- Täsmähaku
Puheenjohtaja Soini arvosteli Espanjan pankkitukea lurittelemalla lastenlaulun sanoin:
"Välimeren rannoilla on eletty vuosikausia kuin kardemumman yössä. Nyt hiljaa hiljaa hiivitään, nyt kardemumman yössä, on kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä". Kyllä on miehellä sana hallussa!
Joo, Timpasta prseidentti vuonna 2018 ja Halla-aho kasvaa siinä ohessa pääministeriksi. Timpasta saadaan uusi Kekkonen. Presidentti, joka osaa ja myös käyttäää valtaa.
Kaamea ton tämä teidän jytky, prsut vastaan muut 20/80, silläkö pitäsii saada haltuun koko suomi? Kuuluuko psru ajattelutapaan vähän sama matematiikka kuin vanhassa Neuvostoliitossa, jossa kommunistipuolueen jäsenmäärä oli kovin vaatimaton suhteessa väestöön? Lisäksi pitää muistaa se, että nuori polvi on kovin valveutunut ja osaa sähköisen median, ei heitä voi alistaa noilla vanhoilla opeilla.
Sieltähän se totuus paljastui. Suomessa on vain kaksi puoluetta Perussuomalaiset ja Kokoomus
Joo ja keskikalja pois kaupoista.
Kyllä timppa on oikeassa monessa asiassa, mutta ei yksi mies voi tätä hölmöläisten laumaa paimentaa ja ohjata.Stx ranska kun tekee tuon aluksen niin sitten on hyvä sieltä ajaa niitä elintasopakolaisia tänne.
Timo on ollut koko ajan oikeassa EU:n järjettömyydestä. Näytöt ovat täysin kiistattomat.
Totta turiset Timolta ovat kaikki näytöt vielä antamatta.
Soini taas luritteli gallupin tuloksia ardemumman yössään. Kuukausi sitten totesi, etteivät gallupit kerro totuutta. Tämäkään gallup ei lupaa persuille hyvää uutta vuotta 2013 ja vielä vähemmän vaalvpittoa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.
Nyt on sitten luritukset luriteltu ja tappio häämöttää. Odotellaan vielä muutama tunti niin asia varmistuu.
Paljonkohan tuokin lurittelu tuli Persuille maksamaan kun mainostoimisto heille näitä sanomisia keksii.
Soinille laatii luritteluja hänen vanhan kaverinsa Jukka Jusulan yhdenmiehen Myrskylyhty-mainostoimisto eikä haittaa lainkaan vaikka puoluetuista ja rivipersuilta kertyneistä jäsenmaksutuloista maksetaankin Jusulalle kunnon liksa hyvästä lurituksesta, iskulauseesta tai eduskunnan kyselytunnilla esitettävästä lohkaisusta.
Ja yltiösuvaitsevaiset PErsut osoittivat vapaamielisyytensä myös valitessaan Hommaforumin perustajan, ei vain insinööri, vaan Diplomi-Insinööri Matias Turkkilan Perussuomalaiset lehden päätoimittajaksi ja Persujen sivustojen kehittäjäksi!
Luultavasti journalismin opinnoista olisi ollut tehtävässä vain haittaa? Soinin firmahan jätti viimeksi maksamatta tiedotussiivelleen sen verran sievoisen summan, että konkurssihan siitä seurasi.
Noh,Voi Voi .
Niinkö veli kirkkohopeaa ahista.
Kyllä se vielä hyväksi muuttuu.
Voi Voi,galluppi oli ylen eli meidän kaikkien lupamaksujen pussista.
Luehan kommentoimasi kommentti uudestaan, niin saatat tajuta, että siinä ei puhuttu gallupeista mitään vaan niistä lurituksista, joita mainostoimisto Soinille rustailee.
Laususkelihan Kalevi Sorsakin:"Makeasti Oravainen jne" Liekö tarkottanu KOP:tä
Nuoremmille tiedoksi Sorsa oli Noske
Mitähän se Jutta huomenna lurittelee kun huomaa, että ainakin kaksi porvaripuoluetta ajaa oikealta ohitse. Jutalle jo kolmas tappio vaaleissa tulossa. Monta vielä lisää?
Hyvin ennustit, vaikka ennusteesi toteutuikin pari kuukautta myöhemmin kuin ennustit sen tapahtuvaksi.
Nyt on kaksi porvaripuoluetta mennyt SDP:n ohi. Aiemmin meni Kokoomus SDP:n ohi oikealta ja viimeisimmän gallupin meni Perussuomalaiset vielä oikeammalta ohi.
Kaikki uusimmat gallupit kertoo tylyä sanomaansa, että persujen luritukset on nyt luriltetu. On aika siirtyä parlamentarismiin ja unohtaa nämä hyljätyn kansan puolustajat, jotka eivät osaa päättää oikeastaan mistään asiasta tässä rakkaassa Oulun kaupungissa. Neljä vuotta on ammuttu kuin Turusen pyssyllä osumatta mihinkään.
Voittomme on enää kuuden päivän päässä. Uusi Oulu saa uutta voimaa. Kaunginhallituksen ykköspaikka ym. on nyt tulossa meille. Voitto kotiin vain äänestäen! Gallupit ovat galluppeja vain.