- Täsmähaku
Suuret ikäluokat rakensivat maahamme mittavan leikkityö-järjestelmän, jonka ovat vuosikymmenet kustantaneet yksityisellä sektorilla tuottavassa työssä käyvät ihmiset. Keksittiin virkoja johon voidaan työllistää ihmisiä puoluekirjan tai muun henkilökohtaisen syyn vuoksi. Nyt he, nuoruudesta asti pumpuleissa kasvaneet ikäluokat vaativat että nuoremman pätkätyösukupolven tulee maksaa heille suurempaa eläkettä, mitä itse saavat palkkaa kuluttavasta työstään. Onkohan järjestelmää rakennettu ihan kestävälle pohjalle?
Tuskinpa asia korjaantuu kun katsoo kansanedustajien siviilityötä ennen eduskuntaa. Suurinosa suojasektorin suojeluksesta parrasvaloihin nousseita elättejä.
Sama tahti näyttää jatkuvan leikkivirkojen perustamisessa vaikka vallankahvassa alkaa olla enemmistönä näitä tarpeellisia ja parempia ikäluokkia.
Ainakin SYLVA tekee kaikkensa nuorison motivaation heikentämiseksi. Sääli vanhoja kiukkupusseja hoitoloissa.
Vastaus on EI. Se on kummallista, että vaikka kukin on työelämänsä aikana maksanut eläkettä varten rahaa eläkevakuutusyhtiöön, niin kun eläkkeen maksun aika tulee, ei rahoja eläkkeisiin löydykkään. Mihin ne katosi? Eläkevakuutuyhtiöiden kohtuuttomiin voittoihin, keinotteluun ja poliittisiin virkanimityksiin sekä byrokraattiiseen organisaatioon. Väitän että suomalainen eläkevakuutusjärjestelmä on oikeasti kupla.
Minulle ainakin tulee työeläkeote kerran vuodessa ja siitä näkee eläkekertymän.En ole huomannut että euroakaan olisi kadonnut sinä aikana kun työeläkeotetta alettiin lähettämään kotiin.
Et sitten ymmärtänyt, eli kun sinä ja työnantaja tai yrittäjä maksaa eläkemaksua nyt niin se menee nyt eläkkeellä olevien eläkkeisiin. Vaikka otteellasi näkyy eläkekertymä, ei se summa ole siellä säästössä, vaan eläkeyhtiö on törsännyt sen. Ja ne jotka ovat töissä kun sinä olet eläkkeellä yrittävät maksaa kertynyttä eläkettäsi. Se yhtälö vai ei toimi kun eläkeyhtiöiden sijoitukset on romahtaneet pörssissä ja työläisten määrä vähenee. Tulevien eläkemaksajien selkäranka ei kestä taakkaa ja järjestelmä romahtaa.
Ei eläkerahat ole mihinkään kadonneet. Ei sellainen asia, mitä ei edes ole olemassa, voi kadota. Eläkemaksuja ei ole maksettu kuin murto-osa eläkesummasta.
Minulle työssäkäyvälle ihmiselle ei ole vielä auennut sana "leikkityö". Voisitko hyvä Kuoron Isä sen minulle ja muille tyhmille selittää. Päiväkodissa on lapsen "leikkityö" mutta jos aikuinen tekee työtä ja saa palkkaa siitä, niin ...???
..Niin Soinin esittämistä lasten loruista, ei liene olennaista haittaa tulevissakaan kuntauudistuskeskusteluissa.
Leikkityötä on työpaikka, useimmiten virka joka on keksitty henkilön työllistämisen takia eikä työpanoksen tarvetta varten. Näitä palkintovirkoja esiintyy lähes yksinomaan julkisella sektorilla tai suurissa ay-valtaisissa työpaikoissa jotka on perustettu yhteiskunnan tuella (esim. Rautaruukki). Reaalielämässä jossa jokaisen tulee tienata palkkansa näitä ei juurikaan voida ylläpitää koska yksi leikkityöpaikka sitoo aina vastineekseen useamman oikean työpaikan jotka rahoittavat työllään sen tai vastaavasti tekevät työt heidänkin puolestaan. Näitä leikkityöpaikkoja suuret ikäluokat loivat itselleen ja ystävilleen, ja tätä nykyä he saavat parempaa eläkettä mitä työtä tekevä kansa palkkaa.
Tätä samaa teemaa Oras Tynkkynenkin, sosialidemokraatti, on pohtinut. Hänen mukaansa kaikki mainitsemasi paskaduunit pitää lopettaa, vanhempien työntekijöiden palkkaa pienentää ja se osa kansantuotosta siirtää nuorille, koska vanhoilla on jo kaikkea. Samoin vanhempien omaisuus tulisi siirtää nuorten omistukseen. Ihmeellisen ihanalta se kuulostaa, jos siitä tulisi totta.