Mainos

Juttutupa

Rannan Ukko 21.6.2012 15:27 58 viestiä

Tiesithän sinäkin, että ensi vuoden alussa voimaan tuleva YLE-vero ei koske Ahvenanmaan kansalaisia. Hallituksen esityksessä (HE 28/2012) todetaan, että "Yleisradio Oy:n rahoitustavan muuttuessa ei ole perusteltua muuttaa Ahvenanmaan osalta nykytilannetta. Yleisradioveroa koskevan lakiehdotuksen mukaan sitä ei tämän vuoksi sovellettaisi henkilöön, yritykseen tai yhteisöön, jonka kotikunta on Ahvenanmaan maakunnassa." Näin onkin hyvä, että mannersuomalaiset vain maksavat tätä veroa - sinä ja minä.

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 58 viestiä
1 | 2 | 3
Käen elättäjä
2.1.2013 11:43

Se on kuin käki pikkulinnun pesässä. Lihoo ja voi hyvin.

Huugo
2.1.2013 13:59

Tässäkin ketjussa on ollut juttuja, joissa on asiallisesti selostettu, mistä on kysymys. Mutta kun on vahvat ennakkoluulot, niin millään tosiasioihin perustuvalla informaatiolla ei ole vaikutusta.

rkpläinen
1.1.2013 15:52

Mitä peliä tämä on? Miksi sinun mielestä saariston väen tulis tätä veroa maksaa kun ei edes kuunnella radio. Minäkin oululaisena ymmärrä hyvin tämän päätöksen. Ruotsin kieli pitää säilytää ja maksaa vain se kieli mitä kuuntelee.

fgfg
1.1.2013 15:51

No ei pidä aloittajan juttu paikkaansa, lainaus MTV;n sivulta:

Suomessa tv-lupamaksu on ollut 252,25—261,60 euroa kotitaloudelta vuodessa riippuen siitä, millaisissa erissä maksun maksaa. Ahvenanmaalaiset ovat kuitenkin koko ajan maksaneet pienempää summaa.
Ahvenanmaalla tv-lupamaksu on suuruudeltaan 220 euroa kotitaloudelta.

Maksettava summa on siis joitain kymppejä pienempi kuin muualla Suomessa.

Vuoden alusta Suomen tv-lupamaksu muuttuu, kun kiinteä summa vaihtuu Yle-veroksi.

Tällöin maksettava summa tulee olemaan 0,68 % henkilön ansio- ja pääomatulojen määrästä, mutta kuitenkin enintään 140 euroa.

Ahvenanmaalaiset pysyvät ensi vuonnakin omassa maksumallissaan, jolloin 220 euron vuosimaksu jatkuu. Summalla rahoitetaan Ålands Radio/TV AB:n toimintaa.

lepakko, PS
1.1.2013 15:16

Kyllähän tämänkin asian voi laittaa persujen piikkiin?

saaristolainen
1.1.2013 13:57

Minusta se on hyvä, että ahvenanmaalaisten ei tarvitse maksaa yle-veroa. Oikeudenmukaista.

Jo vain
1.1.2013 07:49

Tämä sotii tasavertaisuustta vastaan pahasti . Ahvenanmaa saa mannersuomen verorahoista kymmenen prosenttia ja vielä yleveron kaupan päälle . Tälläinen peli ei vetele . Asioiden korjaamisen voisi aloitaa lopettamalla kaiken ruotsin kieliset ohjelmat .

Urk
1.1.2013 12:23

No niin yritetäämpä vääntää nyt taasen:´, jos se nyt menisi perille jos ei niin täytyy muuttaa lääkitystä ja pian.
- ahvenanmaalaiset maksavat saman veron kuin matereelle(29% minun eläkkeestä esim.)
-ALV on aivan sama kuin mantereella
- verot ja ALV menevät sinne samaan kassaan jota Urpilainen valvoo, jos valvoo.
-eduskunnan päätöksen mukaan Ahvenanmaale palautetaan 0,45% valtion vuotuisesta vero kertymästä.

Tästa palaututetusta summasta maakuntahallitus maksaa:
-sairaanhoidon
-koulut
-poliisin
-tiet ja muun infran
-kuntatuet
-maataloustuet
-elinkienotuet
jne, asiat jotka matereella hoitaa valtio.

stop pakkoruotsille
31.12.2012 23:58

Eihän ne ruåttalaiset käy armeijaakaan. Ja korkekouluihin ja yliopistoihin pääsevät sisälle pienemmillä pisteillä kuin suomalaiset. Kyllä yhden kansanosan tietä on siloteltu kaikin keinoin, että heistä herroja tulisi. Ja tämä uusin puolustusministeri (RKP) on jättänyt armeijan käymättä. Vain 5 % suomalaisista on "ruåttalaisia" ja jatkuvasti nämä pellet istuu hallituksessa, kokoomuksen apupuoluehan se on.

Urk
1.1.2013 07:32

Jeps ahvenanmaalla ei makseta TV-veroa . Siellä on oma rdio/tv yhtio jolle maksetaan lupamaksut , muistaakseni 215/vuosi. Tällä maksulla hoidetaan paikallinen rdio ja ostetaan tv palvelut Yleltä ja Stv:ltä.
Ahvenanmaalaiset kelpaavat asepelvelukseen niinkuin muutkin , se vain ei ole pakollista , NF päätölsen mukaan, silloin 1920 aikoihin , silloin kun Suomi niin halisi pitää saaret ominaan ja antoi .m. tämän myönnytyksen syystä että saaret pedetään demulitarisoituina.
Ja sitten ahvenanmaalaisilla on aivan sama verotus / alv kuin muillakin suomalaisilla.

AirMan
1.1.2013 08:40

Ei se ole mikään selitys, että Ahvenanmaalla katsotaan paikallisten televisiokanavien ohjelmia. Ne ovat lisäpalvelu kuten täällä ovat erilaiset uutis-, urheilu- ja elokuvakanavat. Kyllä täällä Suomen puolellakin se YLE-vero on perusmaksu, jonka joutuu maksamaan vaikka mökin mummo ilman sähköjä ja sellaiset perheet, joissa televisiota ei ole koskaan ollutkaan tai talo sijaitsee katvealueella, jossa televisiolähetyksiä ei pysty vastaanottamaan. Tai perheessä puhutaan kieltä, jota ei Suomen kanavilla puhuta sanaakaan.

Urk
1.1.2013 12:11

Vaan kun se YLE ei toimi Ahvenanmaalla, eikä sillä ole toimilupaa siellä, se nyt on vaan niin , Siellä on oma Radio/Tv Åland joka tuottaa radio- ja jonkun verran tv ohjelmia ja tämä firma ostaa sitten muilta palveluja.Sitten Yle linkittää Ahvenanmaankautta tv/radio ohjelmia ruotsiin, joka taas johtuu valtioiden välisestä sopimuksesta.
Jatoisaalta Ahvenanmaalla katsotaan STV:n ohjelmia, joista paikallinen firma maksaa .

Urk
1.1.2013 12:12

Vaan kun se YLE ei toimi Ahvenanmaalla, eikä sillä ole toimilupaa siellä, se nyt on vaan niin , Siellä on oma Radio/Tv Åland joka tuottaa radio- ja jonkun verran tv ohjelmia ja tämä firma ostaa sitten muilta palveluja.Sitten Yle linkittää Ahvenanmaankautta tv/radio ohjelmia ruotsiin, joka taas johtuu valtioiden välisestä sopimuksesta.
Jatoisaalta Ahvenanmaalla katsotaan STV:n ohjelmia, joista paikallinen firma maksaa .

ihime hommaa
1.1.2013 09:45

Muuten minkä takia meidän pitää osata puhua ruotsia,jos aiotaan muuttaa ahvenanmaalle? Ahvenanmaalaisten kuuluisi kaiken jären mukaan osata puhua Suomea,kun kerran he asuvat Suomessa.Naurettavaa pitää tuollaisia kulisseja pystyssä,ahvenanmaalla asuu rikkaita ruotsalaisia,joille kaikki on verovapaata.

Huugo
1.1.2013 14:51

Kyllä Ahvenanmaalle voi muuttaa, vaikka ei ruotsia osaisikaan.

Huugo
1.1.2013 14:46

Annat ymmärtää, että suomenruotsalaisia ei saisi vapautta varusmiespalveluksesta terveydellisistä syistä. Onko tulkintani oikea?

eräs tv-katsoja
31.12.2012 22:21

Tuli tänään verokortti vuodelle 2013. Siihen on merkitty selvästi myös yleisradioveron perusteena oleva tulo. Siten kukaan ei verolta voi välttyä, jos tienaa yli 7000 euroa vuodessa. Maksajia siis riittää jatkossa. Lupatarkastajat lopettavat työnsä 2 tunnin kuluttua. Adjö! Rehellisyys maan perii.

Televisioton, siis syrjitty
1.1.2013 09:13

Korjaan virheellisen väittämäsi: Rehelliset maa perii.

Työtön
30.12.2012 21:20

Äkkiäpä se ääni kellossa muuttui ja halukkaita maksajia alkoi löytyyn.No maksakaapa sitten iloisena sitä Yle-veroa.Toivottavasti seuraava sukupolvi ymmärtää poistaa Yle-veron.

Aivan niin
30.12.2012 20:51

Eihän ahvenanmaalaislta vaadita paljon muutakaan. Mainitun veron maksajaksi he eivät kelpaa asevelvollisuuden lisäksi.

Mainos
Tuntematon 23.05.2013 21:26
Tuntematon 23.05.2013 21:25
Tuntematon 23.05.2013 21:24
kokoomus aliarvioi t... 23.05.2013 21:21
Tuntematon 23.05.2013 21:21
löylyä Soinillekin 23.05.2013 21:20
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
42
Tuntematon 22.05.2013 22:30
onneksi ei sun pussista tullut¤ vois olla aika ääliöitä :( Lue lisää »
39
Tuntematon 22.05.2013 23:44
joo kyllä niitä ennekin lykittiin köyhiin koteihin, että silleen ! huolehi sinä omasta pesueesta ja anna toisten hoit... Lue lisää »
26
Tuntematon 22.05.2013 22:53
no tietty kun niiden elämän tapa kulkea laumassa, tuskin niillä töihin kiire on elin- aikanaan. Hummanihei vaan. Lue lisää »
25
Humanity 23.05.2013 06:55
Minulla on keskikokoinen perhe ja naapurilla on kaksi lasta. Olen itse käynyt aina aktiivisesti töissä, naapuri ei juuri... Lue lisää »
24
Tuntematon 22.05.2013 22:57
elkää viekö tuikkuja yms. kortti korkeintaan tai hyvän loman toivotus. Opeilla on kaapit niitä lahjoja oikeesti täynn... Lue lisää »
21
Tuntematon 22.05.2013 23:50
energia-juomaa ainakin koko koppa, jaksaa ope viettää kesistä ! Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös