- Täsmähaku
Sanoo Brittiasiantuntija Matthew Lynn ja perustelee asian oikein hyvin ja fiksusti. Etsikääpä ne perustelut. Siitä on tosin vähän vaivaa, mutta tietäisitte kerrankin asian johon kommentteja heitätte. Kun luette ne perustelut, niin huomaatte, että Suomi tosiaankin pärjäisi omillaan paremmin ja muu Euroalue jatkaisi pienempänä rahaliittona tai hajoaisi kokonaan.
Ehdottomasti markka takaisin. Mukavaa kun saataisiin taas uutta rahaa uusine kasvoineen. Uusiin seteleihin voitaisiin ikuistaa tunnettuja suomalaisia suuruuksia, kuten mielestäni vaikkapa Matti Nykänen, Jorma Uotinen, Aira Samulin ja taiteilija Kari Tykkyläinen.
Tai sitten voitais perustaa juttutupalaisten kesken oma rahayksikkö ja seteleitä koristamaan Sylva, Dunja ja Ajatteleva Tekijä.
Niin ja se piiloon mennyt "Aabraham kellonsoittaja",jolla oli niin voimakas oma sanomansa.Tuomitsemisen oikeutta taisi oman uskontonsa pohjalta käyttää,jos okein muistan.
Matthew Lynn on iskenyt tämän viimeisen naulaniittinsä kantalevike edellä petäjään! Muuthan siittä eurosta lähtevät ensin ja suomaalaiset ministerit jäävät etsimään vakaus-vakuusrahastojen tyhjää peräpussia ja huhuilemaan tyhjille saleille. Merkkelikin huitoi nyrkkiään ilmassa ja takoi nyrkinsivua puhujapöntön kanteen niin, että Aatukaan ei pystynyt samaan. Jakoi Jykille vielä talousmitalin ja iski silmää takaviistoon. Millä Suomaa pystyy enää omaa talouttaan turvaamaan jakaessaan kaiken mahdollisen elvykkeen etelän huijareilla.Tätä menoa ei voi pitää enää edes kurjuuden tasaamisena vaan kansanryöstönä. Suomaa elää mukamastensa viennillä, mutta koko entinen vientiteollisuus on jo muuttanut täältä pois. Uuden luomisen siemenperunatkin syötetään etelään. Missä on Salen jyrinä? Urkki ei olisi antanut näin tapahtua.
Höpöä on tarinasi.Mitä se sinun jumalsi- urkki- nyt tekisi ? Kerrohan minullekin !
No tästäkös meidän lainarahalla ystävyytensä hankkineet ja mitalilla lakeuden osansa kunnialla täyttäneet saavat puhkua lisää. Ihan kuin Suomi voisi kaataa euron/eu:n. Me ollaan vain maksajan paikalla tässä porukassa, joka taputtelee meitä selkään vielä, kun maksukykyä löytyy. Paljon haukutaan persuja saman mantran hokemisesta, mutta kuka huomioi hallituksen mantran? Sama virsi jokaisen pelastettavan maan kohdalla. Lääke ei vain tepsi. On palomuurit, hopealuodit, tulivoimat ym. käytössä, ei auta. On markkinahäiriöt ja syvät lamat pelotteluina, että kansa uskoisi ja ryhmäkuri pitäisi. Vyöry jatkuu katkeraan loppuun asti. Se on meille oikein. Se on ihmiskunnalle oikein. Toivottavasti sekin päivä tulee, että ihminen oikeasti oppii tekemistään virheistä. Urpilainen penää oppositiolta laskelmia, paljonko irtautumien tai sirpaloitumien maksaa. Ei tiedä itsekkään, vaan hokee tuttua mantraansa. Ja sillä tiedolla levittelee rahaa pitkin eurooppaa. Uskottavaa? Lukekaa Ville Kauppisen blogi. Saatte uusia näkökulmia.
Paavo taisi aiemmin jo puhua jotain eurosta irtaantumisesta,hänelle lähinnä naurettiin ja irvailtiin.
Vieläkö tekee mieli irvailla,vai maksellaanko vain kiltisti kerta toisensa jälkeen.
En usko. Euro toimii pitkään.
Britit toivoo, että suomi eroaa koska suomi hidastaa brittien omien tavoitteiden saavuttamista tässä eurokriisissä. Britithän vaatii, että tämä kriisi tulee hoitaa euromaiden toimesta, jolloin heidän itse ei tarvitse avata kukkaroita. Suomihan vähintäänkin hidastaa eurokriisin hoitoa. Brittimies on siis näillä puheilla edistämässä omaa etuaan.
Ehdotuksessa on se periaatteellinen ongelma, että siinä Suomen hypoteettista eroa EU:sta on käytetty ratkaisun avaimena EU:n ongelmiin, eikä siinä varsinaisesti oteta kantaa asiaan Suomen näkökulmasta ja Suomen ongelmiin. Puhumattakaan siitä mitä haittoja tuo ero mahdollisesti toisi Suomelle.
Varsinaisia persuteluja ei ole edes siis Suomen näkökulmasta esitetty, eikä nuo Lynnin perustelut EU:n näkökulmastakaan kovin tanakat ole, pelkkää spekulointia, eu mitään uutta mitä ei olisi jo tiedossa.
Jos hänen tavoitteena on se että EU hajoaa/hajoitetaan, niin eikö se ole sama kuka sinne ulkovelle kävelee ? (lainaus Lynniltä: "The crisis will finally come to a head when one country decides to get out. Finland is the most likely. Why? Because it is a small nation with a strong economy. It is easy to head for the door")
Aloittajan toteamus, että Suomi tosiaankin pärjäisi paremmin omillaan on hänen oma näkemyksensä ja lisäyksensä. Ensimmäisenä EU:sta eroajana, todellisuudessa Suomi olisi vaikeuksissa.
Miksi pitäisi olla jotakin uutta mikä ei ole jo tiedossa. Jo tiedossa olevilla asioilla se ero rahaliitosta onkin perusteltua. Ei siihen tarvi polkupyörää uudelleen keksiä. No perustele sinä, miksi Suomi olisi vaikeuksissa erotessaan rahaliitosta? Perusteluksi ei riitä se, että Suomi säilyy hyvinvointivaltiona, työpaikat säilyy ja homma on veronmaksjien etu. Moni niitä perusteluja käyttää, mutta kukaan ei pysty todellisia faktoja niihin väitteisiin esittämään.Suomen ero ei tunnu EU: ssa missään, muualla kuin siinä kukkarossa, josta Suomi on alusta pitäen maksanut rahaa kaikkiin kissanristiäisiin ja on ollut nettomaaksaja. Ja nämä pankkihulttioiden tukemiset eivät lopu. Kun Italia vielä liittyy tuettavaan sakkiin, niin silloin käy, niinkuin olen jo aikoja sitten sanonut. Italiaa tukemalla Suomi tukee samalla myös mafiaa ja kysyn, kuinka moni hyväksyy sen, kunhan vain oman puolue ja poliitikot sen vain hyväksyy.
Suomi joko on mukana EU/EKP/euro -liitossa tai sitten ei ole, välivaihtoehtoja käytännössä ei ole.
Jos Suomi eroaa ensimmäisenä ja juuri nyt EU:sta, tässä muutama haitta:
- saamiset EKP:ta voi unohtaa, tappio 70 miljardia
- vienti romahtaa, nettotappio lievässäkin arviossa 5-10 miljardia/vuosi
- markan palauttamisen kulut
- Suomen lainakulut kasvavat, velanottotarve on edelleen olemassa 8 mrd/v
- pankkien ja sitä kautta yritysten pääomansaanti vaikeutuu
Voit itse pohtia mitä noiden asioiden jatkoseuraukset ovat, mutta voin tarvittaessa kyllä auttaa.
Suomen kannalta se ikävä tosiasia on, että Suomi ei tosiaan merkitse EU:lle
yhtään mitään, mutta ilman Eurooppaa Suomi on takapajula ja pulassa, koska pelkkä Venäjä-kumppanuus ei elätä meitä.
Minulla näköjään on tullut tuonne edelliseen viestiin tahaton kirjoitusvirhe sanaan "perusteluja". Pahoittelut, ei ollut tarkoitus liittää viestiini mitään sisäpoliittisia aspekteja.
OK, nyt on sinun vuorosi perustella oma mielipiteesi.
Antakaamme Ruotsi ja Norjan "lihoa" ja "nautiskella" euron "kriisillä".
Minäkin lukaisin tuon sivuston ja tulin suunnilleen samoihin ajatuksiin kanssasi (tämä ja edellinen kommenttisi). On se kuitenkin jännää, että näitä EU:sta eroon ajatuksia tulee minullekin mieleen tässä tilnateessa, kun homma näyttä olevan leviämässä käsiin. Kuinkakohan monille eroon hinkuajista tulee mieleen näitä mainitsemiasi kustannuksia. Tulee mieleen toteamus: molemmat huonoja vaihtoehtoja.
Tätä koko EU:n talouskriisiin suhtautumista kuvastaa juuri tuo mitä sinäkin pohdit. Tunne vs. tieto/järki.
On inhimillistä, että se että rahojamme annetaan vastikkeetta toisille,
tuntuu väärältä. Lisäksi kun talousasiaan mukaan sotketaan sisäpolitiikka ja poliittiset vakaumukset, niin asia saa lisää tunteenpaloa ja jopa vahvaa uskoa siihen että joku on aina väärässä tai joku aina oikeassa. Seuraamusten löytäminen ja vaihtoehtojen pohtiminen tarvitsisi tietoa ja tunteesta vapaata analysointia, mutta joskus se tunne vie liian vahvana.
Toteat lopuksi täysin nappiin, meillä ei ikävä kyllä ole kuin 2 huonoa vaihtoehtoa.
Mihinkähän nuo laskelmat perustuu.Toisekseen kysehän ei ole EU sta eroamisesta vaan eurosta elikkä rahaliitosta.Ne ovat kaksi eri asiaa.Siinä olet oikeassa että Suomi ei merkitse EU:lle mitään,maksajan roolia lukuunottamatta.
Siinä taas aivan väärässä että Suomi oli takapajula ennen EU:ta.Venäjä kumppanuus taas on Suomelle aika suuri elättäjä koska on Suomen suurimpiin kuuluva kauppakumppani,ja nimenomaan vientimaana.Eu maihin Ruotsia lukuun ottamatta vienti ei ole kovin merkittävää.
EU-jäsenyydellä ei ole varsinaista merkitystä, talouskriisi liittyy euroon (EKP)
ja haitat realisoituvat jos siitä Suomi irtaantuu.
En ottanut kantaa siihen mitä Suomi oli ennen EU:ta, vaan siihen että se olisi takapajula markkaan paluun jälkeen.
Venäjä on merkittävä kyllä,mutta ei riitä meitä elättämään.
Siinä olet täysin hukassa, kun sanot että vientimme Eurooppaan ei ole merkittävää. Suomen ulkomaankaupasta 3/4 teemme juuri Eurooppaan
ja jos se vähenee esim. 10% niin kauppatase kääntyy n. 5 mrd eur/vuosi pakkasen puolelle. Ja tuo viennin lasku oli vasta hyvin maltillinen arvio.
Kerrohan kuka nuo arviot on tehnyt tai teettänyt tätä olemassa olevaa tilannetta ja rahaliitossa pysymistä tukemaan. Tuskin ne sinun laskutikustasi on?
Ja viimeisenä täydellisessä katastrofissa. Eikö olisi viisainta antaa kuolinisku letkunpäässä ja kuolinkouristuksissa rimpuilevalle potilaalle, jonka turha lääkitseminen tulee niin kalliiksi, että hoitajilla loppuu voimat ja lääkkeet. Kaikkien tiedossa pitäisi jo olla lopputulos tälle näytelmälle, jossa ohjaajien ainoa motiivi on ota rahat ja juokse.
Juttutupalaisista näköjään kukaan ei ymmärrä kunnolla Brittihuumoria:)