- Täsmähaku
Hei!
Hallitus aikoo pudottaa työmatkojen km-korvauksia! Mihin unohtui vapaa-ajan matkojen verotus eli ns. charter-vero, jolla kerättäisiin vähintään 150 milj.€ valtion kassaan eli enemmän kuin km-korvausten laskemisella. Km-korvausten pudottaminen laskee samalla työhalukkuutta käydä töissä toisella paikkakunnalla ja lisää siten työttömyyttä.
Auttaisi myös Suomea saavuttamaan päästötavoitteensa ja lisäisi kotimaan
matkailua sekä työpaikkoja kotimaassa.
Paljonko tuo summa on prosenteiossa?
KANNATETAAN ! Molemmat veron käyttöön mahdollisimman nopeasti.
Minä sanoisin että lentopetrooli tulee laittaa verolliseksi niin kuin kaikki muukin polttoaine.
Kilometrikorvausten rajoittamisen ensisijainen tavoitehan on poistaa verotonta palkanlisää paljon ajavilta, ei niinkään kerätä lisää tuloja valtion kirstuun. Kodin ja työpaikan välisisistä matkoista ei makseta kilometrikorvausta, vaan työmatkat saa vähentää verotuksessa omavastuun jälkeen ja oman auton käytön mukaan vain, jos julkisilla ei pääse aikataulusyistä. Sitä kautta valtion kassaan jää toki enemmän veroja. Tässä nyt suloisesti sotketaan kaksi asiaa toisiinsa...
Totta kirjoitat asioiden sekoittamisesta keskenään. Kuitenkin kuka takaa ettei työmatkakulujen laskentaan tarkoitettuun kilometrihintaan puututa? Kun ja jos kilometrikorvauksien hintaan puututaan, niin houkutus on suuri puuttua myös oman auton käyttöön työmatkoilla. Siihen tarvitaan vain verovähennyksen muutos ja se kosksi tosiaan vain autoilua.
Hulluinta on juuri tuo "ei pääse aikataulusyistä" koska julkisilla matka kestää 3,5 - 4 tuntia ja omalla autolla 30-40 minuuttia.
Kuka haluaa käyttää 4 tuntia työmatkoihin jos mahdollista päästä 30 minuutissa? Jos omat työmatkat pidentyisi 4 tuntiin, niin tekisin joka päivä kyllä kotikonttorilta hommat.
Yhdyn aloittajan mielipiteeseen lentomatkojen oikeasta, tuettomasta, hinnoittelusta. Osa hinnasta tulisi tilittää suoraan lentämättömille, joiden hiilitossunjälki siihen oikeuttaa.
Tiesithän, että lentämisestä aiheutuvat hiilitossujälet on parin prosentin luokkaa...Kannattais keskittyä todellisiin ongelmiin tuossakin asiassa ja lopettaa tuo lillukanvarsista paasaaminen.