Mainos

Juttutupa

R HOOD 5. elokuuta 2012 kello 11.29.55 69 viestiä

Tulossa kunnallisvaalit ja Keskustan kannatus laskee, kuin sen ammun häntä Kepulaisen navetassa. Vasta valittu puoluejohtaja ei kykene omalla tyylillään, erottumalla vanhoista poliitikoista, siis johtamaan omalla tyylillään Keskustaa nousuun. Vieressä menee toinen näkyvämpi oppositiopuolue korskuen ohi kohti piikkipaikkaa ja luullakseni tulee pärjäämään myös kuntavaaleissa. Jos ja kun Keskusta on kuntavaalien häviäjä, niin minkälaiset johtopäätökset Keskusta johto tekee ja mihin asentoon tuuliviiri pyörähtää. Kuunteleeko kenttää, vai tekeekö pienessä piirissä valintoja edelleenkin. Limingassakin jo koko Keskustan keulasakki hyppää laidan yli siitä uppoavasta laivasta jonka kyljessä lukee Keskusta. Ei ole kuulemma mitään yhteistä ja erityistä syytä :) Jos Keskusta porskuttaisi kannatuslulemien keulilla, niin luulakseni porukka pysyisi johtopaikoillaan vanhaan Keskustan tyyliin hamaan vanhuuteen saakka. Keskustan tavoite oli tehdä porukasta yhtenäinen joukkue, mutta näyttää siltä, että sekä ulko, että sisäpeli ovat pahasti sekaisin ja lukkarilla on lautaskammo. Pelaajat juoksevat samaan palloon ja päät kolisevat vastakkain. Jossakin taustalla mies nimeltä Paavo Väyrynen hiljaa hymyilee tai jopa purskahtelee nauruun, kun näkee, että Keskustan peli on sekaisin ja pallot putoaa kumurana Keskustan kenttään yksi toisensa jälkeen. Miten käy Sipilän, jos kuntavaaleissa Keskusta kokee tappion ja häviää toisenkin jakson, eikä se joukkueen yhteispeli toimi, vaikka lukkari vaihdettiin.

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 69 viestiä
1 | 2 | 3 | 4
R Hood
9. elokuuta 2012 kello 22.26.38

Jyrkihän on kaikkien lannanluojien isä. Hänestä on eritttttäin tärkeää, että koko Suomi pidetään asuttuna.

janne
7. elokuuta 2012 kello 19.08.29

Late, ...hän on vähävaraisten ystävä. Mm. säätiön kautta autetaan vähävaraisia...
Siis tämä monimiljonääri ei olekaan kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta vaan pelastaa suomen köyhät säätiöllä, jos hän on niinkin välkky kuin kerroit niin eikö hän varakkaana henkilönä voisi kasvattaa säätiön kokoa ja pelastaa kaikki euroopan vähävaraiset samallakertaa.

rahalla on helppo pelata
9. elokuuta 2012 kello 11.58.53

Kuinka paljon tässä 'vähävaraisten' auttamisessa on oman mielen tyynnyttelyä ja kuinka paljon piilopolitiikkaa; kuuluuko vähävaraisiin muita kuin lestadiolaisryhmään kuuluvia, olisi mielenkiintoista tietää. Toisaalta, kuten jo joku ilmaisi, kannattaako Sipilä enemmän kahteen leiriin siirtymistä, jolloin on autettavat ja auttajat.

late
9. elokuuta 2012 kello 13.35.32

Taas uskonto keppihevoseksi. Ainakin meidän kaupungissamme on vähävaraisia lladasta laitaan. Sosiaalinen auttaminen tulisi olla meidän
hyveemme. Lähimmäisen rakkaus on tärkeä perusarvomme. Kannustetaan
ei lyödä jatkuvasti.

Vekku
7. elokuuta 2012 kello 17.09.36

Tämä aloitus on persutyyliä ala,T.Soini ole huoletta ja nuku rauhassa toiveesi ei toteudu.

hoze
7. elokuuta 2012 kello 11.09.00

Pitäsköhän ensin ne vaalit oottaa ja sen jäläkeen kuunnella kootut selitykset kepun laarista!! (tätäkää ei varmaan juliukasta ku kirjottiin että kepu,puolueeton media??!!)

Homeros
7. elokuuta 2012 kello 10.56.58

Vaikka Sipilän johdolla tulisi kepulle kuntavaaleissa seuraava tappio, niin ei se häntä mihinkään puheenjohtajan pallilta kaataisi. Hänen tukijansa osaavat kyllä selittää asiat parhain päin. Tämähän on ollut linja kepussa Anneli Jätteenmäen jälkeen, pelkkiä tappioita ja niiden selittelyjä kymmenen vuoden ajan. No, näistä asioista puhuttiin jo ennen viime puoluekokousta Rovaniemellä. Kantakoot nyt vastuuta, ne jotka eivät uskoneet Väyry-Paavoon ja hänen koeteltuun tahtopolitiikkaansa!

Ajatteleva Tekijä
9. elokuuta 2012 kello 13.33.47

Luuletko tosiaan Homeros, että sota kaipaa yhtä miestä, vaikka se mies olisikin eläkeläinen Paavo Väyrynen?

marja-leena
7. elokuuta 2012 kello 10.19.14

Palkkaisitko sinä mainostoimistoon töihin miehen joka ei puhu mitään ja sekin mitä hän on aiemmin joskus puhunut on jäänyt suurimmalta osalta ymmärtämättä?

Valitsisitko sinä puolueesi puheenjohtajaksi miehen joka ratkaisee suurimmat ongelmat nimittämällä toimikunnan ratkaisemaan kyseiset ongelmat?

Voiko poliittisen puolueen puheenjohtajan ainoa valintakriteeri olla korkea varallisuustaso, onnistuisko tämä vasemmistoliitossa, vihreissä, perus-suomalaisissa tai sosiaalidemokraateissa - ei onnistuisi.
Kepussa onnistuu.

Siikajoen Sisu
7. elokuuta 2012 kello 9.02.35

Maalaismaisemissa ikäni asuneena olen nähnyt keskustalaisten pelin kuntavaaleissa. Täällä periferiassa äänestetään valtuustoihin perukan Villeä, eli naapurin isäntää. Joillekin hän on todellakin perukan Ville, eli kulmakunnan äänitorvi, joka hoitaa yhteisiä asioita ja vetää kotikylälle päin. Niin valtuutettu kuin myös äänestäjät osaavat erottaa maailmanpolitiikan ja unionia koettelevat kriisit kuntapolitiikasta. Kaupungeissa tuo edellä oleva saattaa toimia toisin. Tyhmyyden tiivistymiseen taajaan asutulla alueella on kaikkein suurin mahdollisuus, eli entiset keskustalaiset suosivat kokoomusta.

Itse en kuulu keskustan kannattajiin, ja missään vaaleissa heitä en ole äänestänyt. Totuuksilta ei kuitenkaan voi sulkea silmiään. Keskusta on aina hädän hetkellä osannut koota rivinsä tavalla joka on tuottanut tulosta. Kuntavaalissa keskustan puheenjohtaja on mukana vain pienessä roolissa, eli ei merkittävässä. Viimeinen eduskuntavaali on tuottanut keskustalle pettymyksen, ehkä siitä syystä ettei keskusta ole enää kaupunkipuolue, tässä olisi puheenjohtajan paikka toimia. Kaupunkikulttuurin edustajana paikalle valittiinkin Sipilä. Kuitenkin nykyisellä kunta- ja kaupunkirakenteilla keskusta vieläkin ottaa eniten valtuustopaikkoja, tukenaan maaseutu. Valtuustojen paikkajaolla nähdään jokaisen puolueen kannatus kuntavaalissa. Yksi pienimpiä puolueita kunnissa ja kaupungeissa tulee olemaan PS. Maalaiskunnissa myöskään merkittävää kannatusta ei ole ollut seuraavilla puolueilla, SDP, KOK, Vas., ja Vihr. Muut näiden lisäksi saavat jonkun hajapaikan. Ruotsinkielisillä alueilla ihmisillä on oma kielipuolue, joka on oma lukunsa. Suurten puolueiden kannatus kuntavaalissa on suurissa kaupungeissa, kun kannatusta mitataan annetuilla äänillä. Suurissa kaupungeissa tarvitaan valtuustopaikan saamiseksi satoja ääniä. Maalaiskunnissa läpimenoon johtaa jopa alle 30 annettua ääntä. Tässä se on millä kannatusta mitataan. Annetuilla äänillä vaiko valtuustopaikkojen määrällä? Kuntavaalissa oikea tapa puoluekannatuksen mittaukseen on valtuustopaikkojen lukumäärä.

Edellä oleva mielipiteeni on myös linjassa meneillään olevan kuntaliitoshankkeiden kanssa. Erityisesti tulee ottaa huomioon kulmakunnallisen ja siten keskustalaisen puolueen kannatuksen tuhoaminen. Edunsaajana tulevat olemaan muut suuret puolueet, näihin ei kuulu perussuomalaiset, joilla on myös kulmakuntainen kannattaja joukko, joka kuitenkin poikkeaa keskustaan verraten omille alueilleen.

Henkilökohtaisesti vähän välitän maailman menosta. Koska se vaikka miten menisi, niin jokseenkin samalla tavalla tässä kirnussa aina pyöriä mölkyttelen. Eihän tuo ole ollut pahaolo. Sota ei ole kenenkään onni.

R Hood
7. elokuuta 2012 kello 16.46.40

Tuohon voi vielä lisätä sen, että pienissä kunnissa tulee lautakuntapaikka palkintona niille, jotka ovat olleet ehdokkaana kunnallisvaaleissa, mutta ovat saaneet vai sukunsa äänet puolueelle, eivätkä ole tulleet valituksi.. Lautakunnassa sitten istuvat hooomoilasina, kun eivät ymmärrä käsiteltävänä olevasta asiasta mitään.

Pepe
7. elokuuta 2012 kello 7.36.40

Eihän Sipilä edes paini enää. Eikös siellä Lontoossa ole Alahuikku ja Hietamäki nyt suomea edustamassa?

hölöpöttäkään vetäkää uskonnotkin samaan soppaan
7. elokuuta 2012 kello 6.34.11

Ihan on sama kuka puhu ja sano mitäkin ja kuka mitäkin puoluetta nuolee, sen tiedän vaan että jos tähän sotkuun maan sisäiseen ja ulkopuoliseen ei saada järjestystä viksmanni kuorii kerman päältä.

Paavon kannattaja
6. elokuuta 2012 kello 23.38.10

Sipilältä puuttuu karisma ja sen myötä kaikki.

Dunja
7. elokuuta 2012 kello 7.31.09

Paavo Ruotsalaisen kannattaja?

näin on
7. elokuuta 2012 kello 10.30.19

Ei tule yhtään puoluejohtajaa jolla olisi enemmän karismaa kuin Sipilällä.

Ville
6. elokuuta 2012 kello 23.17.48

Tämä gallub oli eduskuntavaali gallub. Kuntavaaleissa voi olla aivan toinen tilanne ne on paljolti myös henkilövaalit ja silloin ehdokas aines ja määrä ratkaisee.

Dunja
6. elokuuta 2012 kello 8.45.31

Minä veikkaan, että se teidän Teuvo Hakkarainen lähtee ennemin.

R HOOD
6. elokuuta 2012 kello 10.21.48

No se veikkaus voi olla ihan oikein, mutta mitä hittoa se kuuluu tähän asiaan. Jos oikein pinnistät, niin on pienen pieni mahdollisuus, että pystyt jossakin keskustelussa pysymään asiassa, jota aloitus koskee. Toisaalta voit veikata niin paljon kuin haluat. Minulle on muuten ihan yksi ja hailee vaikka Hakkarainen, tai kuka tahansa muu poliitikko lähtee ja ihan sama mihin. Mutta nyt kysyin, että alkaako ( alkoiko) Sipilän lähtölaskenta ennätysajassa. Jos et saa muuta aikaiseksi, kuin jotain Persuvastaista, niin kirjoita pois vain jos se helpottaa.

Dunja
6. elokuuta 2012 kello 14.31.55

No helpottihan se. Jo tokkiinsa. Sinua vastaukseni ei näköjään helpottanut.

Teillä persuilla on taipumus iskeä vyön alle, mutta kun se kohdistuu Keskustaan, se ihmetyttää. Teillä on tapana iskeä suurinta puoluetta vastaan. Onko persujen taktiikka muuttunut? Miksi nyt Keskusta. Teille kun Matti Vanhanen ja Matin seksielämän arvioiminen oli tärkein keskustelunaihe. Nyt teidän oman kansanedustajan seksielämä ei sitten kiinnostakaan? Miksi? Sipilän elämänkatsomus ja uskonto oli kovasti mielestänne kiinnostavaa. Onko teillä sisäpiirin tietoa, että Sipilään kohdistuisi paineita? Ihmeellistä jorinaa.

Mainos
Tartsa N 19.06.2013 10:14
Laurukainen 19.06.2013 10:14
Kaikilla ei ole kosk... 19.06.2013 09:59
Perintökukassa on ri... 19.06.2013 09:52
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
11
Tuntematon 18.06.2013 13:44
Ei muuta kuin työantajalle turpaan. Se on rehellistä perussuomalaisuutta. Lue lisää »
9
Tuntematon 18.06.2013 14:18
Suoraan sanoen en kyllä ole ollenkaan hämmästynyt tästä "paljastuksesta", kun olen näitä soikean työmiehen juttuja täält... Lue lisää »
9
Pontus. 18.06.2013 13:46
Satun tietämään kuolleisuuden eri ammateissa. Rakennusalan työntekijä elää keskimäärin 67 vuotiaaksi. Pappi ja opettaja ... Lue lisää »
8
Veli Kirkkohopea 18.06.2013 20:26
Jotkut pääsevät ilman rahasäkkiä ja jotkut pääsevät, kun käyvät rahasäkillään ja laittelevat kymmenien tuhansien eurojen... Lue lisää »
7
Tenavatähti 18.06.2013 14:50
No usko huviksesi. Toki terveellisillä elämäntavoilla voi vaikuttaa loppuelämänsä laatuun ja pituuteen. Mutta siitä ei p... Lue lisää »
7
eihän sitä munaa enä... 18.06.2013 15:56
Olet tainnut tarjota aamiaista useammallekin miehelle, kun pystyt sanomaan, että miehet eivät pysty syömään munaa kupist... Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös