Minäpäs olen sellainen ärvätti että jos ystävyyteni ei kelpaa, eli puhelimeen ei vastata vaikkapa sen kolmen soiton jälkeen niin turha soitella perään. Minäkin hylkään sellaisen ystävän...

Hyvä Ystävä: Toiset eivät vain saa aikaiseksi soitella tai ottaa ensimmäistä askelta. Voivat myös kuvitella, että sinä kyllä soitat kun sinulla on sopivaa aikaa eivätkä uskalla soittaa "väärään" aikaan. On myös elämäntilanteita, ettei saa aikaiseksi itse ottaa yhteyttä ja on todella iloinen, kun ystävä sen kerta toisensa jälkeen tekee.

Mutta kun omat lähisukulaisetkaan eivät ole missään tekemisessä keskenään!! Itse olen nähnyt siskoni viimeksi äidin luona äitienpäivänä. Olen yritellyt joskus soitella, mutta tulee tunne että hittoako soittelet, jos ei ole mitään asiaa..Äidin kautta yleensä kuulen toisten kuumiset tai meidän yhteisiltä ystäviltä. Ja se jos mikä sattuu syvälle sydämeen ;(

äiti tulee käymään,lupasin mennä naapuriin,sauna kuumana jne...sitte paat toiset kyseleen et miksi en soita tai käy. joten ei illanistujaisia ei kuulumisia

Meneeköhän täällä nyt sanat "ystävä" ja "tuttava" sekaisin.
Minusta ystävät ovat sellaisia, joiden kanssa ei tarvitse miettiä kumpi on soittanut jne.... Tuttavat taas on sellaisia joiden kanssa joskus vaihdetaan muutama sana mutta ei välttämättä olla turhan läheisiä.
Omalla kohdallani ystävät pysyvät vaikka ei tavattaisi tai puhuttaisi pitkiin aikoihin ja sitten kun tavataan niin jatketaan siitä mihin jäätiin.
En oikein ymmärrä tätä ystävä -keskustelua ollenkaan. Mitä sillä on merkityst kumpi on soittanut tai käynyt viimeksi? Elämän tilanteet ovat kaikilla erilaisia mutta jos on aidosti ystävä, siloin se yhteydenpito edes joskus on tärkeää, ei se montako kertaa minä nyt olen soittanut.

Kyllä ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus. Ei tosiaankaan ole mukavaa jos yhteydenpito on täysin vain toisen varassa. Minullakin on pitkäaikainen ystävä josta ei ole kuulunut mitään yli vuoteen. Jos toinen ei koskaan vastavuoroisesti soittele, niin ymmärrän kyllä yskän ja en enää tuppaudu.

Ja tuolla menolla ne viimeisetkin kaikkoaa. Minulla on ystäviä/tuttavia joista en ole kuullut moneen vuoteen mutta tiedän, että kunhan soitan niin tapaamme jne...Ei kävisi mieleenkään pitää päiväkirjaa siitä kuka soitti viimeksi.
Minusta tuo ajattelu on suorastaan lapsellista. Tulee mieleen ne kouluaikaiset ystäväkirjat...parhaan ystävän nimi:______ jne
Luuleeko joku tosiaan vielä nykyaikana olevansa niin korvaamaton, että menee esim. jonkun perheasioiden edelle?

Me ollaan koko suku ja perhe facebookissa. Sillä me vertaillan reseptejä ja autoja ja kerrotaan tuoreimpia juoruja. Joskus haukautaan opettajia ja lähetetään solvausviestejä naapureille.

Ystävät on "facebookittaneet" itsensä, soitot, tekstiviestit ja sähköpostit ne on heittäneet romukoppaan.

Minullekin soitellaan, kun apua halutaan tai kuuntelijaa. Minun soittaessa aina on heillä johonkin kiire tai ovat juuri sellaista tekemässä jota ei voi keskeyttää. Itse olen vähentänyt niitä soittokertoja ihan minimiin juuri tuon heidän kiirellisen aikataulun vuoksi. Joskus kuitenkin se "pikku piru" iskee minuun ja saatan soitella -jos eivät vastaa-montakin kertaan ihan noin niinkuin piruuttani. Mutta vastaajaan en koskaan jätä mitään viestejä. Lankapuhelimien aikaan kaikki oli toisin. Silloin tosiaan soiteltiin puolin ja toisin. Ja koskaan ei ollut kiire.

Minun rajani kulkee viesteihin vastaamisessa. Jos ns ystäväni ei viitsi edes vastata lähettämääni viestiin (SMS), saa hän minun puolestani olla aivan rauhassa issekseen.

Tekstailen sitten niiden ihmisten kanssa, jotka arvostavat minua niin paljon, että vastaavat. Näin yksinkertaista se on.

Minä ainakin olen itsestäni huomannut sellaisen, että soitan ja pidän muutenkin yhteyttä niihin henkilöihin, joiden kanssa viihdyn. Itselläni on muutamia sellaisia ystäviä vuosien varrella "tarttunut" mukaan, joiden seurasta en niin hirveästi enää nykyisin välittäisi. No, nämä itse pitävät vielä yhteyttä minuun satunnaisesti vaikka itse en juurikaan jaksa. En tiedä, eivätkö huomaa minun muuttuneen. Kuulostaa tylyltä, mutta elämä on.

Näinpä. On todella sellaisia, joita ei välttämättä halua tavata ja niin heihin ei sitten ota yhteyttä kuin hyvin harvoin.
Aika aikkansa seuraa ja se porukka , jossa viihtyy, pitää kyllä yhteyttä ja se yhteydenpito on molemminpuolista.
Jos ihan totta puhutaan niin en pahemmin ota yhteyttä keneenkään sellaiseen, joka asuu liian lähellä. Läheisimmät ystävät ovat kaukana muissa maanosissa ja heidän kanssaan skypeilwn ja pidän yhteyttä facebookin kautta.
Kuulun sellaiseen ihmisryhmään, jolla ei ole koskaan ikävä ketään tai minnekään ja haluan pitää vapauteni mennä ja tulla kuten haluan. Perhe ja avioliitto kytkee minua aivan tarpeeksi (joskus jopa ihan ahdistukseen asti). Muita kytköksiä en suvaitse itselleni enkä pyri kytkemään muita itseeni.

Samoin minä pidän yhteyttä vain niiin ystäviin, jotka oikeasti kelpuutan ystävikseni. Mutta mitä tehdäsellaiselle "ystävälle", joka soittaessan ja tavatessamme kertoo vain itsestään ja omista kuulumisistaan. En kilttinä ihmisenä viitsisi sanoa ihan suoraankaan etten jaksa kuunnella ja etten haluaisi olla välttämättä enää tekemisissä. Alan väsyä.

Ystäviä on monenlaisia. Semmosiakin joista ei oo mitään riesaa. Soittavat harvakseltaan ja siinä poristaan ja kerrotaan kuulumiset. Syntyneet ja kuolleet. Saattaa mennä aikaakin seuraaviin yhteyden ottoihin, mutta se ei tarkota,että oisi välit katki. Semmosiakin on jotka soittavat ittiään ja omaisiaan kehuakseen. Piti yhellekin lopuksi sanua:"eipä sinne Teijän hauoille ollu kukaan kukkia vieny." Se muuttukin yksityisasiaksi se kukka asia.

Pittääkö kukkien viennistäkin tehdä kilpailua, vertasitko hintoja mitä oli kukkia joskus viety.

Setäni filosfia sukulaisten hautajaiskutsuihin oli, jotte lähde sellaisten hautajaisiin, jotka eivät hänenkään hautajaisiin tule. Muutoin yhteydenotot olivat monesti hiljaisempia.

Mitä ystävyyttä on sellainen, jossa lasketaan/laskelmoidaan yhteydenottokertoja? Ystävyys on sitä, että 2-30 vuodenkin hiljaisuuden jälkeen saatetaan keskustella ummet lammet. Minä-minä -asenteesi tuoksahtaa marttyyriudelta mutta myös itsekkyydeltä.

Se on tosi että ihmiset on erilaisia,toiset haluaa pitää yhteyttä säännöllisesti ja toiset viihtyy pitkiä aikoja omissa oloissaan.Välimatka on myös usein este niille jotka viihtyy kotonaan.Toiset lähettää pelkästään sähköpostia tai tekstiviestin.Jos molemmat ovat kiinnostuneita niin pitää vain etsiä sopiva tapa pitää yhteyttä.Joillekin "ystävyyteen" liittyy alkoholin käyttö.

En haluaisikaan että joka päivä joku olisi kylässä ja viisastelemassa sekä neuvomassa. Joskus on aivan ihana olla ystävien seurassa,mutta enempi viihdyn yksin,koska olen työssäni ihmisten kanssa tekemisissä.