- Täsmähaku
Jyrähteli oppositiosta Kiviniemelle ja Kataiselle :lopettakaa velan ottaminen. Nyt toimittaja kysyi valtiovarainministeri Urpilaiselta, että onko hänen linjansa velanottamiseen muuttunut lepsummaksi? Urpilainen vastaa: ei, mutta valtiontaloutta täytyy sopeuttaa maltillisesti. Sitä ei kertaheitolla voi tehdä ja suunta on oikea, sanoo Urpilainen. Onko niin pirun vaikeaa myöntää, että velkaa velan päälle ottaa Urpilaisen porukka ja sillä siisti.
Oikeilla päätöksillä Soinin olis helppoa nostaa kannatustaan, ja päätöksillä tarkoitan rasististen puheiden kertakaikkista tuomitsemista. Jutan teot takaavat persujen nousun!
Mikä on rasismia? mikä lisää rasismia? Mielestäni pahimpia rasististen ajatusten lisääjiä ovat ne jotka sallivat joillekkin ryhmille paremmat edut kuin kantaväestölle.
Mielestäni pitäisi tutkia ovatko virkamiehet toimineet oikein, salliessaan tällaisen tapahtuvan, vai onko laissamme "vikaa"?
Keväällä oli merilapinalueella ilmestyvässä lehdessä juttu Kreikkalaisesta opiskelijasta, joka kertoi onnellisena kuinka Suomi on "hyvä maa" hän saa opiskella ilmaiseksi, Kreikassa joutuisi maksamaan tuhansien eurojen lukukausimaksut. Minulla heräsi kysymys: saako Suomalainen opiskelia mennä vastavuoroisesti Kreikkaan ilmaiseksi opiskelemaan? Ellei, niin millainen EU meillä on? Me Suomalaiset suvaitsemme tämän? joku kuitenkin maksaa, eli me, veronmaksajat.
Nyt kyllä haukuit väärää puuta, kun otit opiskelijavaihdon rasismia lisääväksi syyksi. Sinua ärsyttää yksi kreikkalainen, kun Kaakkois-Suomessa jopa 50% opiskelijoista voi olla ulkolaisia. Vielä ihmettelet; onko laissa vikaa? Varmasti vikoja löytyy, ja siksihän olemme päättäjät äänestäneet Arkadian-mäelle. Jopa voimaan astuva laki voi olla vanhentunut ja vailla muutoksia. Puhumattakaan sukupolvien takaisista laeista! Viestität vaan suoraan Timolle ajatuksesi siinä toivossa, että kuria löytyy huutelijoille. Varo käyttämästä sanaa "kantaväestö", sillä kaikkihan me olemme jonkilaisia "muuttajia"!
Olet ilmeisesti henkilö joka suvaitsee "kaiken" mutta et suvaitse totuutta ja toisenlaisia mielipiteitä. En syytä opiskelijoita vaan lakia, olisko syytä mennä "luetunymmärtämiskursseille".
ei nuo aattele mitään muuta ku ittiä ja omia palkkoja! kannattaa miettiä kenen puoluetta äänestää seuraavaksi ;) Nuo ajaa suomen tuhoon!
Edellinen hallitus (kiviniemi, Katainen) otti velkaa paljon enemmän vaikka ei ollut lamasta tietoakaan, tämän minä myös ymmärrän vaikka olen nainen.
Joo ja Urpilainen jyrisi oppositiosta, että lopettakaa velan ottaminen. Kun sitten pääsi hallitukseen, niin on oikein velkarysä.
Oletteko panneet merkille Jutan sanonta; Suomen etu! Varmasti iltarukouksenkin päättää sanoihin; Suomen etu, ja aamulla; minun e.... eiku Suomen etu.
Tilanne on että 40% velasta menee julkiseen. Revi siitä
Onko R HOODin ja Persujen niin pirun vaikeaa ymmärtää,että kun vaativat nyt populistit elvytystä se vaatii velan ottoa,kun valtiolla on PA.Ikävä kyllä persujenkin 7:n millin puoluetukiaset on maksettu velkarahalla.
Onko sinun vaikea käsittää mitä aloitukseni koskee. Näyttää olevan, joten kerron sinulle. Aloitukseni koskee Urpilaisen täydellistäkin täydellisempää takinkääntöä Suomen velanotossa. Ihan sama ja yksi ja lysti minulle millä rahoilla kenenkin puoluetuet maksetaan, mutta Urpilainen tekee valtiovarainministerinä juuri sitä, mistä edellistä hallitusta moitti ja ilmeenkään värähtämättä. Kuka sinulle on opettanut uuden asian sen perunakuoppaa koskevan asian lisäksi.
Ymmärrän miksi pinnasi on kireällä,koska hallitus se vaan pystössä porskuttaa ja persut vain perunakuopassa kääntö hamettaan tuulettaa.Siperia opettaa.
Minun pinna kireällä :)))))))))))))))))))))))))), ei kuule näillä asioilla meikäläisen pinnaa saa kireälle, ei sitten millään, mutta muilla näyttää pinna kiristyvän ja sinä olet niistä oikein malliesimerkki. En ole ikinä sanonut, että hallitus pitäisi kaataa tai sen pitäisi kaatua. Anteksi kun annoin ymmärtää, että osaat vain kaksi asiaa nyt kun olet oppinut toisenkin. Osaathan sinä tuon Siperiasta kertovan sutkautuksenkin.
James Hirvisaarikin antoi lopulta potkut omalle oikeusavustajalleen. Eronen kun ei älynnyt itse ottaa lopareita. Taisi käsky tulla itse pääjehu Soinilta? Ei tainnu elo perunakuopassa ollaa lieemmin mukavaa. Syksyn sateet ja kaikki. Panee se pinnan kireälle, kkun kaikki eduskunnan avustukset on suotta jäissä ja omatkin rupeavat karttamaan. Äänestäjätkin rupeavat vihoittelemaan. 50 penniä kourassa ja sillä pitäisi elää.
Olin tuossa viikonloppuna pitäjäpäivillä ja voin kertoa sinulle surusanoman. Persut keräsivät nimilistaa kuntalaisille erittäin tärkeän asian puolesta ja voin kertoa, että se nimilista oli pitkä. Kun Persut sen asian ja nimilistan vetävät tiskiin niin ääniä tulee että ropisee.
Sisävessojako olitte vaatimassa?
Ei vaan ettei Suomen verorahoja vedetä vessasta alas.
Perut olivat vaatimassa lisää hoitajia kuntiin. Koko ajan näytti olevan listaan nimensä kirjoittajia. Joten hoida sinä ne sisävessat keneltä ne puuttuu, sillä sekin on hyvä asia.
Perut eivät ole lainkaan ainoita, jotka vaativat kuntiin lisää hoitajia.
Niin eivät ole, kun demaritkin heräsivät Urpilaisen suulla surkealla ilmeellä puhumaan hoitajatarpeesta ja puhumaan telkkarissa, että " potilaat ovat jonkun isiä ja äitejä" ja vetosi muka katselllaan. Demarit ovat saaneet vihiä niistä listoista, joihin Persut keräävät nimiä joillla vaativat lisää hoitajia. Nimiä oli tosiaankin kosolti niillä listoilla jonka minulle on esitetty. Työkaveri sanoikin, että siinä listalla olevat nimet eivät ainakaan ennemmin ole Persuja olleet, mutta mitenhän lienee seuraavissa vaaleissa.