- Täsmähaku
Vielä viikon loppuna Espanja arvioi, että tarvitsee pankeilleen 60 miljardia euroa. Meni reipas vuorokausi, niin Espanja miltei tuplasi pyyntönsä ja nosti sen 100: aan miljoonaan euroon. Tarve oli siis ensin kuuusikymmentätuhatta miljoonaa euroa ja päivässä se muutui ja on nyt satatuhatta miljoonaa euroa. Onko hommassa mitään järkeä. Jos päivässä arvio muuttuu noin paljon, niin onko rahan pyytäjillä homma hanskassa, miestäni ei ole, ei alkuunkaan. Jutta Urpilainen menee heinäkuussa valtiovarainministerien kokoukseen ja lupaa Suomelta taas sievoisen summan, noin 2 miljardia euroa. Siis kaksituhatta miljoonaa euroa. On sitä Suomella solidaarisuutta ja rahaa.
Nämä asiat ovat niin laajoja ja vaikuttavat niin moneen, jotta ei pienen ihmisen kannata päätänsä tai yö uniaan tällä asialla menettää. Mutta hauska huomata, että se aiheuttaa myös juttutuvassa keskusteluja ja "ohjeita" miten tulisi menetellä.
Tässä asiassa ei ole mitään sellaista, jota ei voisi kuka tahansa ymmärtää! Kyse on Saksan pankkien riskien pienentämisestä toisten kustannuksella. Tämä on hyvin yksinkertaista!
No sinun täytyy olla sitten miljonääri, anteeksi miljardööri, sillä jos joku oikeasti pystyy käsittämään täydellisesti miten maailman ja Euroopan talousjärjestelmät toimivat ja reagoivat muutoksiin, niin ei ole kummoinen homma tehdä maailman pörsseissä rutosti rahaa.. Luulisi, että miljardöörillä on parempaakin tekemistä kuin kirjoitella juttutuvassa :)
Taustalla on yksinkertaisia asioita, kuten se, että liian suuriksi kasvaneet pankit pystyvät kiristämään valtioita maksamaan niiden tappiot tai muuten uhkaavat kaatua ja romahduttaa koko rahajärjestelmän. Kriisin alusta lähtien on pelastettu isoja saksalaisia, ranskalaisia, brittien ja amerikkalaisia pankkeja. Tukirahat ovat menneet näiden taskuun.
Ongelmahan on ollut nimenomaan se, että kansalaiset ja poliitikot ovat jättäneet finanssisektorin tolskaamaan keskenänsä, "koska eihän siitä ketkään muut mitään ymmärrä". Pankit ovat päässeet jopa tekemään itse alanansa koskevat säännöt. Sama kuin huumeparonit olisi päästetty kirjoittamaan rikoslakia. Neuvon siis kaikkia ottamaan mahdollisimman paljon selvää näistä asioista ja eri lähteistä.
Sen voit uskoa ajatteleva tekiä, et kaksikko Jutta ja Jykä on menettäneet ymmärryksensä ajat sitten. Toinen asia mikä pisti silmään, meinaakko sinä nyt ihan tosissaan, et jos Suomi laittaa piikin kiinni niin Eurooppa ajautuu lamaan tai tapatuisi yhtään mitään? Suomen muutamat miljardit ei kaada Eurooppaa. Ne kaataa Suomen! Meillä on vielä toistaiseksi tripla a, mutta kuinka kauan? Takausvastuut alkavat kohta realisoitumaan ja se on menoa sitten. Kriisiä on pitkitetty jo ihan tarpeeksi toimilla joista ei ole saatu vastetta, päinvastoin homma on vaan levinnyt ja painumme vain syvemmälle suohon ottaessamme lisää takausvastuita. On se vain ihme miten asia ei kirkastu porukalle.
Joo, onhan asia vaikea ja varmaa vastausta ei ole kellään, Nyt pitäisi ehkä vain olla riittävän rohkea ja laittaa piikki kiinni, olivatpa seuraukset mitkä tahansa. Hmm. kyllä vähän kylmää tällainen ajattelu, mutta niin varmaan pitääkin
Täytyypä R Hood vastata sinulle, vaikka olen ollut tässä välillä vähän vapaalla juttutuvan kirjoittelusta. Kirjoitit alustuksessasi täyttä asiaa. Jotenkin minullekin nousee mieleen kysymys, että onko ihan varmaa, ettei nykyhallitus ole menettänyt otettaan asiakokonaisuuden ymmärryksessä? Mitä Suomelle tapahtuisi, jos vain kuittaisimme, että meille riitti, enää ei tipu latin latia?
Jotenkin tulee mieleen, että vaikka päätöksestämme seuraisi koko Euroopan laajuinen lama, olisi ehkä sekin parempi vaihtoehto kuin ainainen kitinä ja ihmettely siitä, että mihin Suomen rahat menevät. Ymmärtääkseni emme Suomena ole SITOUTUNEET kollektiivisesti maksamaan muiden töppäilyjä. R Hood, mitä mieltä olet?
Olen sitä mieltä mitä olen ollut edelleenkin. Suomen rahahanojen tukkiminen ei vaikuta mitään muuta muulle Euroopalle, kuin sen, että yksi lompsa auki kulkeva nettomaksaja katoaa tukemasta esim muun euroopan maataloutta ja pankkeja. Kukaan ei pysty perustelemaan, että Suomen eron seurauksena työpaikat menee ja Suomi hyvinvointivaltiona loppuu ja veronmaksajien asema heikkenee.. Se on vain hokemaa, jolla päättäjät ojailevat hyväuskoisia samaan suuntaan nappia painamalla, kuin vikloparvea. Kun aiíkoinaan EU:iin liittymisestä päätettiin, niin hoettiin kuinka pienemmät maat pienemmällä " äänivallalla" pärjäävät isompien EU: maiden kanssa kun ikäänkuin pitävät yhtä. No yhdenpitämistä ei ole pahemmin ollut, vaan Suomi on saanut tapella yksin jokaista heikennystä vastaan ja usein tuloksetta. Nykyhallitus menee massan mukana, niin kuin hypnoosissa tajuamatta enää rahan arvoa ja sitä missä mennään. Jotenkin tuntuu, että hallitus on kabineteissa nimenomaan sitoutuinut vain muiden EU-maiden hälmöimpien tukemiseen, tai sitten on itse hölmö ja sen tajuaa ne hölmöinä pitämämme, jotka lypsävät Suomelta rahat. Tuo viimeinen vaihtoehto taitaa olla osuvampi.
Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.
Tämä sama kaikkitietäjä täällä päivästä toiseen pyörittää samaa levyä.
"Kukaan ei pysty perustelemaan ..." Joko olet unohtanut sen että vienti tipahtaa kun Suomi eroaa Saksan johtamasta porukasta ? Vai vieläkö
elät siinä uskossa että meillä on kuvittelemiasi "vientisopimuksia" jonka varaan voimme nojata ?
Saksa muuten laittaa Suomen summaan verrattuna vähintäänkin 10 kertaisen summan samoihin kohteisiin, esim. Kreikkaan ja lainoina Espanjan pankeille ?
Pitääkö meidän sitten ajatella että saksalaiset ovat meitä 10 kertaa tyhmempiä ?
Niin, minun viestini ei ole se että tämä vaihtoehto hyvä ja tämä huono.
Enemmänkin niin että on kaksi huonoa vaihtoehtoa. (siis maksaa tai olla maksamatta)
Jaa että vienti tipahtaa. Perustelehan sinäkin miksi ja miten se tipahtaa? Olen sanonut, että vanhoja sopimuksia ei kesken voi sanoa irti ja uusia ei kukaan estä tekemästä. Vai oletko sinä peräti tietäjä iänikuinen, joka tietää, että uusia vientisopimuksia ei synny? Vertaatko sinä poloinen Saksan ja Suomen summia. Olet varsinainen Einstein. Saksa 82 miljoonaa asukasta ja Suomi 5,4 miljoonaa. Saksa on maailman viidenneksi suurin talous ja Euroopan suurin. Siinä suhteessä Suomi on helvetin paljon tyhmempi rahaa jakaessaan.
Vienti on kaupankäyntiä ja kauppaa ei voi käydä väkisin, vaikka kuinka tekis mieli myydä. Ostaja tekee päätöksen. Jos Suomi jättää EU:n kriisin ratkaisemisen muille niin tämä muu tietää kyllä keneltä ei ainakaan osta. Gynther lukee der Spiegelistä Merkelin sanat että suomalaiset ovat pettureita ja jättää seuraavalla kauppareissulla perinteisen Fazerin sinisen ostamatta ja ostaa sitä missä on se lehmän kuva, UC.
Saat toki minun puolesta olla mitä mieltä haluat, mutta älä nouse laukalle jos joku heittää eriävää kommenttia, varsinkaan kun et yleensä itse perustele juuri mitään.
Heitänpä jatkokysymyksen, jos saksalaiset ovat kerran meitä viisaampia, niin miksi ihmeessä he lapioivat edelleen rahaa köyhille maille ?
Oletko pohtinut sellaista mahdollisuutta, että saattaa sittenkin olla jotakin jota et tiedä/ymmärrä/osannut ottaa huomioon ? Voitko suoraan sanoa että ymmärrät euroopan talouskuvion kokonaisuudessaan erittäin hyvin ?
Meillä lienee näkemyksissä se ero, että sinä näet yhden huonon vaihtoehdon ja tiedät että siitä pitää päästä pois
ja minä näen kaksi huonoa vaihtoehtoa, enkä ole lainkaan varma kumpi niistä on vähemmän huono. Oletko tästä samaa mieltä ?
En ole samaa mieltä, koska on vain huonoja vaihtoehtoja, koska päättäjät ovat siihen Suomen ajaneet. Ja olen ilman pohtimista aivan varma, että en ymmärrä kaikkea, sillä se on sanomattakin selvää. Mutta olen myös ihan varma, että myöskään päättäjät eivät ymmärrä eikä tiedä kaikkea, sillä jos niin olisi, niin emme olisi tässä tilanteessa jossa olemme. En missään vaiheessa ole sanout, että kauppaa voi tehdä väkisin, vaan olen sanonut, että neuvotella voi. Kukaan ei tiedä eikä voi varmaksi väittää, että kauppahanat sulkeutuvat, jos Suomi on rahaliiton tai EU: n ulkopuolella. En myöskään usko, että joku Merkel on se, joka ainoana tietää mitkä ovat ainoita oikeita ratkaisuja. Saksa ei lapioi rahaa köyhille maille, vaan maille, joiden pankit ovat pelanneet itsensä ja sitä kautta maansa kiikkiin. Ne maat joille rahaa tungetaan eivät itse realisoi omaisuuttaan, vaan maksattavat muilla. Homma on verrattavissa samaan, kuin se jos suomalainen, joka ei itse hoida omia velkojaan maksattaa velat takaajilla. Takaaja joutuu relisoimaan omaisuutensa, jolla maksaa takaamansa velan ja velanottaja jatkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut. Jos joku on laukalle noussut, niin se olet sinä, joka alat haukkumaan kaikkitietäväksi, jos sanon oman mielipiteeni. Kun sinä olet sitä mieltä mitä olet, niin ymmärrätkö talouskuviot erittäin hyvin, vai oletko papukaija, joka toistaa puolueensa liturgiaa, koska ei muuta osaa. Minä puhun omia mielipiteitäni ja olen ilomielin väärässä, jos kaikki menee parhainpäin. Tosin ei siltä näytä, että menee. Mutta se on varmaa, että rahaa tällä touhulla palaa ja maksajia olemme me, eikä meiltä edes kysytä. Kun kansalaiset äänestävät henkilöitä eduskuntaan ja sitä kautta hallitukseen, niin se ei tarkoita, että luvataan valtiovarainministerille ja hallitukselle avata piikki.
Kommentoin lyhyesti kommenttejasi.
Et ole samaa mieltä siitä että on vain huonoja vaihtoehtoja, vaan olet sitä mieltä että on vain huonoja vaihtoehtoja ?
Jos et tunne hyvin euroopan taloussysteemiä ja olet kuitenkin vahvan mielipiteesi muodostanut ja ehdottomasti sen takana, tämä mielestäni viestittää sitä että olet tunteella mukana asia-aiheessa.
Ei edes neuvotella voi väkisin, eikä neuvottelusta tule euroakaan käyttökatetta.
Ja kaikkea vientitavaraa ei neuvotellen myydä, iso osa suolalaisista tuotteista ostetaan tai tilataan suoraan "suoraan hyllystä".
Minun näkemykseni siitä että suomalaiset tuotteet joutuvat boikottiin perustuu kokemukseeni ja mielestäni sinun suhtautuminen tähän perusteluun on naivi, haluat sulkea sen vaan pois toteamalla että "kukaan ei voi tietää miten asiat menevät".
Kirjoitat pitkät pätkät takauksista yms. mutta et vielä vastannut itse kysymykseen: Jos kerran saksalaiset ovat meitä viisaampia niin miksi HE eivät puhalla lainatakaus-härdelliä poikki ja pistä euroa nurin ? Samassa suhteessa kai me heidän kanssa noita vastuita on otettu per capita. Tietääkö Merkel kuitenkin jotakin mitä minä ja sinä emme tiedä ? En pidä saksalaisia kovinkaan solidaarisina tai empaattisina eli se tuskin on syy.
Tuon kaikkitietäjä-leiman olet saanut täällä jo aiemmin muilta kirjoittajilta.
Ja jos ihmettelet miksi, niin pohdippa näitä omia lauseitasi yhdessä viestissä:
"Mutta olen myös ihan varma, että ..."
"Kukaan ei tiedä eikä voi varmaksi väittää, että ..."
"Minä puhun omia mielipiteitäni ja olen ilomielin väärässä, jos kaikki menee parhainpäin. Tosin ei siltä näytä, että menee."
"Mutta se on varmaa, että ..."
Tuossa viimeisessä lauseessasi olet kyllä hakoteillä suhteessa ns. demokratiaan. Niin turhauttavaa kuin se onkin, niin itse asiassa juuri sitä se tarkoittaa eli valitsemillamme edustajilla on mandaatti tehdä mitä parhaakseen päättävät.
Sekaannuin tähän juttuun nimimerkin Ajatteleva tekijän sinulle heittämän kiinnostavan kysymyksen jälkeen ja siihen en ole nähnyt vastaustasi.
Joten uudistampa sen kysymyksen sinulle:
Miten asia täytyy teknisesti hoitaa kokonaisuudessaan kun Suomi irtaantuu eurosta ja mitkä ovat sinun mielestäsi kaikki sen irtaantumisen huonot puolet meille suomalaisille ? Pyytäisin myös perustelut ja karkeat arviot haitoista euromäärinä, jotta voimme yhteismitallistaa näkemystäsi tuohon toiseen huonoon vaihtoehtoon.Vaikka tuossa kommentoinkin edellä hiukan piikitellen, niin tähän viimeiseen kysymykseeni todellakin toivoisin perusteltua näkemystäsi jatkokeskustelun pohjaksi. Työn iloa perjantaille! :)
Siteeraan Pätkää: Asiahan ei tietystí minulle kuulu, mutta sínulla meni nyt lapselliseksi jankuttamiseksi.
oletko sinä nimimerkki Lueskelija vaihtanut näkökulmaa, kun sinulta tuli aiemmin perusteltuja viestejä ja analyyttistä faktaa, mutta nykyään vaan pelkkää tuota yhtä ja samaa.. ?
En ole vaihtanut, mutta seuraan tämän keskustelun ja sanon aina välillä mitä mieltä siitä olen.
Lueskelija, oletko yhä yhtä vahvasti hallituksen linjan takana kuin tuolla aiemmissa viesteissäsi muutama kuukausi sitten?
Siitä lueskelijasta en tiedä, sillä hän on kaapannut nimimerkkini ja vetelee omiaan. Enkä ole koskaan ollut hallituksen linjalla, siis nykyhallituksen, enkä edellisen.
Joo töissä meni aikaa, enkä ehtinyt täällä vastaamaan piikittelyihin. Kun luet oman viimeisen kappaleesi, niin ehkä ymmärrät miksi vastasin siihen niin kuin vastasin. Muutenkin poimit asiayhteydestä vain alut ja saat niistä oman mielen mukaisia ja sekavia. Yhtälailla minä vosin poimia sinun lauseittesi alut, mutta siihen en alennu.Tiedät varsin hyvin, ettei kukaan tiedä paljonko Eurosta eroaminen maksaa, koska se on niin monen asian summa. Se taas tiedetään, että Eurossa pysyminen tulee koko ajan kalliimmaksi ja kalliimmaksi, eikä loppusummaa ole näkyvissä. Jos Suomi palaisi kelluvaan markkaansa niin se olisi ( ehkä) jopa euroa arvokkaampi valuutta. Siitä syystä, että Suomella on talous (toistaiseksi) kunnossa ja se nostaisi markaan arvon ehkä paremmaksi kuin euron tai se pysyisi ainakin saman arvoisena. Silloinhan Suomalaisten talletuksille ja veloille ei kävisi kuinkaan. Täälläkin on puhuttu varmasta devalvoinnista vailla mitään perusteluja. Jos ja kun markan arvo olisi euroa parempi, niin eikö silloin suomalainen veronmaksaja ja kuluittaja pärjäisi , koska tuontitavarat halpenisivat? Se on tietenkin selvää, että esim Sakemannien kanssa pitää olla tarkkana, että kaupankäynti sinne päin ei katkea kokonaan, jos Suomi ei ole Saksan kanssa samassa kelkassa. Mutta olen edellenkin sitä mieltä, että kukaan ei voi varmuudella sanoa, että kaupankäynti ulos tökkää sillä se on ihan yhtä spekulatiivista, kuin mininkin höpinäni ovat. On niiden neuvottelijoiden hommaa neuvotella asiat halki. Nyt kaikki aika menee siihen että neuvotellaan, kuinka paljon Suomi kenellekin rahaa antaa ja millä ehdoilla. Kertokaa te ne summat minulle jotka Suomelle aiheutuvat eurossa pysymisessä, niin mutta ettehän te tiedä, sillä sitä ei tiedä kukaan, koska piikki on edelleen auki.