- Täsmähaku
Presidentimme Sauli Niinistö on lähtenyt samalle tielle, jolle päätyi Saksa 30-luvulla. Painettiin rahaa niin paljon, että postimerkkikin saatoi maksaa 50 miljoonaa Saksan markkaa. Tässäkö on nyt viisaimman kokoomuslaisen talousihmisen neuvo Euroopan kriisiin? Miettikääpä te, jotka Niinistöä äänestitte että ettette vaan olisi olleet Kokoomuksen populismin uhreja. Nytkinhän Kokoomus ajaa jo kolmilla rattailla, Katainen puhuu yhtä ja Niinistö sekä Vapaavuori ovat täysin eri linjoilla, mutta eivät kumpikaan samoilla linjoilla keskenään. Mutta että "lisää rahaa"!?!
Sinä et nyt ymmärrä asian hienoutta.
Niinistöhän tarkoitti, että sillä Suomessa painettavalla rahalla Suomi maksaa ne muitten maiden tarvitsemat tukirahat.
Ei suomi paina rahaa. Euroopan keskuspankki sen tekisi.
Itseasiassa myös Suomella on setelipaino ja varmaan mekin saamme painatustyötä. EKP ei kai itse paina yhtään seteliä vaan eri maiden setelipainot.
Olen ymmärtänyt, että muillakin euromailla on sama valuutta kuin meillä. Voiko sitä silloin yksittäinen euromaa omin nokkineen euroja painaa lisää. Luulisin, että se tapahtuu EKP:n toimesta. Huom! luulisin. Eikö kreikkalaiset olisi painaneet itselle uutta setelirahaa aikaa sitten, jos se yksittäisen euromaan toimesta olisi mahdollista.
Rahamies,
Tarkistin Niinistön puheet. Hän puhui EKP:n toimesta tapahtuvasta rahan painosta.
Joo Suomihan se rahaa lisää painaa, joo o, joo o. Toivottavasti olet huumorimielellä liikkeellä. :)
Kyllä malli on USA :sta. Tuon asian jonka Niinistö sanoi, kertoi viikko sitten suomalainen asiantuntija ekonomisti. Ja Niinistön sanomisilla ei ole mitään merkitystä, kunhan vain toteaa sen mikä on väistämätöntä.
Kopiokone laulamaan. Sitä kai se tarkoittii
Inflaatio siitä seuraa pahempana kuin koskaan, Euron maksavaan tavaraan, pian pitää olla kaksi euroa, eli pian on euro vain puoli euroa, näin kerroin esimekin vaalossa.
-Irti Suomi EU:sta ja talouliitto EMU:sta.
Paperirahan liika liikkeellelaskeminen on inflaation todellinen syy... Kannattaako olla EU /EMUSSA? EI, irti molemmista.
Inflaatio on SDP:n tie. Te sosialistit haluatte muistaa Saksan markan inflaation, mutta ette 60-70 luvun devalvaatiot, joilla tyhmiltä työmiehiltä inflaation kautta leikattiin toistakymmentä prosenttia markan arvosta kaikessa rauhassa sen vuoksi, että SDP oli hallituksessa. Nykypäivän Zimbabwessa prosentit ovat satoja, ellei tuhansia ja sielläkin sosialistinen Mukabe pitää valtaa.
Perussuomalaiset haluavat, että Suomen markka devalvoidaan, ei euro. Kävimme tästä asiasta keskustelua Juttutuvassa pari kuukautta sitten, mutta asia on kantautunut presidentin korviin vasta nyr? Entä, jos perussuomalaiset saisivat oman valuuttansa? Joka tapauksessa maassamme osa kansasta jatkaiisi joko euron tai dollarin käyttöä, vaikka meillä olisi perusmarkka. Turha perussuomalaisille on mitään opettaa. Veikkaan, että perussuomalaiset haluaisivat devalvoida markkaa vuosittain noin 10...15%.
Vaikka esiinnyt talouden asiantuntijana niin kirjoitat lööperiä. Devalvaatio on ainoa keino jolla EU selviää talouskriisistä ja sillä ei ole mitään tekemistä valuutan nimen kanssa. Euroa on devalvoitava ainakin 30% jotta olisimme edes vähän kilpailukykyisempiä kaukoidän maihin verrattuna. Devalvaatio nostaa tuontitavaran hintaa ja laskee kotimaassa valmistetun. Mitä oikein höpötät Perussuomalaisten omasta rahasta? Meinaatko kaikille puolueille omaa rahaa?
Dunja on jämähtänyt 70-luvulle eikä pääse sieltä millään enää nykyaikaan. Hän elää vahvasti vielä Neuvostoliitossa ja taistelee sosialismia vastaan. Lukuja hän tempoo omasta mielikuvituksestaan ja inttää niitä tosiksi. Hiukan hämmästyttää, että hän ei puhu SMP:stä vaan Perussuomalaisista...
Pahus, voisin melkein vannoa, että Soini halusi setelirahoittaa maamme taloutta 90-luvulla. Vai oliko jo euroa.
Mitäs sinä niin uusia asioita muistelet.? 90-luvulla Kokoomuksen Iiro Viinanen vannoi vahvan markan nimeen ja pyörsi muutaman päivän päästä puheensa. Taitaa olla teidän kokoomuslaisten vannominen sellasta.
Kotimaalla ja kotimarkkinoilla tarkoitetaan Europan Unionin koko aluetta, koska meillä on yhteisvaluutta. Tavallinen tallaaja näkee pikaisesti minkä hinta nousee ja mitä kannattaa ostaa. Öljyhän se on tarpeellinen aine ja omaa tuotantoa ei ole. Se aiheuttaa kotimarkkinoille paineita. Atomimiiluja kannattaa rakentaa sittenkin.
Setelirahoituksessa Niinistö on vain peesailijan osassa. EK:n uusi pomo Juhanna Vartiainen sanoi asian julki vajaa viikko sitten. Inflaatio ei ole uusi ilmestys. Tällä hetkellä inflaatio on 2,8%.
Heti syksyllä tulee eduskunnan käsittelyyn ns kuittipakko asia. Jota on suoraltaan vastustaneet EK ja MTK. Miksi? Harmaa talous on kuin kavala syöpä, se on saatava kuriin. Meidän ei tule edetä Välimeren valtioiden tiellä, se tie tuloksineen tiedetään. Lisäarvoa ei synne selittämällä, vaan tekemällä työtä. Tekemisen tuloksista pitää yhteisönkin hyötyä. Nyt on vallalla yhteisöstä syöminen itsekkäästi.
Ihan idealistinen ajatus. On se hienoa, että meillä kotimaassa hoidetaan toisten maiden asiat kiltisti sillä aikaa, kun muut lusmuavat ja harrastavat sitä pimeää työtä ja suomipoika kiltisti maksaa muiden kettujen viulut! Todella reipasta! Kyllä Katainen oli oikeassa! Vastuunkantajia on sitten yksi euroopan maa täynä!
Kreikka pitäisi erottaa eurosta taloudellisin perustein. Niitähän löyttyy. Eikä pitää eurossa poliittisin perustein.
Demarit eivät ole Dunjan ystäviä, hyvä, eivät minunkaan eikä nykyset vasemistoliittolaiset...
Maassamme edelleen harjloitetaan porvarillista politiikkaa, myös ns. finanssipolitiikkaa (rahatalouspolitiikkaa).
"Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät".., en ole ex vennamolainen enkä nyky soinilainen, en demari, en vasuri enkä kokkare yms, mitä niitä nyt Eduskunanssa onkaan?
Inflaatio syö rahan arvoa, ja se pakottaa devalvoimaan, ja todellisuudessa "tavallinen" kansa o n maksumiehenä ja eurooppalaiset pankit nyt rikastuvat, ihmiskapitalistit sen prosessin taustapiruina.
Liiallinen paperirahan liikkeelle laskeminen on inflaation todellinen aiheuttaja, huono porvarillinen rahatalouspolitiikka syyaihe, ja imperialistinen kapitalismi syynä.
Eduskunnnan ja hallituksen porvaristo tätä pirullista oravanpyörää pyörittää ja perintä kohdistuu kansan ostokykyyn. Irti porvaripolitiikasta!
Ei täällä kukaan ole vapaa ja ennen verorahat meni oikeaan laariin eli oman kansan hyvinvointiin, mutta nyt ne menee ulkomaan pankeille ja paksuperseinen pankkiiri kiittää!