan tai valtion hommissa ja maastossa työaikaa venytettiin erilaisin keinoin niin että saatiin paremmat päivärahat.

Yksityisellä puolen on usein näköyhteys toisiin työntekijöihin joten laiskottelu ei onnistu.Kunnan tai valtion laitoksissa on hyvin usein ollut omat huoneet joten voi surffata netissä tai mietiskellä omia asioitaan.

Lusmu
7. elokuuta 2012 kello 20.57.41

Onnistuu tosi hyvin yksityisellä. Joka päivä ehkä noin 4 tuntia tehokasta työaikaa, muuten netissä surffailua yms. Eipä siinä, teen silti enemmän hommia kuin nuo työkaverit, eli olen vissiin vähemmän lusmu kuin he?

Mainos
Tuntematon 19.06.2013 23:58
Tuntematon 19.06.2013 23:57
Koillismaan tyttö 19.06.2013 23:51
rose 19.06.2013 23:50
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
14
Tuntematon 19.06.2013 07:06
Eroajat ovat enimmäkseen 18 vuotta täyttäneitä, jotka on lapsina liitetty kirkkoon lupaa kysymättä. Haluaisitko itse mak... Lue lisää »
9
Kielletään kaikki.. 19.06.2013 06:44
Kylläpä siinä rupiaa kerrostalojen portaikossa kuulumaan kova liikennöinti, kun väki alkaa lappaa ulos röökille. Ovet pa... Lue lisää »
8
Tuntematon 19.06.2013 09:22
Hallituksessaolo on syönyt aina ehkä paria poikkeusta lukuunottamatta hallituksessa mukana olleitten puolueitten kannatu... Lue lisää »
8
km 19.06.2013 09:59
Kieltäköön. Tupruttelen sitten postiluukusta käytävään. Lue lisää »
7
haitta 19.06.2013 09:23
Parvekkeella alkoholijuomien nauttiminen aiheuttaa eniten häiriötä samoin pentujen kirkuminen , sekä rakkien räkytys. Lue lisää »
6
Sumuttaen katse tois... 19.06.2013 08:36
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Mielestäni yhteiskunnastamme on tullut erinäisten kieltojen yhteiskunta. Tosiasia ... Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös