- Täsmähaku
Hesarissa oli juttu, että "SDP marjastaa perussuomalaisten mailla".
Minulla heräsi kysymys. Kuinka lähelle SDP saa poliittisessa marjastuksessa mennä perussuomalaisten poliittista kotia ilman, että demarit rikkovat perussuomalaisten poliittista kotirauhaa?
Lasse Lehtisen kirjasta "Aidankaataja." Sivu 169
Lehtinen on jo pitkään vaatinut SDP:n nimenmuuttamista Demokraattiseksi puolueeksi.
"Luteet pitää karistaa Punalipuista.Nimenmuutos oisi oivatapa tuulettaa.Muuan Toveri tiivisti puoluetyön ongelmat todetessaan, että "ilo" intohimo ja itseluottamus eivät synny puoluehallituksen päätöksellä. Eräs Ranskakalainen Demari tiivisti aikanaan osuvasti puolueensa tilan. "En ymmärrä kuinka niin loistavat yksilöt voivat olla yhdessä niin pöljiä."
Uskoisin, että persuja kannattaa työ- ja muussakin elämässä hieman vähemmälle osalla jäänyt kansanosa. He voivat olla entisiä vasemmiston, demareiden ja kepun kannattajia, mutta em. puolueiden suunnattua katseensa ns. "parempaan" väkeen, ovat löytäneet poliittisen paikkansa perus-suomalaisista. Miksihän heitä luullaan ääri-oikeistolaisiksi ? Enempi he ovat vasemmalla, kuin oikealla.
Katso ja tutki vaikkapa Euroopan Parlamentin puoluejakaumaa, perussuomalaiset ovat siellä oikeistossa! Ja kaikessa heidän politiikassa ollaan solidaarisuutta, tasa-arvoa, AY-liiketää, jne.. vastaan hangottelemassa ja moittimassa, kenen joukoissa te seisotte ja onko teillä lippua ollenkaan?
Tuntuupa tuo kokoomuskin taas vaalien alla populistisesti kosiskelevan ja mielistelevän kansaa niillä asioilla, jotka normikansalaista on lähellä. On se säälittävää, että suomalaiset on niin helposti lankaan menevää sakkia.
Vasemmisto-oikeisto jaottelu ei ole aikoihin pätenyt politiikkaan. Persut ovat ennenkaikkea konservatiiveja ja nationalisteja. Konservatiiveja ja uudistusmielisiä löytyy joka puolueesta, samoin noita kansallismielisiä ja kansainvälisyyteen uskovia. Siitä olen ihmeissäni, että työväenliike kuten SDP on unohtanut kansainvälisyyden ja solidaarisuuden jalot aatteet ja mennyt pitkän (taka)askelen kansallismielisyyden suuntaan. Merkittävä linjamuutos ja aivan parin viime vuoden aikana. Ja syynä on halu nostaa kannatuslukuja noitten kansallismielisten joukosta, joka on nimenomaan persujen kannattajien ydinosa, mutta myös muissa puolueissa on näitä.
Aivan sama mitä lööpeissä lukee ja mitä mieltä toimittajat ovat. Tiedän, että Perussuomalaisia ei kuulunut eikä näkynyt missään kun suuret ikäluokat "häädettiin" maaseudulta ja rakensimme tämän hyvinvointivaltion. Jokaisen maaseudun tytön ja pojan oli löydettävä paikkansa tässä yhteiskunnassa. Demarit ovat siitä asti tehneet työläisille erittäin hyvää politiikkaa. Perussuomalaiset eivät osaa muuta kuin sekoilla.
Minä taas tiedän, että kun nykysen Suomen aluetta asutettiin 8900 eaa, ei demareita näkynyt eikä kuulunut missään.
Ja ilmeisesti takaisin siihen aikakauteen Perusteppo ja puolueensa haluaisivat Suomen palaavankin
Totta kai sitä paremmin asiat hoitaneesta halutaan ottaa oppia ja tullaan seuraamaan ihan varta vasten viereen, että miten ne osaa niin kansan ottaa omakseen ja jytkyt tehdä.
Kerro, minkä asian Persut on hoitanut.
Moninkertaistanut kannatuksensa muutamassa vuodessa.
Omat asiansa ovat hoitaneet hyvin. Kuinka he ovat hoitaneet suomalaisten asioita konkreettisesti?
Aika paljon helpompaa on moninkertaistaa 1% kannatus kuin 20% kannatus.
Tuota on yksinkertaisesti niin helppo kannattaa, jottei ole tarvetta ottaa kantaa siihen, kuinka moninkertaisesti Persuja voisi kannattaa!
Saihahn ne roiman korotuksen puoluetukeen ja osti hienon lukaalin Helsingin keskustasta.
muut puolueet on rellestäneet veorahoilla vuosikymmeniä ja tehneet lehmän kauppojaan. Hyvä vaan kun politiikkaan tulee muutakin kun Juttaa, Jyrkiä ym.
Mitä asioita Persut ovat hoitaneet, Hakkaraisen hairahdukset, Halla-ahon kiihotukset vai Hirvisaaren hihamerkit?
Ei populismilla, suulailla puheilla ja muiden politiikkojen ja puolueiden pilkkaamisella mitään rakenneta. Epäsopua sellainen vain aiheuttaa, ja näin oleen vaikuttaa mahdolliseen yhteistyöhön tulevaisuudessa.
Parempi nuokin kaikki edellä mainitsemasi asiat, kuin miljardilahjoitukset etelän kriisipesäkkeisiin ja sitten kotimaan väeltä revitään rahat selkänahasta ja kaikkea leikataan. Vanhukset eivät saa vanhainkodissa ruokaa, varuskunnat lakkautetaan ja loputon lista muuta. Kyllä on pientä kaiken tämän rinnalla Hakkaraisen, Hirvisaaren ja Halla-ahon (joka ei ole kyllä muuta tehnyt kuin tuonut julki totuuksia) "tempaukset".
Vanhukset saavat vanhainkodeissa ruokaa ja varuskuntia säilytetään ihan riittävä määrä, joten väitteesi voidaan laittaa kategoriaan persulaiset kauhuskenaariot.
Ja sinun kommenttisi kategoriaan valehteleminen.