- Täsmähaku
Ihmetellä täytyy tutkimustulosta. Entä jos olisi kysytty haluaako siirtyä Euron mukana EU-liittovaltioon vai haluaako markan mukana itsenäiseen Suomeen?
Taitaapa liittovaltiovaihtoehto olla kuitenkin eri asia kuin euro?
Tulisi konkka aalto ja työttömyys,miten maksettattais euro velat pois,ne kun eivät katoa,markka HAH.
Olinpa tuossa tutkimuksessa mukana
Ajattelen, että vähemmän koulutetut ovat karismaattisten, sutkautuksia latelevien kaikenvastustajien johdateltavissa, kun taas korkeammin koulutetut osaavat punnita vaihtoehtoja ja todennäköisyyksiä itse.
Toinen puoli uskoo kaiken, mitä uhkakuvia euroerosta kerrotaan. Toinen puoli haluaisi asiallisen selvityksen, mitä nämä eurouskovaiset eivät kuitenkaan esitä. Siksipä euron vastustajilla on kalvava epäilys siitä, että mitä jätetään kertomatta. Ja fanaattiset kokoomuksen kannattajat ovat jo niin kähminnässä mukana, etteivät haluaisi luopua saavutetuista eduista.
Ei riitä, että kysytään haluatko erota eurosta vai et. Pitäisi esittää myös faktat molemmissa tapauksissa eli mitä erosta seuraa ja mitä ei. Moni ihminen voi ajatella, että siitä vaan, mutta jos samalla kerrottaisiin vaikkapa viisi pahinta seurausta, voisivat vastaukset olla jotain aivan muuta. Sama juttu ydinvoiman kanssa. Moni vastustaa, mutta ei kuitenkaan hyväksy sähkön hinnan nousua. Siksipä kansanäänestyksiä ei kannatakaan järjestää, koska ihmiset eivät tiedä, mistä he äänestävät. On parempi, että demokraattisesti valittu eduskunta päättää näistä tämänkaltaisista suurista asioista.
Jos on säästöjä 6000€=600Smk. Ja kansanedustajat vastuuta kantavat ja sanovat:"mehän sanottiin, että näin käy."
Ei siellä eduskunnassakaan ole sen enempää asiantuntemusta. Mutulla nekin päättävät. Sanotaan, että seuraa perikato jos eroamme eurosta. Kukaan ei ole kuitenkaan esittänyt ainuttakaan faktaa asiasta. Todennäköistä on, että vuoden parin sisällä euro kaatuu itsestään kun Saksa lopettaa rahoituksen. Ja silloin taaskin jää tsuhna seisomaan asemalle kun juna lähtee.
odotetun suuntainen ja looginen tulos - mitteepä muuta.